Taivaankappaleen muokkaama kraatterijärvi

Kymmeniä miljoonia vuosia sitten taivaalla loistanut tähdenlento muuttui nopeasti painajaismaiseksi tapahtumasarjaksi taivaankappaleen iskeytyessä valtavalla voimalla maan kamaralle. Samalla syntyi kuitenkin myös jotain hyvin erikoista ja ainutlaatuista. Tämän kertainen retkeni suuntautuu Etelä-Pohjanmaalle ja Euroopan suurimmalle kraatterijärvelle.

Jouduin suunnittelemaan päiväretkeäni paitsi perinteisen maantiekartan myös sääkartan ehdoilla. Tavoitteenani oli löytää retkikohde, jonne olisi ajomatkaa mökiltä Pohjois-Pohjanmaalta enintään pari tuntia. Matkaan päätän lähteä keskiviikkoaamuna, jolloin lumisateet taukoavat ja pakkanen laskee miinus viiteentoista asteeseen.

Aurinko on jo noussut, kun huurteisen ajomatkan päätteeksi saavun Alajärven kaupungin alueelle. Jätän auton metsätien varteen ja jatkan matkaa kävellen. Tie ei ole aurattu, joten joudun paikoitellen taivaltamaan lumessa. Noin parin kilometrin kävelyn päätteeksi saavun korkean harjanteen juurelle.

Pyhävuori – muinainen uhripaikka?

Nousen noin 150 metriä meren pinnan yläpuolelle kohoavan, jylhän Pyhävuoren päälle, joka on meteoriitin aikaansaaman kraatterin reunavallia. Puiden takaa pilkottaa rantaviivaltaan 160 kilometrin pituinen Lappajärvi.

Kansantarinoiden mukaan Pyhävuorella on sijainnut uhrikivi, jossa pirkkalaisiksi kutsutut savolais-, karjalais- ja hämäläistaustaiset talonpojat ovat uhranneet jumalilleen lappalaisten lapsia. Nimitystä lappalainen saatettiin käyttää yleisesti erämaaseutujen asukkaista, joten sillä ei välttämättä viitattu saamelaisten esi-isiin.

Parhaan käsityksen Pyhävuoren maisemista saisi nousemalla harjun päällä olevaan korkeaan torniin. Yli puiden kohoava näkötorni on kuitenkin tällä hetkellä käyttökiellossa. Sitä on käytetty ennen palovartiointipaikkana metsäpalojen varalta.

Pyhävuoren maastosta löytyy myös lohkareluolia sekä useita pieniä rakoluolia. Pisin rakoluolista on 16 metriä pitkä Pirunpesä. Metsässä voi lisäksi tehdä havaintoja tervahaudoista, joiden maahan kaivetuissa uunimaisissa rakennelmissa on poltettu aikanaan Suomen tärkeintä vientituotetta, tervaa. Kesällä voi lähteä tutustumaan lähiseutuun melomalla entisaikojen tervankuljetusreittiä pitkin. Tervareitti kulkee vaihtelevissa maisemissa, Ähtävänjoen vesistössä, viiden paikkakunnan; Soinin, Alajärven, Vimpelin, Lappajärven sekä Evijärven alueilla.

Pyhävuoren kupeesta lähtee myös patikointireittejä, mutta tänne kannattaa tulla vasta kun hanget ovat sulaneet, sillä nyt Pyhävuorella on lunta melkein polveen asti ja maasto on louhikkoista. Reilu kuuden kilometrin patikointireitti johtaa huipulta huipulle; Pyhävuorelta kohti Lakeaharjua.

Serpentiinitietä ylös rinteeseen

Lakeaharjun rinteet ovat syntyneet meteoriitin törmäysvoimasta, joka sai aikaan vuorijonon nykyisen Lappajärven itärannalle. Noin 160 metriä meren pinnan yläpuolelle nousevalta Lakeavuorelta löytyy pieni laskettelukeskus. Laskettelun lisäksi täällä voi patikoida ja hiihtää poikkeuksellisen hienoissa maisemissa. Autolla matka Lakeaharjulle taittuu mukavasti kiemurtelevaa serpentiinitietä pitkin ja maisemat järven suuntaan ovat mahtavat!

Kraatterijärven syntyhistoria

Lakeaharjulta matkani jatkuu vajaan puolen tunnin päässä olevalle kraatterijärvelle. Kuvaushetki Lappajärven pohjoiskärjessä osoittautuukin yllättäen haastavaksi. Kylmänkostea ilma saa nopeasti sormet kohmeeseen ja kameran linssin huurtumaan.

