Keski-Suomen huikeat kalliot yllättävät retkeilijän

Mökkimatkalla Keski-Suomeen Laukaalle, mietin, miten ihmeessä kuluttaisin siellä koko viikon.

Pitkästymiseen ei jää kuitenkaan aikaa, sillä reissun varrelle osuu jälleen yllättäviä retkikohteita, jotka ovat onnistuneet olemaan minulta piilossa näihin päiviin asti. Historia on jättänyt alueen luontoon omat jälkensä ja tehnyt siitä poikkeuksellisen hienon erityisesti retkeilyä ajatellen.

Saraakallio

Laukaan kirkonkylää vastapäätä sijaitsee mielenkiintoinen, mutta hankalasti lähestyttävä luontokohde. Saraakallio on 40 metriä korkea kalliomuodostuma, joka pitää sisällään todisteita täällä tuhansia vuosia sitten eläneistä ihmisistä.

Päätän lähteä navigaattorin avustuksella etsimään kohdetta. Hiekkatietä noin kymmenen kilometriä ajeltuani päädyn paikkaan, jossa on selvästi asutusta. Ajan vielä jonkin matkaa eteenpäin, toiveissani löytää oikea lähtöpaikka. Toiveiksi se kuitenkin jää ja on pakko palata takaisin, sillä reitin alkupistettä ei tunnu löytyvän millään.

Takaisin ajaessani huomaan kuitenkin puolivahingossa pienen puisen kyltin, joka viitoittaa minut lähtöpisteeseen. Jätän auton parkkiin ja jatkan matkaa polkua pitkin noin kilometrin verran. Lopulta saavun puiden varjostamien kallioiden päälle.

Ahvenpyhä erottuu yhä maisemasta

Saraakallio on sijainnut jääkauden jälkeen vapautuneessa pienessä saaressa ulapalla. Saaren keskellä kohosi kukkula nimeltä Ahvenpyhä. Kun vedenpinta aikanaan sitten laski, saari yhdistyi sen pohjoisosasta mantereeseen muodostaen niemen. Saraakallio sijaitsi 700 metriä pitkän niemen kärjessä.

Meren pinnasta 165 metrin korkeuteen yltävä Ahvenpyhä erottuu tänäkin päivänä kauas sitä ympäröiville järville.

Mukaan toimiva matkapuhelin

Jatkan kävelymatkaani viistoa kalliota pitkin oikealle ja etenen maastoa ylemmäs kohti metsää. Vasemmalle haarautuvan metsäpolun päästä löydän loivemman kohdan, josta täytyy koittaa laskeutua varovasti alas.Alas kipuaminen osoittautuukin varsin haastavaksi.

Tässä yhteydessä onkin varoituksen sana paikallaan: Mikäli suunnittelet retkeä tänne, kannattaa ehdottomasti varmistaa, että matkapuhelin on mukana ja täyteen ladattu. Kallioilta puuttuvat opasteet kokonaan ja alhaalla kasvillisuus on tiheää, joten eksymisvaara on olemassa.

Kalliomaalaukset löytyvät

Saraakallion kalliomaalaukset löytyvät arviolta kilometrin päässä laskeutumiskohdasta, Saraaveden rannan tuntumasta. Netin karttapalvelu osoittautuu tässä kohtaa toimivaksi apuvälineeksi.

Kallioiden vieressä siintävässä Saraavedessä on 27 saarta ja rantaviivaa runsas 60 kilometriä. Syvyyttä sillä on lähes 40 metriä. Parhaiten tänne pääsisi ehkä veneellä, mutta kun sitä ei ollut saatavissa, piti turvautua kumipyöriin.

Pyhä paikka

Saraakallion uskotaan olleen muinaisten ihmisten uhri- ja palvontapaikka. Täältä on löydetty yli sata kalliomaalausta. Varhaisimmat niistä tuovat terveisensä kivikauden ihmisiltä, 7000 vuoden takaa. Alin kalliomaalaus sijaitsee runsaan viiden metrin korkeudella järven pinnasta, ylin runsaan 17 metrin korkeudella.

Saraakallion kalliomaalaukset löytyivät sattumalta vuonna 1975. Niistä ilmoitti ensimmäisenä mies nimeltä Heikki Hirvinen. Hirvinen otti yhteyttä Keski-Suomen museoon, mutta hänen ilmoitustaan ei otettu kuitenkaan vakavasti. Vasta yhteydenotto Museovirastoon sai arkeologit kiinnostumaan löydöstä. Vuonna 1989 alueelta löytyi vielä lisää maalauksia.

