Vaaroilta kohti lakeuksia: Osa 1.

Nuasjärveen kuuluva Jäätiönlahti on peilityyni ja taustalla kohoaa 15 kilometrin pituinen vaarajono. Olen saapunut Turusta Tampereen, Kuopion ja Jyväskylän reittiä Kainuun maakunnassa sijaitsevaan Sotkamoon. Vaaramaisemien ja kirkkaiden vesien ääreltä poikkean reissullani myös esihistorialliseen kohteeseen, josta löytyy ihmisen luontoon jättämiä merkkejä yli 3000 vuoden takaa.

Ensimmäiset ihmiset, jotka saapuivat tänne Sotkamon alueelle, olivat vuodenaikojen mukaan liikkuvia luonnonantimien keräilijöitä. Seudulle saapui metsästämään saamelaista alkuperäisväestöä sekä väkeä Vienasta ja Pielisjärveltä. Useat heimot alkoivat hiljalleen sekoittua ja asutus leviämään. Sotkamon kirkonkylä on syntynyt suurten vesireittien risteyspaikkaan.

Ilmari Kianto kuvaa runossaan Kainuuta koskien ärjyillä ja surkeilla soilla. Myös runsaan 10 000 asukkaan kokoista Sotkamoa ympäröivät laajat erämaat suoalueineen. Iso osuus kunnasta on kuusivaltaista metsää tai suomaata. Tunnin ajomatkan päässä olevassa naapurikunnassa Hyrynsalmessa asia on käännetty voitoksi ja paikkakunnalla kilpaillaankin vuosittain suopotkupallon maailmanmestaruudesta.

Näkemisen arvoinen maisemapaikka

Alueelle ominaista ovat myös harjut. Lähellä Sotkamon keskustaa sijaitsevalta Hiukan uimarannalta löytyy komea, mäntyjen peittämä hiekkaharju. Harjun päältä on hyvät näkymät Iso Sapsojärvelle ja taustalla näkyville vaaroille. Hiukan hiekkaharju kohoaa parhaimmillaan yli 20 metriin. Harjun päältä on mahdollisuus lähteä jaloittelemaan enimmillään neljän kilometrin pituiselle luonto- ja kulttuuripolulle.

Matkailuinfo

Lämmin päivä houkuttelee ihmisiä hakeutumaan varjoisiin puistoihin ja vetten äärelle. Jään istuskelemaan ja vilvoittelemaan kylpylähotellin läheisyydessä olevien vesiputousten reunalle.

Omaksi majapaikakseni valikoitui loma-asunto, josta on näkymät Vuokatinvaaran suuntaan. Loma-asunnon avaimet sain noudettua vaaran länsirinteiden alla sijaitsevasta Kattikeskuksesta, jossa toimii myös matkailuinfo.

Puistossa kaikessa rauhassa tepasteleva sorsa ei tunnu välittävän ympärillä kävelevistä kulkijoista. Se antaa kuvaajallekin mahdollisuuden ottaa otoksensa ennen kuin vaappuu lajitoveriensa seuraan veden tuntumaan.

Satojen järvien kunta

Sotkamon kunnassa on kaiken kaikkiaan 490 järveä. Iso Sapsojärven ekologinen tila on Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän vesikarttapalvelun mukaan hyvä. Sama tilanne on läheisessä Nuasjärvessä.

Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan Nuasjärveä kuormittaa kuitenkin metallikaivoksen päästöt, jotka näkyvät paikallisesti vuonna 2015 rakennettujen poistoputken läheisyydessä. Veden suolaantuminen ja sitä kautta happipitoisuuden lasku ovat heikentäneet merkittävästi pohjaeliöstön ekologista tilaa.

Lummelammen rannalla

Hiukan uimarannalla sijaitsevassa puistossa on myös pieni lampi, joka on täynnä avautuneita lumpeenkukkia. Kesä-syyskuun välillä kukkiva lumme on kaunis, mutta myrkyllinen kasvi, jota on verottanut Suomessa lumpeen juurakkoja syövät piisamit.

Uimarannalta tullessani poikkean myös viereiselle pesäpallostadionille, jossa on parhaillaan ottelu käynnissä. Kunnan oma seura Sotkamon Jymy on iskostunut hyvin niin minun kuin varmasti myös monen muun suomalaisen mieleen.

