Pääkaupungin juhannussaari on lintujen paraatipaikka

Elokuussa vuonna 1890 syksyinen hirmumyrsky riepottelee Helsinkiä ja kaataa matkallaan sen edustalla olevalta saarelta viisituhatta puuta. Kaatuneista puista rakennetaan silta, jonka yli vievään saareen on juuri muutama vuosi aikaisemmin rakennettu uusi metsäinen kansanpuisto Seurasaari.

Kansapuistohanke ei tosin aluksi ollut myötätuulessa, vaan Helsingin kaupunki halusi rakentaa saarelle asuinalueen. Sanomalehtien yleisönosastot alkoivat kuitenkin täyttyä mielipidekirjoituksista, jossa vaadittiin saaren luovuttamista kansapuistoksi. Helsingin työväenyhdistys laati myös kirjelmän, jossa tuotiin esille työväestön virkistystarpeet pitkän työviikon jälkeen. Lopulta hankkeelle näytettiin vihreää valoa ja saari päätettiin vuokrata hyväntekeväisyyttä harjoittavalle Helsingin Anniskeluyhtiölle 30 vuodeksi. Kansanpuiston kantavana ajatuksena oli kohentaa vähävaraisten työläisten oloja. Seurasaareen rakennettiin muun muassa laituri höyrylaivalle, näköalapaikkoja, raittiusravintola sekä kaksi tanssilavaa.

Kauniiden maisemien lisäksi Seurasaaresta tekee erityisen saarella elävät ja kesyyntyneet eläimet, etenkin kädestä pähkinöitä syövät oravat. Seurasaari on myös mainio paikka tutustua siivekkäisiin ystäviimme.

Sillan kaiteelle istahtanut naurulokki ei välitä vierestä kävelevistä ihmisistä, vaan antaa tulla lähelle. Kiinnitän huomiota sen jalassa olevaan rengastusmerkkiin. Suotuisat tuulet ovat kuljettaneet sen paikalleen todennäköisesti ulkomailta asti. Vain pieni osa naurulokkikannasta pesii Suomessa ja laji onkin luokiteltu rauhoitetuksi ja uhanalaiseksi.

Tarkkaa syytä kantojen vähenemiseen ei tiedetä. Syinä saattavat olla sairaudet, tulokaspetojen, kuten supikoiran ja minkkien lisääntyminen, pesimäpaikkojen umpeenkasvu tai ravintovarojen hupeneminen maatalouden tehostumisen seurauksena.

Naurulokin pesän voi tavata kelluvana järviltä tai merenlahdilta tai niiden mättäiltä. Luodoilla lintu tekee pesänsä paljaalle maalle tai kalliolle. Ne puolustavat varsin ärhäkkäästi omaa yhdyskuntaansa ja lokkiyhdyskunta tarjoaakin näin hyvän suojan vesilintujen pesille ja poikasille. Naurulokit saattavat lähteä muuttomatkalle Länsi- ja Keski-Eurooppaan jo heinäkuun lopulla.

Rannalta löydän valkoposkihanhiperheen, johon naaraan ja koiraan lisäksi kuuluu seitsemän harmaalla untuvapeitteellä varustettua poikasta. Pehmoiset poikaset tuntuvat etsivän lämpöä toinen toisistaan.

Poikasten kuoriuduttua aikuisilta linnuilta katoaa lentokyky noin kuukauden ajaksi. Mikäli poikaset ovat vielä pieniä on ihmisen syytä pysyä etäällä, sillä hanhivanhemmat saattavat olla liian lähelle pyrkiviä kohtaan aggressiivisia. Valkoposkihanhi kuuluu niin ikään luonnonsuojelulailla rauhoitettuihin lajeihin.

Pilvinen ja osittain sateinenkin sunnuntaipäivä takaa sen, että saan nauttia luontoelämyksistä rauhallisissa tunnelmissa.Seurasaaren varhaisin nimi on ollut Marholm, joka tarkoitti kaunista, koskematonta saarta. Ennen kansanpuiston perustamista Seurasaari on kuulunut Meilahden kartanolle. Saaressa järjestettiin 1800-luvun puolivälissä ulkoilmajuhlia, turnajaisnäytöksiä ja koirakilpailuja. Siellä on sijainnut myös tiilitehdas, koska alueelta löytyi savea, jota voitiin käyttää tiilien valmistuksessa. Savenotto teki maahan kuoppia, jotka myöhemmin padottiin. Niistä syntyneet lammet ovat yhä vesilintujen suosiossa.

Seurasaaren kallioiset mäet, lammet, lehdot ja monipuolisen puuston ympäröimät metsäpolut ovat niin matkailijoiden kuin ulkoilijoidenkin suosiossa. Saaressa kasvaa myös kasviharvinaisuuksia, kuten särmäputkea, käärmeenkieltä ja rantayrttiä. Lisäksi sieltä löytyy jättipalsamia, joka on Himalajalta kotoisin oleva vieraslaji. Vieraslajit ovat ongelmallisia siksi, että ne valtaavat kasvutilaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta ja kilpailevat pölyttäjistä.

Kaislikon takaa näen silkkiuikku-uroksen pesänrakennuspuuhissa. Se kuljettaa nokassaan rakennusaineksia hautovalle naaraalle.

Silkkiuikku rakentaa pesänsä kelluvalle lautalla. Noin kuukauden muninnan jälkeen pariskunnalle syntyy kolmesta kuuteen poikasta. Emo pitää poikaset lähellänsä ja kantaa niitä joko selässä tai siipiensä suojassa, jopa silloin kun se on veden alla sukelluksissa.

Seurasaaren metsissä elelee myös lepakoita. Lepakkokantojen tiedetään vähentyneen niiden elinolojen muuttumisen myötä.