Kuva-aiheiden tulkinta vaatii harjaantunutta silmää

Saraakallion kalliomaalauksissa esiintyy noin pari sataa kuva-aihetta, muun muassa ihmistä, venettä, käärmettä ja kämmenpainaumia kuvaavia. Maalaukset on toteutettu rautaoksidipitoisella punamullalla.

Vaikka maalauksia on täällä runsaasti, maallikon on hankala tulkita niiden aiheita.

Suomen kalliomaalausten on päätelty olevan taiteellisen ilmaisun sijasta symboleja. Osa kuvioista esiintyy ryhminä, joiden yhdistelmillä on arvioitu olevan jokin merkitys.

Kalliopinnassa näet hiukan selkeämmän näytteen muinaisen ihmisen kädenjäljestä; laukkaavan hirven. OIiko hirvi kenties metsästäjän toteemieläin, johon pyrittiin maalausten avulla saamaan maaginen yhteys?

Kahden järven yhdistävälle kanavalle

Saraakallion kalliomaalauksia aikani valokuvattuani, lähden ajamaan takaisin mökille. Mökkimatkalla poikkean kuitenkin Suolahdentien varteen katsomaan Kuusan kanavaa.

Kuusa on yksi Keiteleen kanavan viidestä sulkukanavasta. Kanava yhdistää Saraaveden ja Vatianjärven. Sululla saadaan tasattua näiden kahden järven neljämetristä korkeuseroa veneilijöille.

Kuusankoskella elää harvinainen järvitaimen

Kuusankosken rannalla on sijainnut aikanaan kylän myllyt ja saha. Nykyisin paikka on suosittu vapakalastuspaikka.

Kuusankoski on myös uhanalaisen järvitaimenen lisääntymispaikka. Järvitaimenta pyritään suojelemaan määrittämällä kalojen alin sallittu pyyntimitta.

Rohkeimmille koski tarjoaa myös vauhdikkaampaa seikkailua. Kosken voi ylittää paitsi siltaa pitkin, myös vaijerin varassa liukuen.

Rotkolaaksoon

Seuraavana päivänä jatkan kalliomaisemiin tutustumista Laukaan Valkolan kylässä. Täällä sijaitseva erikoinen luontonähtävyys tarjoaa sopivan jatkumon eiliselle Saraakallion retkelle.

Jätän auton kuusimetsän ympäröimälle parkkilevennykselle ja jatkan matkaani jalkaisin kohti reitin lähtöpaikkaa.

Saavun karulle hakkuuaukealle, josta tienviitta ohjaa minua eteenpäin oikealle. Olen matkalla Hitonhautaan, joka on jääkauden aikana muodostunut, 40 metriä leveä ja 800 metriä pitkä rotkolaakso.

Maasto muuttuu reitin edetessä

Jonkin matkaa käveltyäni laskeudun selkeältä polulta alas vihreän aluskasvillisuuden peittämän metsän keskelle.  Tässä vaiheessa reitin viitoitus loppuukin yllättäen kesken. Kartta ohjaa minut kuitenkin vasemmalle ja jatkan maastoa eteenpäin, puun juurien yli astellen.

Hitonhaudan retkeilyreittiä on kuvattu osittain vaikeakulkuiseksi. Vielä tässä vaiheessa matka etenee kuitenkin varsin joutuisasti…

…kunnes maasto muuttuu jälleen. Edessä on louhikkoa ja helposti paikaltaan liikkuvia kiviä. Alueella kannattaakin liikkua rauhallisesti ja äärimmäistä varovaisuutta noudattaen!

Hitonhaudassa

Selviän onneksi ehjänä kohteeseen ja pääsen ihailemaan Hitonhaudan korkeimmillaan kahteenkymmeneen metriin nousevia seinämiä. Rotkon lounaisosassa, peräti 240 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava Hitonmäki on Laukaan korkeimpia mäkiä.

Hitonhauta on maakunnallisesti merkittävä kalliomuodostuma ja osa Natura 2000 -aluetta. Maasto on erityinen niin geologisesti kuin kasvistoltaankin. Alueella esiintyy myös muun muassa harvinaisia sammalia, putkilokasveja ja vaativia lehtokasveja.

Kansantarinoita

Vanhat tarinat kertovat täällä liikkuvasta Hitto-nimisestä menninkäisestä, jolla on ollut tapana säikytellä rotkossa kulkijoita. Tarkkaavaisena kun liikkuu, sen kivettyneet kasvot voi havaita kallioseinämässä.

