Purjelaivakauden loppu, 1890-luvulla oli Vanhalle Raumalle menestyksen aikaa. Silloin Rauman satamasta maailman merille purjehti välillä jopa Suomen suurin purjelaivatonnisto. Tämänkertaiset retkikohteeni kertovat omaa tarinaansa Rauman merenkulusta menneinä aikoina. Käyn lisäksi tutustumassa historialliseen puutarhaan, joka perustettiin kaupunkiin juuri purjelaiva-ajan kultakautena.
Rauma sai kaupunkioikeutensa kuningas Kristofferin privilegiokirjeellä jo keskiajalla. Tämä kuninkaan kirje oli päivätty 15. huhtikuuta 1442. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kuninkaan antamalla määräyksellä Rauman porvaristo sai nyt oikeudet harjoittaa kauppaa yhtäläisin oikeuksin ja vapauksin kuten Turun porvaristollekin oli suotu.
Rauman kaupungin vanhimmassa osassa, Kalatoria vastapäätä, sijaitsee mutkitteleva kiviraunio, jonka paikalla on alun perin sijainnut puinen kappeli. Sen tilalle rakennettiin 1300-luvulla Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Kirkko holvattiin 1400-luvulla ja oli toiminnassa noin kolmensadan vuoden ajan, kunnes vappuna 1640 se tuhoutui tulipalossa. Kirkosta on enää muistona vain nämä kivirauniot.
Raumalla on toiminut myös fransiskaanimunkkien perustama luostari, joka on ollut toiminnassa 1400-luvulta 1538-luvulle asti. Pyhän Kolminaisuuden kirkon palon jälkeen kaupunkilaiset siirtyivät käyttämään fransiskaaniluostarin omistuksessa ollutta Pyhän Ristin kirkkoa. Fransiskaanijärjestön perustajana pidetään 1100-luvulla elänyttä italialaisen kangaskauppiaan poikaa Franciscus Assisilaista, jonka paavi Gregorius IX julisti pyhimykseksi hänen kuolemansa jälkeen.
Luostarinkadulla sijaitseva, pääsääntöisesti 1500-luvulla rakennettu Pyhän Ristin kirkko on Suomen ainoa fransiskaanimunkkien rakentama kirkko ja se on kaupunkilaisten käytössä yhä tänäkin päivänä. Rauman luostarihistoriasta kertoo kirkon edustalle pystytetty fransiskaanipatsas.
Tämänpäiväinen retkeni alkaa kuitenkin täältä, Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilta, sillä miltei kivenheiton päässä, mukulakivisen torin toisella puolella sijaitsee ensimmäinen retkikohteeni.
Marelan kotimuseo
Kuningas Kustaa Vaasa oli määrännyt 1550-luvulla muun muassa raumalaisia porvareita muuttamaan uuteen perustettavaan kaupunkiin, josta oli tuleva Tallinnan kilpailija. Tuo tuleva kaupunki oli Helsinki. Rauman porvareille ajatus ei ollut mieleinen ja suurin osa päättikin muuttamisen sijasta jäädä kotikaupunkiinsa. Seuraavan vuosisadan aikana kaupungin ympärille rakennettiin tulliaita, jonka sisäpuolelle jäi nykyinen Vanha Rauma.
Tänään täällä Vanhan Rauman sydämessä, Kauppakadun varrella sijaitsee Marelan kotimuseo.
Marelan talon historia alkaa jo 1700-luvulta. Nimi juontaa juurensa siihen, että paikalla on asunut 1770-luvulla laivanvarustaja nimeltä Abraham Marelin. Tältä aikakaudelta rakennuksia ei kuitenkaan ole säilynyt tähän päivään.
Paikan osti vuonna 1873 laivanvarustaja ja kauppias Gabriel Granlund. Hän on ollut aikanaan Rauman kaupungin rikkaimpia miehiä.
Gabriel Granlundin aikana rakennus vuorattiin uusrenessanssityyliin ja rakennusta myös korotettiin. Seuraavan vuosisadan alussa, Gabriel Granlundin kuoleman jälkeen, hänen vaimonsa ja poikansa teettivät nykyisin nähtävillä olevat uudistukset, kuten päärakennuksen leventämisen. Ajalta muistona ovat myös muun muassa kaakeliuunit, ikkunat ja katossa näkyvät maalaukset.
Marelan talon sali toimi perheen edustustilana. Hienoilla kalusteilla pyrittiin tekemään vaikutus tärkeisiin vieraisiin. Sali on kalustettu uusrokokoon– ja renessanssin tyylein. Tuon aikakauden juhlatilojen sisustuksiin on kuulunut myös edessä näkyvä, lattiaan ulottuva trymoopeili.
Granlundien varustamo ajautui konkurssiin vuonna 1906. Sen seurauksena paitsi purjelaivat, myös Marela irtaimistoineen pakkohuutokaupattiin. Granlundeille kuuluneita kalusteita ei ole säilynyt, vaan museosisustus on toteutettu Marelan huutokaupan esineluetteloa vastaavaksi.