Lappajärven kraatterijärven syntyhistoriasta oli alussa virheellinen käsitys. Sen oikaisemisessa oli käänteentekevää professori Thure Sahaman matka Tübingeniin yliopistokaupunkiin Saksaan vuonna 1967.

Professori oli matkallaan retkeillyt Riesin törmäyskraatterin alueella. Heiluvassa junassa jossain Tübingenin ja Zürichin välillä Sahama kirjoittaa matkapäiväkirjaansa:

”Käynti Tübingenissa aiheuttaa sen, että Lappajärveä on vakavasti harkittava. Siitä on ensin saatava esiin coesiitti”.

Korkeassa paineessa kvartsista syntyvää coesiittia esiintyy törmäyskraattereiden kivissä. Sitä löydettiin myös täältä Lappajärven alueelta ja törmäysteoria sai näin vahvistuksen. Kraatterin ikä varmistetiin vielä syväkairauksen avulla. Lappajärven kraatterijärvi syntyi 78 miljoonaa vuotta sitten.

Palataan ajassa miljoonia vuosia taaksepäin, tuohon hetkeen…

Kuva: Hotelli Kivitippu – meteoriittinäyttely

Marsin ja Jupiterin välisellä kiertoradalla aurinkoa kiertävä asteroidi törmää toiseen ja alkaa syöksymään kohti maata 60 000 kilometrin tuntivauhtia. Kosmisella nopeudella maahan törmätessään, läpimitaltaan 1,5 kilometrin suuruinen taivaankappale räjähtää ja vapauttaa energiamäärän, joka vastaa 17 miljoonaa Hiroshiman atomipommia. Kaikki elollinen satojen kilometrien etäisyydellä tuhoutuu. Meteoriitin räjähdyskohtaan syntyy halkaisijaltaan 22 kilometrin pituinen ja 750 metriä syvän maljamainen kraatteri.

Kuva: Hotelli Kivitippu – meteoriittinäyttely

Lappajärven kraatterijärvi on pinta-alaltaan 145 neliökilometrin suuruinen ja syvimmillään se ulottuu 38 metriin. Sen suurin saari on Kärnänsaari, joka on kraatterin keskuskohouma.

Runsas 20 vuotta sitten Geologian tutkimuskeskuksen geologi Marjatta Koiviston onnistui löytää Lappajärvestä mikroskooppisen pieniä törmäystimantteja.

Kuva: Hotelli Kivitippu – meteoriittinäyttely

Maapallon muutosprosessi synnyttää kivilajeja

Aineen kiertokulku luonnossa on jatkuva prosessi. Hotelli Kivitipun meteoriittinäyttelyssä esillä olevasta aineen kiertokulkukaaviosta ilmenee kolmen kivilajin, magmakivien, sedimenttikivien ja metamorfisten kivien synty-ympäristö.

Kun maan kuoren alla olevan kuuma kivimassa, magma jäähtyy ja jähmettyy, muodostuu magmakiviä. Sedimenttikiviä muodostuu kivennäis- tai eloperäisestä aineksesta, jotka paine- ja lämpötilamuutosten myötä tiivistyvät kiveksi. Sedimentti- ja magmakivilajien kemiallisen koostumuksen tai kiderakenteen muuttuessa syntyy metamorfisia kivilajeja.

Kuva: Hotelli Kivitippu – meteoriittinäyttely

Teoria tulivuoresta

Lappajärven oletettiin aluksi olevan sammuneen tulivuoren kraatteriin syntynyt järvi. Tulivuoriteoria syntyi, kun tutkijat tulkitsivat Kärnänsaaresta löytynyttä sinimustaa kiviainesta 1900-luvun alussa. Sen arveltiin olevan tulivuoren laavaa tai mahdollisesti sekoitus räjähdysmäisessä purkauksessa rikkoutunutta vanhaa kallioperää ja nuorta laavaa. Kun tulivuoriteoria mureni 1970-luvulla, se oli monelle seudun asukkaalle suorastaan järkytys. Tulivuoriteema näkyy yhä vuonna 1957 suunnitellun Lappajärven vaakunan kuvituksessa.

Yllä oleva kivinäyte on Islannin Krafla-tulivuoren laavaa, jossa on nähtävissä vielä laavan virtauksen jäljet. Vieressä oikealla on raudan hapettumisen tähden punaiseksi värjäytynyttä laavaa.