Mystinen maisemapaikka

Taivaalle on alkanut ilmestyä uhkaavia pilviä. Ennen kuin alkaa sataa, niin lähden vielä ajamaan Vuokatinvaaralle, jonne vie Kajaanin ja Sotkamon väliseltä maantieltä poikkeava mutkitteleva tie aina ylös asti.

Vuokatista voi vuokrata myös sähköpyöriä, joiden avulla matka vaaralle taittuu helpommin. Itse kokeilin kyllä ensin sähköpyörää, mutta päädyin lopulta vuokraamaan tavallisen maastopyörän, joka tuntui paremmin hallittavalta.

Vuokatinvaara koostuu Keiman, Pikku-Pöllyn ja Iso-Pöllyn huipuista. Vuokatin kolmestatoista vaarasta korkein, Porttijärvi nousee merenpinnasta 345 metriin.

Vuokatin viehätyksen on kerrottu perustuvan siihen, että totuus ja taru hämärtyvät vaaran laelta katsellessa.

”Mä vuorell’ seisoin Vuokatin, ihailin maisemaa, ihastuin sekä huudahdin: ”Oi kaunis Kainunmaa!”, runoili Vuokatissa vieraillut Eino Leino.

Vuokatinvaaran ovat valloittaneet myös kuuluisuudet kuten Juhani Aho, Ilmari Kianto ja Akseli Gallen-Kallela, jotka ovat hakanneet kallioihin omia merkintöjään. Iso-Pöllyn huipun eteläpuolella sijaitsevan metsälammen sanotaan olevan hiiden hauta ja pohjaton kuin Inarijärvi. Vaaran laelta löytyy myös painanne, jonka uskotaan olevan saamelaisten palvontapaikka.

Hyvät puitteet tehokkaaseen liikuntaan

Korkeuserojen tähden Vuokatissa on hyvät edellytykset tehokkaalle, ympärivuotiselle liikunnalle ja urheilulle. Monille Vuokatti on tuttu erityisesti laskettelukeskuksestaan, mutta muinakin vuodenaikoina kuin talvella tapahtuu. Esimerkiksi joka syksy täällä järjestetään Suomen vanhin vaellustapahtuma Vuokatin Vaellus sekä 13 vaaran yli kulkeva polkujuoksutapahtuma, jossa kokonaisnousua kertyy lähes 900 metriä.

Ajatus urheiluopistosta heräsi sodan tapahtumista

Vuokatissa sijaitsee myös urheiluopisto, joka toimii johtavana hiihdon valmennuskeskuksena. Jatkosodan tapahtumat ovat toimineet motiivina urheiluopiston perustamiselle.

Maalikuussa vuonna 1943 tehtiin miesvahvuudeltaan jatkosodan toiseksi suurin hyökkäys, johon osallistui 581 sotilasta. Jeljärven huoltotukikohtaan suunnatussa hyökkäyksessä kaatui tai jäi vangiksi 32 suomalaissotilasta. Suuremmilta tappioilta säästyminen oli sotilaiden hyvän hiihtotaidon ansiota.
Sotilaiden kunniaksi päätettiin perustaa säätiö ja talviurheilukasvatuslaitos.

Aluksi Vuokatin Maja -nimellä toiminut urheiluopisto aloitti toimintansa 1946. Vuotta myöhemmin tänne Vuokattiin avattiin myös mäkikeskus hyppyrimäkineen.

Metsäkävelylle luonnonrauhaan

Kainuun luontoon voi tutustua myös läheltä urheiluopistoa lähtevillä luontopoluilla. Talvisin osalle reiteistä pääsee myös latuja pitkin. Tosin hiihtotunnelin ansiosta hiihtoa voi harrastaa täällä myös kesäisin.

Lehmilampi -niminen luontopolku on kevyt, runsaan kahden kilometrin pituinen. Reitin varrella voi nauttia retkieväitä kodan tunnelmassa. Puisesta kodasta löytyy retkeilijöitä varten myös tulipaikka.

Hossan kansallispuistoon

Jos Kainuun luontoa haluaa kokea laajemmin, voi täältä ajaa noin parin tunnin päähän Suomussalmelle, Hossan kansallispuistoon.

Kolme vuotta sitten perustetun kansallispuiston retkeilyalue on noin 9 000 hehtaarin suuruinen. Etelästä tultaessa tie kansallispuistoon ohittaa myös historiallisen Raatteentien, jossa talvisodassa taistelleet suomalaissotilaat onnistuivat saavuttamaan tärkeän torjuntavoiton.

