Suomalaisten kummitustalojen hiuksia nostattavat tarinat

Ihmisille on kautta aikojen ollut tarve ymmärtää elämän merkitystä ja sitä suurta kysymystä, onko elämää kuoleman jälkeen. Ehkä tarve uskoa elämän jatkumiseen vielä kuoleman jälkeenkin on luonut käsityksen sielusta. Jo kreikkalainen filosofi Platon ajatteli ihmisen koostuvan aineettomasta sielusta, joka on tilapäisesti vankina aineellisessa ruumiissa. Ihmisen sielukäsitys on luonut vankan pohjan erilaisille aavekokemuksille, joista osa voidaan luokitella niin kutsutuiksi paranormaaleiksi eli ilman luonnontieteellistä selitystä jääneiksi ilmiöiksi. Paikkoja, joissa on koettu kummittelua, on edeltänyt useimmiten jokin traagisesti tapahtunut kuolema. Syksyn pimetessä vierailin kolmessa historiallisessa paikassa, joissa aaveiden väitetään liikkuvan.

Louhisaaren linna, Askainen, Masku.

Lähes kolmen kilometrin pituinen tammi- ja koivupuiden vierustama kuja, johdattaa minut Askaisten kirkolta Louhisaaren linnan parkkialueelle, josta jatkan loppumatkani jalkaisin. Ilma on kolea ja pilvinen kävellessäni kohti linnan pihaa. Louhisaaren mailla on hiljaista; missään ei näy ristin sielua. Hiljaisuuden rikkoo ainoastaan haaskalintu, joka lehahtaa vanhan puun rungolta raakkuen pellon reunaan.

Hetken puukujaa käveltyäni, rautaporttien takana kohoaa kalvakka linna, jonka mustaksi tervattu ja jyrkkänä laskeutuva katto saa linnan näyttämään uhkaavalta.

Louhisaaren linna edustaa arkkitehtuuriltaan hollantilaista myöhäisrenessanssia. Se on säilynyt ulkoiselta asultaan miltei samanlaisena kuin mitä se oli vuonna 1655, jolloin se valmistui. Linnan rakennutti Ruotsin laivastossa palvellut Herman Fleming -niminen mies, joka toimi myös Tukholman ylikäskynhaltijana ja kuningatar Kristiinan perintömaiden käskynhaltijana tämän luovuttua kruunustaan. Kuningatar Kristiinan liika avokätisyys oli heikentänyt valtion taloutta siinä määrin, että aatelien lahjoitusmaita alettiin palauttaa takaisin kruunulle. Herman Fleming oli mukana tässä toimeenpanossa ja tuli aatelien kostona syrjäytetyksi valtionvarainhoitajan tehtävästä. Fleming karkoitettiin kenraalikuvernööriksi Suomeen. Hän erosi terveydellisistä syistä virastaan ja kuoli Tukholmassa vuonna 1672.

Herman Flemingin samanniminen pojanpojanpoika suoritti linnassa mittavia kunnostus- ja muodistustöitä. Erityisesti linnan toisessa kerroksessa kiinteitä sisustuksia muutettiin rokokootyylisiksi. Tarinan mukaan tällä kartanoherralla oli niin julma ja mustasukkainen luonne, että hän lukitsi vaimonsa aina pieneen komeroon matkoille lähtiessään. Erään kerran hän oli unohtanut mainita, että vaimo rukka oli jälleen lukittuna komerossa. Flemingin vaimon kohtalo oli kauhistuttava; hän nääntyi nälkään miehensä poissa ollessa.

Selittämättömiä asioita on sittemmin havaittu linnassa: tavarat vaihtavat paikkaansa, ovet avautuvat itsestään ja ilmavirta tuntuu pyyhkäisevän lävitse. Kävijät ovat myös aistineet joissain huoneissa paksua sikarin hajua.

Flemingien suvun jäsenet ovat saaneet viimeisen leposijansa Askaisten kirkolta, jonka alttarin eteen sijoitetun hautalaatan alta on pääsy suvun hautaholviin. Louhisaaren linna kuului kolmesataa vuotta Flemingien suvulle ja yli sata vuotta Mannerheimeille. Louhisaari on myös marsalkka Mannerheimin synnyinkoti.