Kuva: Hotelli Kivitippu – meteoriittinäyttely

Ametistikiviä löydetään myös Suomesta

Kivitipussa on näytteillä myös komea, violetinhohtoinen ametistilohkare. Ametisti on kvartsimuunnos, jonka violetin värin on arveltu johtuvan sen rautaepäpuhtauksista. Ametistin väriä pysytään muuttamaan kuumentamalla sitä voimakkaasti, jolloin voidaan saada aikaan esimerkiksi vihreä, keltainen tai punaruskea väri. Ajan saatossa myös luonnollista värin muuttumista voi tapahtua, esimerkiksi auringon valon vaikutuksesta. Ametistia hyödynnetään korujen raaka-aineena ja sitä esiintyy myös Suomen luonnossa.

Kuva: Hotelli Kivitippu – meteoriittinäyttely

Meteoriitin aikaansaamat kivilajit

Suoraan edessä näkyvän, Etelä-Pohjanmaan maakuntakiven kärnaiitin, on arveltu olevan Suomen nuorin kivilaji. Se on syntynyt Lappajärven meteoriitin törmäyksessä niin, että törmäyksen iskuvoiman ansiosta sulaneen kallioperän kivisulaan on sekoittunut sulamattomia kivenpalasia sekä mineraalisiruja.

Vieressä vasemmalla on hauraampaa sueviittia, jota on syntynyt niin ikään meteoriittitörmäyksessä. Sueviitti on murskaantuneiden ja sulaneiden kivi- ja mineraalisirujen seos, jota muodostui meteoriitin räjähdyksessä ilmaan lentäneistä aineksista.

Euroopan suurin meteoriitti

Suomesta on löydetty tähän mennessä 14 meteoriittia ja osan niistä on nähty myös putoavan.

Vuonna 1899 saatiin nähdä taivaalla hohtava tulipallo, joka havaittiin aina Pohjois-Saksasta Suomen Ouluun asti. Maaliskuun 12. päivä klo 21:30 Helsingin yllä kuultiin valtava pamaus ja ihmiset ajattelivat jo maailmanlopun tulleen.

Porvoon lähelle pudonnut, yli 400 kiloa painanut meteoriitti on yksi vanhimmista Aurinkokuntamme kiinteistä kappaleista. Bjurbölen meteoriitista on määritelty Aurinkokuntamme ikä, 4,57 miljardia vuotta. Meteoriitista valmistettu kipsikopio toimi vetonaulana 1900-luvulla järjestetyssä Pariisin maailmannäyttelyssä.

Yllä näkyvän Muonionalustan meteoriitin törmäyksestä on aikaa vajaa miljoona vuotta. Ensimmäisen meteorinkappaleen löysi karjaa hoitanut pikkupoika Pohjois-Ruotsista Kitkiöjärven kylästä vuonna 1906. Samalta alueelta on löydetty myöhemmin useita suuria rautameteoriitin kappaleita. Suurin on painanut 1185 kiloa ja se on kooltaan Euroopan suurin meteoriitti. Meteoriitin kappaleita on löydetty lähimmillään noin viiden kilometrin päästä Suomen rajaa. Rautameteoriitit koostuvat raudan lisäksi nikkelistä ja niiden paino on lähes kolminkertainen tavalliseen kiveen verrattuna.

Meteoriittinäyttelystä tullessani Lappajärvellä on alkanut jo hämärtää ja aurinko vetäytyä pilvien taakse. Kirkkaina pakkasöinä taivaalla saattaa joskus ohikiitävän hetken päästä todistamaan hiukan pienempää taivaallista törmäystapahtumaa. Hiekanmurun suuruisen meteoroidin törmätessä ilmakehään suurella nopeudella, kuumuus saa sen hohtamaan valoa ja syntyy tähdenlento. Tähdenlennon olen onnistunut näkemään ainoastaan kaksi kertaa elämässäni. Molemmat kerrat jäivät kyllä hyvin mieleen.

Voiko Lappajärven törmäyksen kaltainen tapahtuma toistua?

Suuremman asteroidin iskeytyminen maahan kuulostaa tieteistarinalta, mutta Nasan arvion mukaan uhka voi kuitenkin olla todellinen. Suuret asteroidit törmäävät silti hyvin harvoin maahan asti. Nasa pyrkii havaitsemaan ja seuraamaan valtaosaa läheisistä suurista asteroideista, jotka voivat aiheuttaa tuhoa maahan osuessaan. Huhtikuussa 2029, 340 metrinen asteroidi Apophis ohittaa maan vain 31 000 kilometrin etäisyydeltä. Sen reitti on onneksi tarkkaan selvitetty, eikä siitä ainakaan tuolloin pitäisi olla vaaraa maalle. Silti ihminen on lopulta aika pieni ja voimaton luonnon voimien edessä, etenkin kun ajattelee, että Aurinkomme on vain yksi noin 100 000 miljoonasta tähdestä linnunradalla.