Suomussalmi on poronhoitoaluetta

Kansallispuistoon tultaessa kannattaa muistaa, että Suomussalmi kuuluu jo poronhoitoalueeseen.

Asia konkretisoitui itselleni hyvin kansallispuistoon ajettaessa. Hossaan ohjaavan tienviitan kohdalla, keskellä maantietä köpötteli hiljaista vauhtia poro suoraan autoa kohden. Auton pysähtyessä porokin pysähtyi, katsoi hetken verran kohti ja loikkasi sitten ojan pohjalle.

Hossan luontopolkujen verkosto on kokonaisuudessaan 90 kilometrin pituinen. Yhdyspolkuja käyttämällä voi osan reiteistä yhdistää pidemmiksi vaelluksiksi. Kansallispuistosta löytyy myös esteettömiä luontopolkuja.

Kivikauden ihmisten jalanjäljille

Kainuun itäosa kuuluu yhteen niistä alueista, jonne syntyi asutusta viimeisen jääkauden jälkeen, kun suurin osa nykyisestä Suomen alueesta oli vielä vedenpinnan alapuolella. Suomussalmella jääkauden jälkeisestä elämästä on saatu tietoa varsin erikoisen sattuman kautta.

Kun kansakoulun opettaja oli luokkansa kanssa luokkaretkellä täällä Suomussalmella vuonna 1952, hän yritti havainnollistaa pyyntikuoppametsästystä ja päätti kaivaa hiekkaan kuopan. Kuopasta paljastui yllättäen kiveystä ja hiotun kiviesineen katkelma.

Kalmonsärkän muinaisjäännös on yksi Kainuun merkittävimmistä ja löydös paljastaa, että alueella on ollut asutusta jo 6000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Särkältä on löydetty arkeologisissa kaivauksissa merkkejä kivikauden asuinpaikoista sekä useita pyyntikuoppia, jotka olivat kivikaudella riistanmetsästyksessä käytettyjä ansoja.

Metsästykseen liittyy myös Hossan kansallispuiston reitti, Värikallion kaarros. Se johdattaa minut syvälle Kainuun metsiin, harjumaisemiin, vesistöjen rannoille ja kivikaudella eläneiden ihmisten jalanjäljille. Värikallion kaarroksen reitti alkaa noin kymmenen kilometrin päästä Hossan luontokeskuksesta ja se on noin kahdeksan kilometrin pituinen, hyvinmerkitty ympyräreitti.

Puhtaassa luonnossa viihtyy

Värikallion kaarroksen reitillä seuraan keltaisia maalimerkkejä ja kuljen niiden ohjaamina yhä syvemmälle metsään. Reitin varrella olevien kuusten oksista roikkuu merkillistä harsoa ja tunnelma on suorastaan aavemainen.

Oksissa näkyvä harso on oletettavasti naavaa ja kertoo siitä, että ilma täällä kansallispuistossa on puhdasta. Naavat ovat jäkäliä, jotka reagoivat herkästi ilmansaasteisiin, jolloin niitä ei joko esiinny lainkaan tai niiden kasvu jää todella lyhyeksi.

Hossan erämaaluonnossa viihtyvät myös eläimet, kuten porot ja hirvet. Linnuista täällä tavataan esimerkiksi laulujoutsenia, kuukkeleita ja metsoja. Alueella liikkuu myös suurpetoja, etenkin karhuja. Karhut liikkuvat kuitenkin pääsääntöisesti hämärällä ja niiden kuulo- ja hajuaistit ovat terävät, joten todennäköisyys törmätä kansallispuistossa karhuun on pieni. Suomussalmella voi kuitenkin osallistua karhusafarille, jossa kontioita pääsee näkemään melko varmuudella.

Jääkauden jäljet yhä näkyvissä

Värikallion kaarros kulkee Hossan harjumaisemissa ja nousee lähes 300 metriä merenpinnan yläpuolella olevalle Mieskallionvaaralle, joka on Hossan korkein kohta.

Hossan kallioperä on hyvin vanhaa, noin 2500-3100 miljoonaa vuotta sitten syntynyttä peruskalliota.

Harjuja on muodostunut alueelle jääkauden jälkeen kun jäätikkö on alkanut sulaa. Jäätikköön syntyneessä halkeamassa on virrannut jäätikköjokia ja virtausten mukana kulkeutunut maa-aines on alkanut kerrostua. Soran ja hiekan sisäään hautautuneiden jäälohkareiden sulaessa syntyi myös soikean muotoisia kuoppia, suppia eli harjuhautoja.

