Taide on yhdistänyt ihmisiä niin ennen kuin nykyisinkin ja tarjonnut mahdollisuuden katsoa maailmaa ja sen ilmiöitä monesta eri näkökulmasta. Valtakunnallisen metsäteollisuuskonsernin luonut tehtailija Gösta Serlachius oli setänsä tavoin taiteen ystävä ja keräilijä. Vuorineuvos Serlachius keräsi aikanaan huomattavan yksityisen taidekokoelman, jonka sittemmin lahjoitti edelleen jälkipolvilleen. Serlachiuksen perillisten käynnistämä museotoiminta alkoi jo vuonna 1945 Joenniemen kartanosta ja on laajentunut vuosien ja vuosikymmenten vieriessä. Keskisuomalaisen järvimaiseman vierustamassa Serlachius Kartanossa pääsin tutustumaan taidekokoelmaan, josta löytyy sekä tuttujen että tuntemattomien taiteilijoiden teoksia, joista osa toimii myös loistavina ajankuvauksina.
Autereen tuvan puuveistokset
Serlachius Kartanoon mennessäni pistäydyn pihapiirissä olevaan Autereen tuvan kahvilaan. Koska päivä on lämmin, istahdan kahvilan terassille. Terassin katseenvangitsijoina toimivat sen pylväitä koristavat, taiteilija Hannes Autereen tekemät puuveistokset.
Saarijärvellä vuonna 1888, syntynyt taiteilija on kuvannut veistoksissaan ja maalauksissaan maaseudun ihmisten elämää sen iloineen ja suruineen.
Opintonsa Hannes Autere aloitti Taideteollisuuden keskuskoulussa, Ateneumissa, vuonna 1909 ja valmistuttuaan sieltä hän päätyi Gunnar Finnen ateljeeapulaisen tehtäviin. Taiteellisen kehittymisen kannalta tärkeäksi muodostuivat pienet, valetut tinatyöt.
Puunveistostaiteen tekemisen Autere aloitti sisustusarkkitehti Arttu Brummerin suunnittelemien huonekalujen koristelulla. Autereen maineeseen ja hänen tuotantonsa laajenemiseen vaikutti merkittävällä tavalla yhteistyö vuorineuvos Gösta Serlachiuksen kanssa. Yhteistyö alkoi ensin Mäntän kirkon koristeveistoksilla ja jatkui Joenniemen kartanon ja Huhkojärven tilan koriste- ja suunnittelutöillä. Hannes Autereesta kehittyi tuottelias taiteilija, jonka tuotantoon kuuluivat myös huomattava määrä maalauksia ja huonekaluja. Olennainen osa hänen tuotantoaan olivat kuitenkin veistokset, joissa korostuivat erityisesti raamatulliset aiheet.
Uuden ja vanhan liitto
Serlachius Kartano koostuu kahdesta osasta, joista Joenniemen kartano edustaa vanhaa osaa ja vuonna 2014 valmistunut Göstan paviljonki, uutta osaa. Nämä kaksi osaa on liitetty yhteen lasisella yhdyskäytävällä.
Serlachius Kartanon laajennusosa on syntynyt aikanaan kansainvälisen suunnittelukilpailun innoittamana. Kilpailun voitti suunnitelma, jossa runko oli toteutettu yli sadasta keskenään erilaisesta liimapuukehästä. Rungon jokainen pilari ja palkki on pitänyt suunnitella erikseen. Korkeimmillaan seitsemääntoista metriin ulottuvan paviljongin ulkoverhous on tehty uritetusta kuusilaudasta. Göstan paviljonki on kokonaisalaltaan noin viisituhattaseitsemänsataa neliötä, josta näyttelytilaa on noin tuhat neliötä.
Serlachiuksen taidekokoelma sisältää muun muassa Suomen kultakauden taidetta ja vanhaa eurooppalaista maalaustaidetta. Kokoelma pitää sisällään kaikenkaikkiaan noin kymmenentuhatta teosta. Kyseessä onkin yksi Pohjoismaiden huomattavimpia yksityisiä taidekokoelmia, joka on karttunut viime vuosina erityisesti kotimaisesta ja kansainvälisestä nykytaiteesta.
Emil Wikström, 1888, Kalapoika.