Lepakoilla on oma tärkeä tehtävänsä luonnon kiertokulussa; ne pölyttävät ravintokasveja ja lisäksi ne syövät monia tuhohyönteisiä. Saaren tervalepikkö tarjoaa niin linnuille kuin lepakoillekin tärkeän elinalueen.

Seurasaaren kaakkoisosassa sijaitsevan lammen on valinnut ruokailupisteekseen eloisa telkkäperhe. Pesueeseen kuuluva poikanen tuntuu nauttivan täysin rinnoin uiskentelusta. Vanavedessä uiva emo ei päästä kauas uintiharjoituksia tekeviä poikasiaan.

Keltasilmäinen telkkä etsii sukeltamalla ravintoa veden pohjasta. Pesäksi sille kelpaa puunkolo tai pönttö. Telkkänaaraat ovat hyvin uskollisia hyvälle pesäpaikalleen. Ne saattavat pesiä samassa kolossa tai pöntössä vuosikausia. Telkän poikaset poistuvat ensi kerran pesästään hyppäämällä alas ja emon johdolla matka jatkuu lähimmän vesistön äärelle. Jouduin itse joskus tällaisen telkänpojan sijaishuoltajaksi, kun poikanen oli pesästä hypätessä loukannut päänsä. Lyhyen hoitojakson jälkeen lintu vietiin järvenrantaan, josta se lähti reippaasti uimaan ja tutkimaan uutta kotiympäristöään.

Telkkää on kutsuttu toiselta nimeltään myös sotkaksi. Kansalliseepos Kalevalan mukaan maailma syntyi aikanaan sotkan munista. Kuudesta kultaisesta ja yhdestä rautaisesta munasta syntyi maa, vesi, ilma, tähdet, kuu ja aurinko. Telkän munia on käytetty aikanaan myös ravinnoksi.

Telkkäperheen lisäksi myös sinisorsanaaras on tullut vilvoittelemaan kesäpäiväänsä. Se päättää rohkaista mielensä ja tulla hiukan lähemmäs katsomaan onko kävijällä evästä tarjottavaksi.

Pesimäympäristönsä suhteen sinisorsa ei ole kovinkaan valikoiva, vaan monenlaiset vesistöt kelpaavat sille. Vaikka puolisukeltajiin kuuluva sinisorsa on riistalintu, se on rauhoitettu ison osaa vuotta. Maataloustuotannossakin hyödynnetty ankka on sinisorsan kesyyntynyt, jalostettu muoto.

Merenrantaviivaa pitkin kulkiessani paikalle ui kyhmyjoutsen. Se ei ole minua huomaavinaankaan, vaan puhdistaa nokallaan höyhenpeitettään pitkän tovin. Uteliaisuus kuitenkin voittaa ja pitkä kaula kääntyy pieneksi hetkeksi kameran suuntaan.

Itämeren kansanperinteessä joutsen on ollut ilmeisesti pyhä lintu, jonka tappajaa kohtasi kuolema. Karjalaisen perinnetiedon mukaan joutsen olisi noiduttu ihminen, eikä siksi sen lihaakaan sopinut syötävän.

Joutsen on valon ja puhtauden symbolina inspiroinut ihmisiä niin taiteessa kuin kirjallisuudessakin. Akseli Gallen-Kallela Lemminkäisen äidin takana lipuu valkea joutsen, H.C. Andersenin sadussa rumasta ankanpoikasesta kasvaa kaunis joutsen, Pjotr Tšaikovskin säveltämässä baletissa ilkeä noita on taikonut neidot joutseniksi ja kreikkalaisessa mytologiassa itse ylijumala Zeus muuttui joutseneksi vietelläkseen Spartan kuninkaan puolison Ledan sydämen. Joutsen esiintyy myös muun muassa Eino Leinon ja Uuno Kailaan runoissa.

Laulujoutsenesta kyhmyjoutsenen erottaa paitsi nokan oranssi väri, myös s-muotoon kaareutuva kaula. Kyhmyjoutsenen siipien väli voi olla miltei 2,5-metrinen. Se on paitsi pariuskollinen, myös paikkauskollinen lintu. Kyhmyjoutsenen englanninkielinen nimi ”mute swan” johtuu sen äänettömyydestä. Linnun noustessa ilmaan, siipien viuhuva ääni voi kuitenkin kantautua satojen metrien päähän.

Nykypäivänä suhtautuminen joutseneen on arkipäiväistynyt. Tarujen olennosta on tullut puhtaan luonnon symboli. Vihreään logoon kuvattu lentävä joutsen on yksi tunnetuimmista ympäristöystävällisyyttä kuvaavista merkeistä pohjoismaisissa tuotteissa ja palveluissa.

Ennen vanhaan uskottiin, että luonnonvoimat ovat juuri näin juhannuksen aikaan kaikkein vahvimmillaan vaikuttaen myös meihin ihmisiin. Sen tähden erilaisilla juhannustaioilla ja rituaaleilla on ollut oma paikkansa suomalaisessa kansanperinteessä. Niiden avulla on pyritty vaikuttamaan monin tavoin elämänkulkuun.

Seurasaari on säilyttänyt suosionsa vapaa-ajanviettopaikkana sen perustamisesta aina näihin päiviin asti. Juhannusjuhlia saarella on vietetty jo vuodesta 1954 asti. Tänäkin juhannuksena moni perhe kokoontuu tänne seuraamaan juhannuskokon polttoa ja muuta järjestettyä ohjelmaa. Yöttömän yön juhlassa osa vanhoista perinteistä herätetään taas eloon. Näiden perinteiden avulla sidotaan yhteen menneet ja nykyiset sukupolvet.

Hauskaa juhannusta kaikille lukijoille!