Nämä molemmat jääkauden ilmiöt ovat yhä näkyvissä Hossan luonnossa.

Eväspaikka vetten äärellä

Hossassa on runsaasti lampia, jokia, puroja, lähteitä, lähdesoita sekä järviä. Hossan Värikalliot sijaitsevat kansallispuiston pohjoisosassa Somer-järven rannalla, lähellä Suomusalmen ja Kuusamon rajaa.

Ennen Värikalliolle tuloa on mahdollista pysähtyä lepäämään Somer-järven rannalle ja valmistaa retkievästä keittokatoksessa tai nuotiokehässä.

Kolmen maailman kohtauspaikka

Värikallio sijaitsee muinaisten vesireittien varrella, joten paikka on saattanut toimia kivikauden ihmisten kohtaamispaikkana. Kallioseinämästä löytyy kivikauden aikana eläneiden ihmisten maalauksia. Nämä maalaukset on ajoitettu 3500–4500 vuotta vanhoiksi.

Kalliopintaa pääsee tarkastelemaan lähemmin laskeutumalla sillalle, jonka katselulava on ihan muutaman metrin päässä maalauksista.

Se miten maalaukset on kallioon kuvattu, on kertonut ajan ihmisten maailmankatsomuksesta. Pystysuora kalliopinta on edustanut ihmisten asuttamaa todellisuutta, vesi johti kuolleitten valtakuntaan, Tuonelaan, ja kallion yläpuolinen taivas kuvasi henkien asuttamaa maailmaa. Maalaukset on tehty paikkaan, jossa nämä kolme maailmaa kohtasivat.

Metsästysmagiaa

Värikallioiden maalauksista on pystytty erottamaan yli 60 hahmoa. Kuvioita on yritetty tulkita suulliseen kansanperinteen ja pohjoisten kansojen maailmakuvan pohjalta ja näyttäisi siltä, että ne liittyvät metsästykseen ja shamanismiin.

Shamanismi perustuu uskoon siitä, että kaikella olevalla on henki, joka on elämää ylläpitävää energiaa tai voimaa. Shamaanin tehtävänä on toimia pyydettäessä voiman välittäjänä ja parantajana.

Metsästä-keräilijäyhteisö tarvitsi shamaania, joka toimi näkijänä ja tiedonvälittäjänä henkimaailmaan. Shamaani pystyi hallitsemaan villieläinten kohtaloa metsästysmagian avulla ja luomaan henkisen yhteyden eläimiin.

Hetken katseltuani, Värikalliosta alkaa hahmottumaan muutamia kuvioita. Yksi niistä on keskellä näkyvä sarvipäinen, ilmeisesti shamaania kuvaava hahmo. Pian löydän rosoisesta kalliopinnasta myös peuraa ja ihmisiä kuvaavat hahmot.

Kuvien säilyminen nykyisyyteen on mielestäni oma luonnonihmeensä sekin. Sain selville, että maalaamiseen on käytetty ilmeisesti kuumennettua rautaoksidia, johon on lisätty rasvaa ja verta, mahdollisesti myös linnunmunia. Maalauksia suojaava kalvo on syntynyt kalliopinnan liuenneista mineraaleista, jotka ovat synnyttäneet siihen läpinäkyvän piioksidikalvon.

Kansallispuistosta saavuin takaisin Vuokattiin vasta illansuussa.

Vaikka ajomatka Vuokatista Hossaan ja takaisin kesti noin viisi tuntia, kansallispuistovierailulle kannatti silti lähteä. Kainuun luonto näytti moninaisuutensa ja patikointi jylhissä harjumaisemissa oli hieno kokemus.

Jos korkeat paikat eivät hirvitä, niin kansallispuistosta voi lähteä myös pari kilometriä pidemmälle Ölökyn ähkäisy -reitille, joka kiertää Julma-Ölkyn kanjonijärven. Tästä on mahdollisuus oikaista Ölökyn ylitys -reitille, jossa Kanjonijärvi ylitetään riippusiltaa pitkin huimissa maisemissa.

Nyt on kuitenkin oiva hetki rentoutua Nuasjärven sineä katsellen ja kerätä voimia, sillä pian matka jatkuu Vuokatista Suomen toiselle laidalle, kohti uusia seikkailuja.