Apteekkialalta metsäteollisuuteen
Vuonna 1868 Mänttään puuhiomalaitoksen perustanut Gustaf Serlachius oli toiminut aluksi apteekkarin tehtävissä. Idea puuhiomon perustamiseen tuli yhteistyöstä Fredrik Idestamin kanssa, jonka puuhiomon Serlachius otti vastuulleen Idestamin poissa ollessa.
Uuden uran myötä talous oli usein tiukilla ja raha-asiat tuntuivat vaivaavan häntä alituisesti. Kerrotaan, että kolme neljäsosaa sen aikaisista kirjeenvaihdosta oli käsitellyt juuri raha-asioita.
Serlachius otti taloudellisen riskin rakentaessaan Mänttään teollisuuskeskuksen, johon puuhiomon lisäksi kuului pahvi- ja paperitehdas. Suuria vaikeuksia tuotti kuitenkin tuotteiden saaminen syrjäseudulta markkinoille. Niinpä Serlachius pyrki vauhdittamaan rautatierakentamista Keski-Suomessa.
Elämänsisältöä Gustaf Serlachius ammensi kuitenkin taiteesta.
G.A. Serlachiuksen palveluksessa kerrotaan toimineen mies nimeltä Axel Lindencrona. Hänen välityksellään Gustaf Serlachius tutustui aikansa nuoriin taiteilijalupauksiin, Axel Galléniin ja Turussa työskennelleeseen kuvanveistäjään Emil Vikströmiin. Kolmikon ystävyys loi alkusysäyksen Gustaf Serlachiuksen taiteen keräämiselle ja mesenaattina toimimiselle.
Gösta Serlachius
Kohtalon viitoittamaa oikotietä huipulle
”Hän ei varmasti ollut ajatellut, että hänen omat lapsensa, omaa syytään, tulisivat sysätyiksi syrjään ja että koko johdon ottaisinkin käsiini minä”, oli G.A. Serlachiuksen toimitusjohtajana vuonna 1913 aloittanut Gösta Serlachius sanonut.
Gösta Serlachius, joka oli Gustaf Serlachiuksen veljenpoika, avioitui setänsä tyttären Sissin kanssa vuonna 1899. Gustafin kuoltua vuonna 1901, Göstasta ja Sissistä tuli G.A. Serlachiuksen osakkaita. Lisää osuuksia tuli Gustafin pojalta Axelilta, joka myi osuuksiaan talousongelmia helpottaakseen.
Sedältään perimästä paperitehtaasta Gösta Serlachius kehitti uutterasti valtakunnallisen metsäteollisuusyrityksen. Luonteeltaan hänen kerrotaan olleen paitsi määrätietoinen, myös kiivasluonteinen mies, jonka kerrotaan pitäneen tehtaansa työntekijöistä mustia listoja ja tuoneen Yhdysvalloista Suomeen lakonmurtajajärjestön.
Talous tarjosi omat haasteensa yritystoiminnalle myös Gösta Serlachiuksen aikana. Kun markka irrotettiin kullasta 1930-luvulla, se devalvoitui puntaan nähden viisitoista prosenttia. Vuonna 1931 Serlachius kirjoittaa hiukan lohduttomasti, joskin taistelutahtoa uhkuen, Paperitehtaitten Yhdistyksen agentille William Corkelle:
”Mitä liikeasioihin tulee, vuoden 1932 näkymät eivät, kuten sanot, herätä luottamusta. Toivomme, ainoastaan, että pystyt pitämään koneemme pyörimässä niin, että saamme vaikeudet voitettua. Maailma tarvitsee yhä paperia, ja yhtiömme asema paperikaupassa on sellainen, että on mahdotonta kuvitella meidän yrityksemme olevan yksi ensimmäisistä, joka kokisi luonnollisen kuoleman. Ei ainakaan ilman hirmuista kamppailua. ”
Kellumaan laskettu markka koitui lopulta G.A. Serlachiuksen eduksi peittäen yhtiön kurssitappiot.
Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1889 tekemä maalaus Sissi Serlachiuksesta.
Taiteen ystävä
Gösta Serlacius jatkoi setänsä tavoin taiteen keräilyä.
Huhtikuussa vuonna 1931, Helsingin Sanomissa julkaistiin ilmoitus, joka kuului ”Muutamia hyviä Gallén-tauluja 1880/90 luvulta ostetaan, ilman välittäjiä”. Ilmoitus oli tehty nimimerkillä ”Taiteen ystävä 1931”. Tämän ilmoituksen takana oli Gösta Serlachius.