Syvällä kallioiden välissä kulkiessani huomaan Hitonhaudan imaisseen matkapuhelimeni signaalin. Syyttääkö siis nykytekniikan puutteita vai rotkon välissä hiippailevaa menninkäistä?

Rotkon synty

Hitonhaudan rotkon arvellaan syntyneen maankuoren liikehdinnän ansiosta. Jyrkkien seinämien, huuhtoutuneen maaperän sekä pyöristyneiden kivien pohjalta Hitonhaudan on päätelty olleen jääkauden sulamisvesivirtojen purkautumispaikka.

Talvisin näihin kallioseinämiin muodostuva jääputous on arvatenkin näyttävä näky. Itse en kuitenkaan tänne talvella uskaltaisi tulla juuri näiden paikaltaan liikkuvien kivien tähden. Kun lumen peittämän maaston alle ei näe, ei voi koskaan olla varma mihin astuu. Jalka saattaa huonolla tuurilla jäädä pahastikin jumiin terävien kivien väliin.

Luolan suojassa

Kallion seinämään muodostuneen luolan suojassa on aika pitää juomatauko ja lepuuttaa jalkoja. Luolaan löytyy vielä toinenkin suuaukko, korkealta kallioseinämästä.

Hitonhaudan maasto on tarjonnut suojaa myös menneinä aikoina. Suomen sodan aikana, 1800-luvulla, Valkolan kyläläiset kätkeytyivät tänne turvaan venäläisiltä sotilailta.

Matka rotkolle ei ollut pitkä, arviolta 1,5 kilometriä suuntaansa, mutta aikaa kannattaa varata tälle reitille riittävästi, jotta voit edetä rotkon pohjaa rauhallisesti.

Hyyppäänvuorelle

Hetken voimia kerättyäni jatkan vielä yhteen luontokohteeseen, joka vaatiikin hiukan kuntoilua.

Matka Laukaan Lievestuoreella sijaitsevalle Hyyppäänvuorelle alkaa loivalla nousulla havumetsän poikki. Viimeinen osuus noususta on jo kohtuullisen rankka. Reitti on luokiteltu vaativaksi, mutta sanoisin, että normaalikuntoinen pärjää täällä kyllä hyvin. Lyhin reitti Hyyppäänvuorelle on runsaan kilometrin pituinen.

Mäkeä ylös noustessani huomaan polun varrella merkillisen ilmiön; kiven päälle juurtuneita puita, joiden juuret muistuttavat toistensa lomitse kiemurtelevia käärmeitä.

Erämaamaisemia

Pienen rutistuksen jälkeen pääsen nousemaan Hyyppäänvuoren huipulle.

Huipulta avautuu keskisuomalainen erämaamaisema kaikessa kauneudessaan. Olen nyt 173 metriä merenpinnan yläpuolella ja allani siintää Lievestuoreenjärvi saarineen. Ympäröivästä metsämaisemasta erottuvat kelopuut ja pituuskasvunsa lopettaneet lakkapäämännyt. Hyyppäänvuoren alapuolella sijaitsee Paarmaniemi, jonka kalliorinteisiin on muodostunut jääkauden aikaansaamia luolastoja.

Laskeudun alas katselemaan maisemaa kallion reunalta. Huomaan pian, kuinka paljaalla silmällä näkee ympäristöstä vain yleisluontoisen silmäyksen. Kiikarilla katsoessani erotan rannan tuntumassa suurikokoisen linnunpesän. Miltei 170 senttiseksi siipiväliltään kasvava kalasääski on tehnyt sinne pesänsä. Sen kolme poikasta käyvät harjoittelemassa lentämistä aika ajoin Hyyppäänvuoren päällä.

Tänne Hyyppäänvuorelle kannattaa suunnata kesällä, kuivan kelin aikaan, sillä keväällä ja syksyllä kelirikkoaikaan Hyyppäälle vievä autotie ei kestä ylimääräistä liikennettä. Kalliot saattavat olla myös liukkaat, joten tukevat, luistamattomalla pohjalla varustetut jalkineet tulevat täällä tarpeeseen. Alueella suositellaan liikkumaan polkuja pitkin kasvillisuuden säästämiseksi.

Kaikki kolme luontokohdetta, joissa täällä Laukaalla vierailin, ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja kokemisen arvoisia. Retkikohteisiin siirtyminen vaatii tosin pientä vaivannäköä. Vaivannäkö kuitenkin palkitaan. Näissä kohteissa retkeilemällä aluetta näkee monipuolisemmin ja kokee hiukan tavallisuudesta poikkeavia, mutta varmasti unohtumattomia luontoelämyksiä.