Kuvaillessani kaikessa rauhassa linnan sisäpihaa, kuuluu läheltäni kauhea kohahdus. Tipahdan säikähdyksestä melkein polvilleen. Jokin sai lintuparven pelästymään ja lähtemään lentoon. Katselen ympärilleni, mutta ketään ei näy missään. Jotain tässä paikassa on, joka saa ihoni kananlihalle.

Suomalainen yliluonnollisten ilmiöiden tutkimusryhmä Aavedata on tehnyt tutkimuksiaan Louhisaaren linnassa, mutta saamieni tietojen mukaan aineiston analysointi on vielä kesken. Tutkijatiimi on tehnyt työtään myös Brinkhallin kartanossa Turussa, jonne suuntaan seuraavaksi.

 

Brinhallin kartano, Kakskerran saari, Turku.

Ajelen Kakskerran siltaa pitkin saareen, jota ympäröi huikean kauniit merimaisemat. Matkani jatkuu navigaattorin ohjeiden mukaan rauhallista ja mutkaista metsätietä pitkin. Jonkin aikaa ajettuani tulen tienhaaraan, jonka varrella kasvaa omenapuita vieri vieressä.

Uusklassisen tyylisuunnan mukaisesti rakennetun Brinkhallin kartanon puutarhat ja puistot ovat saaneet alkunsa 1700-luvulla. Itse kartano valmistui vuonna 1793. Se on saanut toimia myös kuvauspaikkana historialliselle Hovimäki-sarjalle sekä Suomen sisällissodan loppuvaiheita kuvaavalle Käsky-elokuvalle.

Brinhallin kartanon on suunnitellut Turun Akatemiassa työskennellyt professori Gabriel von Bonsdorff. Hän oli ensimmäinen suomalainen arkkiatri. Bonsdorffin suvulla tila oli vuoteen 1845 asti, jonka jälkeen omistus siirtyi Gabriel von Bonsdorffin vävylle, ruukinpatruuna Salménille ja tämän leskelle vuoteen 1873 asti. Sittemmin omistajat vaihtuivat usein.

Vanhojen asiakirjojen mukaan Brinkhallin tilalla on sijainnut 1500-luvulla harmaakivinen linnarakennus. Kartanon tieltä puretun linnan rakennusmateriaaleja käytettiin uuden kartanon rakentamiseen.

Useat henkilöt ovat todistaneet kartanossa tapahtuvia paranormaaleja ilmiöitä. Kartanon huoneista on kuulunut puheensorinaa ja pianonsoittoa. Kartanon yli kolmesataa vuotta vanhassa hedelmäpuutarhassa on nähty usvamainen hahmo, jonka on havaittu leijailevan kohti yläkerran lastenhuonetta. Liittyykö tämä mahdollisesti kartanon lattialankkujen alta löytyneeseen lapsen ruumiseen?

Aavedata on käynyt tutkimassa Brinhallin kartanoa ja käyttänyt tutkimusvälineistönään muun muassa infrapunakameroita sekä erittäin herkkiä mikrofoneja. Tutkijat vierailivat kartanon eri huoneissa ja heittivät ilmaan kysymyksiä, kuten onko huoneessa mahdollisesti joku paikalla. Mikrofoniin tallentui ihmisäänellä nimiä. Muun muassa Bonsdorff mainittiin. Myös muita kysymyksiä esitettiin. Osaan kysymyksistä saatiin hyvin selvä vastaus; osa vastauksista taas jäi epäselviksi. Myös sähkömagneettista säteilyä ilmaiseva EMF-mittari alkoi reagoimaan tutkimusten aikana. Aavedatan tutkijoiden mukaan havainnot tutkimuspaikalta kytkeytyvät hyvin kartanon historiaan.

Tutkimus Brinkhallissa antoi paljon vastauksia, mutta jätti myös monia kysymyksiä avoimeksi. Yksi asia on kuitenkin varma; kiinnostus henkimaailman olemassaoloon asuu meissä vahvana. Ehkä mystisiin henkimaailman asioihin on uskottu myös menneinä aikoina. Kartanon mailla kasvaa nimittäin mustaseljapensas, jonka Etelä-Ruotsalaisen kansanuskomuksen mukaan sanotaan pitävän pahan loitolla.

 

Kauttuan Klubi, Ruukinpuisto, Eura.