Axel Gallén oli menehtynyt maaliskuussa ja koska uusia töitä ei hänen käsistään olisi enää luvassa, taiteen arvo tulisi nousemaan. Sen tähden taidekokoelman kartuttaminen hänen töillään oli tärkeää tehdä juuri tuolloin. Gösta Serlachius oli pohtinut myös taidekokoelmansa jatkuvuutta yhdessä ystävänsä Amos Andersonin kanssa. Molemmat päätyivät samankaltaiseen ratkaisuun; taideomaisuus tulisi museoida ja säätiöidä.
Viinituvassa
Laskeudun portaita alas Gösta Serlachiuksen ainutlaatuiseen viinitupaan, jonka seinät on koristeltu maalauksin.
Täällä takkatulen äärellä vuorineuvos Serlachiuksella oli tapana isännöidä ystäviänsä. Viinitupaan pyydettiin taiteilijoita tekemään pysyviä taideteoksia. Niitä näkyy seinien lisäksi muun muassa ovissa ja huonekaluissa, jotka ovat niin ikään Hannes Autereen valmistamia.
Joenniemen kartano
Gösta Serlachiusta on kuvailtu läheisilleen omistautuneena perheenjäsenenä. Avioliitto Sissi Serlachiuksen kanssa päätyi kuitenkin eroon vuonna 1918. Seuraavana vuonna hän avioitui uudelleen Ruth Björkenheimin kanssa.
Seitsemän vuoden ajan Joenniemen kartano toimi Gösta ja Ruth Serlachiuksen edustuskotina. Se valmistui vuonna 1935 arkkitehti Jarl Eklundin suunnitelmin. Tyylisuunnaltaan se edustaa klassismia, jossa voi havaita englantilaisen kartanoarkkitehtuurin piirteitä. Sisätilojen toteutus on funktionalistinen.
Gösta Serlachius kuoli vuonna 1942, ainoastaan 66-vuotiaana. Leskirouva Ruth Serlachius päätti perillisten kanssa asettaa taidetta esiin kartanoon, joten taidemuseo aloitti toimintansa kartanon alasaleissa vuonna 1945. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö osti rakennuksen ja sitä ympäröivän puiston Serlachiuksen suvulta vuonna 1972.
Kartanon kattomaalaus
Tämän näyttävän kattomaalauksen Gösta Serlachius tilasi Joenniemen kartanon kirjastoon itseoppineelta kuvataiteilijalta Lennart Segerstrålelta, jonka kattavaan tuotantoon kuului muun muassa useita freskoja ja kirkkojen lasi- ja alttarimaalauksia.
Vuonna 1935 valmistuneessa kattomaalauksessa on useita aiheita, joista osaan on mahdollisesti saatu ideoita Gösta ja Ruth Serlachiuksen kirjahyllyjen teoksista. Keskellä sommitelmaa, on maapallon päällä istuva kirjailija. Innoituksen jumalatar ojentaa hänelle sulkakynäksi yhden siipisulistaan.
Gongshi
Serlachiuksen Kartanon puistossa kulkiessani näen patinoidusta prossista valmistetun veistoksen. Veistos on englantilaistaiteilija Keith Tysonin tekemä ja sen lähtökohtana ovat olleet gongshit, oppineen kivet.
Gongshit ovat luonnossa syntyneitä kalkkikivimuodostelmia. Näitä luonnon muovaamia taideteoksia on arvostettu suuresti erityisesti Kiinassa aina 600-luvulta alkaneen Tang-dynastian ajoista lähtien. Gongsheja on käytetty aiheina myös tussimaalauksissa. Puiston veistos on monikertainen suurennos alkuperäisestä gongshista.
Taidemuseovierailun päätteeksi lähdin kävelylle Serlachius Kartanon takaa lähtevälle Taavetinsaarelle. Jykevä, puinen Taavetinsaaren silta vie minut yli Melasjärven tyynen pinnan.
Lemmenpolku
Melasjärven rantaa pitkin kulkee Lemmenpoluksi nimetty luontopolku.
Lemmenpolkua pitkin ja Kauppakadulle jatkaen, voi kävellä arkkitehtiveljesten Valter ja Bertel Jungin suunnittelemaan Serlachiuksen Pääkonttoriin. Pääkontorissa esitellään muuun muassa Mäntän historiaa ja Serlachiusten mesenaattitoimintaa. Matkaa patikoinnille kertyy noin kaksi kilometriä.
Kasvimaailman kaunotar
Melasjärven pintaa peittävät ulpukan kelluslehdet ja sieltä täältä nousee ylös kirkkaankeltaisia, kauniita kukkia, joita muodostuu tähän vesikasviin kesä-elokuussa. Ulpukkaa kasvaa aina Pohjois-Suomessa asti.
Valotaidetta keskellä metsää
Luontopolun varrelta löydän myös eriskummallisen paviljongin, johon astun sisään. Kyseessä on helsinkiläistaiteilija Jere Suontaustan valoteos nimeltään Transient Significance: Orange on a Blue Planet. Suontausta kertoo Suomen valotaiteen seuran verkkosivuilla tavoittelevansa taiteellaan yliluonnollista vaikutelmaa yhdistelemällä tuttua ja tuntematonta omalaatuisilla tavoilla.
Historiallinen Vilppulankoski
Serlachius Kartanosta palatessani ajan runsaan viiden kilometrin päässä sijaitsevalle Vilppulankoskelle. Syy siihen on se, että täällä Vilppulankosken varrella on sijainnut vuosina 1882-1945, toinen Serlachiuksen puuhiomoista.
Vilppulalla on ollut myös merkittävä rooli Suomen sisällissodassa, sillä pitäjän halki kulki sodan kannalta merkittävä rintamalinja. Valkoisten sotilaat olivat ottaneet haltuunsa Vilppulankosken pohjoispuolen, kun taas punaiset kosken eteläpuolen.
Noin neljä kuukautta kestänyt Suomen sisällissota päättyi lopulta 15. toukokuuta vuonna 1918, punaisten antautumiseen. Sodan seuraukset olivat hirvittävät. Sen johdosta yli neljänkymmenentuhannen suomalaisen on arvioitu menettäneen henkensä.
Suomen sisällissodasta muistuttavat yhä Vilppulankosken molemmilla puolilla sijaitsevat muistomerkit.
Puupuisto
Alueen dramaattisesta historiasta huolimatta Vilppulankoski ympäristöineen on vehreää ja viihtyisää aluetta. Viisikymmentä metriä leveän ja putouskorkeudeltaan noin pari metriä korkean kosken varrella sijaitsee kota ja puupuisto, johon on istutettu kahdeksantoista erilaista, Suomessa tyypillistä puulajia. Puut on istutettu vuonna 2018, sata vuotta täyttäneen Suomen kunniaksi. Puupuistoa ylläpitää Pohjois-Hämeen Puumiehet ry.
Taidekokoelmasta jalostui uutta liiketoimintaa
Vilppulankoskelta jatkan matkaani Orivedelle, jossa yövyn ennen kotimatkalle lähtöä. Perille päästyäni Ilta on jo hämärtynyt. Päätän kuitenkin vielä käydä Kirkkolahden rannalla katselemassa paikallista järvimaisemaa.
Gustaf Serlachiuksen Mänttään perustama puuhiomo edusti aikanaan sen aikaista huipputekniikkaa. Tuolloin monet toivoivat puuhiokkeen tuotannosta nopeaa väylää vaurastumiseen. Vaikka Mäntän tehtaat tuottivat entiselle apteekkarille enemmän murhetta kuin rikkauksia, niistä alkoi kuitenkin kehitys. Gustafin veljenpojan Gösta Serlachiuksen johdolla pienestä paperitehtaasta kasvoi lopulta kansainvälinen metsäteollisuuskonserni. Vauraus teki mahdolliseksi myös taiteen keräämisen ja mesenaattina toimimisen.
Jo vuonna 1933 perustettiin Serlachiuksen taidesäätiö vaalimaan ja kartuttamaan Gösta Serlachiuksen taidekokoelmaa sekä kaunistamaan Mänttää.
Gösta Serlachiuksen taiteen keräämisestä alkanut museotoiminta ja kuvataideresidenssi ovat esimerkki rohkeasta investoinnista metropolialueen ulkopuolella sijaitsevaan kulttuurikohteeseen. Serlachius-suvun jäsenten kiinnostus taiteeseen jalostui lopulta uudeksi liiketoiminnaksi, jonka hyvinvointivaikutusten voidaan olettaa heijastuvan myös oman kunnan ulkopuolelle.
Retkihetki – Matkablogi ja retkiblogi kotimaan kohteista.