Olen saapunut viettämään viikonloppua kotiseudulleni Euraan. Hetkeksi jo unohdan vierailuni kummituspaikoissa, kunnes mieleeni tulee vanha tarina, jota minulle lapsena usein kerrottiin. Kellon ollessa vähän vaille yhdeksän, päätän lähteä pienelle iltakävelylle tuttuihin maisemiin.

Noin parin kilometrin päässä lapsuudenkodistani sijaitsee Ruukinpuisto, joka on saanut nimensä siellä sijainneen Kauttua ruukin mukaan. Rautaruukki perustettiin tänne vapaaherra Lorenz Creutzin toimesta vuonna 1689 Kauttuankosken rannalle. Lorenz Creutzilla oli jo ennalta kokemusta rautaruukkitoiminnasta, sillä hän oli ollut perustamassa ruukkeja Pernajan Forsbyhyn sekä Teijoon. Rautaruukin perustajan Lorenz Creutzin kuoleman aikoihin vuonna 1698 Kauttuan kylässä toimi Suomen neljänneksi suurin rautaruukki. Creutzin jälkeen ruukki siirtyi Timmin suvulle ja tämän jälkeen edelleen Savosta kotoisin olleelle salaneuvos Anders Falckille.

Reilu kaksisataa vuotta sitten Brinhallin kartanonkin arkkitehtuurista vastannut Gabriel von Bonsdorff suunnitteli Kauttualle uusklassisen ruukinkartanon, joka tunnetaan täällä nimellä Kauttuan Klubi. Ruukinpatruuna Falckin kerrotaan mieltyneen kartanon kauniiseen kotiopettajattareen ja alkaneen ahdistella tätä. Ahdistelulla oli kauheat seuraukset. Nainen hyppäsi hädissään ulos ikkunasta. Putoamisen seurauksena hän iski päänsä koviin kellarinrappuihin ja kuoli. Nimismiehelle kuolema selitettiin itsemurhana ja nainen haudattiin salassa kirkkomaan ulkopuolelle.

Valkoisen neidon aaveen kerrotaan liikkuvan näillä kartanon mailla. Kauttuan Klubin henkilökunta kertoo myös kokeneensa paranormaaleja ilmiöitä. Klubin ovet sulkeutuvat ja avautuvat itsekseen. Myös kartanon vuosikausia käyttämättömänä ollut sisäpuhelin on alkanut piristä itsekseen.

Muistan hyvin, kuinka lapsena ei tullut mieleenikään polkea iltaisin pyörällä tätä kautta kotiin. Jos se oli pakko jostain syystä tehdä, niin sivuille ei paljon tullut vilkuiltua.

Kylmä viima piiskaa poskia ja sormeni alkavat kohmettua. Nappaan vielä kuvan Klubin vanhasta kellotapulista, joka on toiminut aikanaan kartanon halkovajana. Kello on varttia yli yhdeksän. Kauttuan Klubin pihalla ei näy vierailijoita tästä maailmasta eikä tuonpuoleisesta. Klubin vanhat vaahterat lepattavat tuulessa. Niiden alla on tapahtunut asioita, joista parhaiten tietävät eivät valitettavasti enää pääse kertomaan tarinaansa.

 

Mistä paranormaaleissa ilmiöissä on kyse? Entä mikä erottaa elävän elottomasta? Tähän kysymykseen ovat etsineet vastausta niin filosofit kuin tiedemiehetkin.

Yli neljäsataa vuotta sitten elänyt William Harvey niminen tiedemies uskoi, että ihminen on pelkkä kokoelma kemiallisia yhdistelmiä. Mikään aineosista ei ole yksin elävä, mutta liittyessään oikeaksi yhdistelmäksi, elämän aikaansaamiseksi ei tarvita mitään aineetonta elämän henkäystä. Saksalainen Hans Driesch taas oli sitä mieltä, että jokin hienovarainen voima herättää elävän aineen eloon. Hän käytti tutkimuksissaan biologisia kokeita ja abtraktia päättelyä ja tuli siihen tulokseen, ettei elävien olentojen toimintaa pystynyt selittämään pelkästään ruumiin kemiallisten ominaisuuksien avulla.

Jokainen voi tehdä oman tulkintansa asioista, mutta koska varmuutta elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen ei ole kellään, on paras yrittää elää tässä ajassa, niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta.

Hyvää tulevaa halloweenia ja pyhäinpäivää!