Kabinetti oli tarkoitettu paikaksi, jonne talon isäntä saattoi viedä vieraansa keskustelemaan yksityisistä asioista. Tuona aikana kabinetti sekä talon juhlasali sijoitettiin usein kadunpuoleisiin huoneisiin. Yksityiseen käyttöön tarkoitetut tilat sijoitettiin taas yleensä sisäpihan puolelle.
Rauman merikoulun johtajana toiminut Fredrik Groundstroemin on tuonut yllä olevan Venus-veistoksen Italian Livornosta vuonna 1873. Veistoksen yläosa on valmistettu alabasterista ja alaosa ruusukuvioineen on Carraran marmoria.
Gabriel ja Kristiina Granlundin aikana makuuhuone oli toinen talon pienimmistä seurusteluhuoneista, joita kutsuttiin förmaakeiksi. Edessä näkyvät sängyt olivat päädyistä vedettävät, jolloin ne oli mahdollisuus päivän ajaksi laittaa kasaan ja iltaisin jälleen avata auki. Sänkyjen päälle on sijoitettu kuvat Marelan talon omistajapariskunnasta.
Gabriel Granlund avioitui vasta 57-vuotiaana itseään parikymmentä vuotta nuoremman Kristina Ståhlen kanssa. Heille syntyi kolme poikaa: Gabriel, August ja Julius.
Marelan museotalossa on esillä myös vanha gramofoni.
Gramofoni on alun perin saksalaissyntyisen Emil Berlinerin vuonna 1887 patentoima keksintö, jossa hyödynnetään levylautasella pyöriviä savikiekkoja. Levylautasta pyörittää kammella viritettävä jousikoneisto ja äänenvahvistajana toimii äänirasia sekä muuhun laitteeseen nähden kookas torvi. Musiikin kuuntelu on ollut aika paljon työläämpää nykypäivään verrattuna, sillä laitteen neula piti suositusten mukaan vaihtaa joka levyn puoliskon kuuntelun jälkeen.
Laivanvarustamoa pyöritettiin konttorista käsin. Siellä työskenteli konttoristeja, joiden tehtäviin kuului muun muassa tavaralähetysten kirjaaminen sekä rahti- ja palkanmaksuasioiden hoitaminen. Konttorista merimiesten omaiset saattoivat tulla pyytämään ennakkomaksua palkalle taikka kyselemään laivojen ja läheistensä kohtaloista, kun myrsky merellä pauhasi ja laivan karilleajosta oltiin kuultu toisen käden tietoa.
Granlundien varustamo sekä osti että myi laivoja. Gabriel Granlundin omistamia laivoja olivat muun muassa parkkilaiva Harmon ja rautafregatti Hoppet. Jälkimmäisellä aluksella tehtiin pitkiä maailmanympärysmatkoja 1800-1900-luvun vaihteessa. Gabriel Granlund teki myös itse matkoja säännöllisesti laivojen päällikköinä.
Marelan kotimuseossa on teemana häät. Teemaan liittyvässä kokoelmassa esitellään muun muassa entisajan hääpukumuotia.
Häitä vietettiin Suomessa vielä 1800-luvun lopulle yleisesti syksyisin. Suosituin kuukausi mennä naimisiin oli joulukuu. Kesähäät alkoivat yleistyä 1800-luvun lopulta lähtien.
Vaikka Suomessa on ollut vaihtelevia hääperinteitä maan eri osien välillä, yhteistä niille oli kuitenkin tanssi ja hääateria.
Vielä noin sata vuotta sitten kirkossa vihkiminen oli harvinaista. Raumalla vihki- ja häätilaisuudet olivat yleensä pienimuotoisia ja ne järjestettiin usein kotona tai huviloissa. Vihkihuone koristeltiin ryijyillä, kukilla ja tylleillä.
Häitä juhlittiin yhden päivän sijasta useampana päivänä. Juhlallisuuksia oli niin morsiamen kuin sulhasenkin kotona ja morsiusparia kuljetettiin saattueessa hääpaikoille.
Ylhäällä on esillä oletettavasti pitsistä nyplätty morsiuskruunu.
Rauman Merimuseo
Marelassa aikani kierrettyäni saan vihjeen Kalliokadulla sijaitsevasta museosta. Kyseessä on Raumanmeren Merimuseosäätiön ylläpitämä, vuonna 2004 avattu Rauman Merimuseo. Rakennus on valmistunut vuonna 1900 ja toiminut aikanaan merikouluna. Täällä on koulutettu merenkulun ammattilaisia päällystötehtäviin rakennuksen valmistumisesta aina vuoteen 1969 asti.
Rahtikuljetus meriteitse
Rauman merenkulku oli 1600-luvulla epävarmaa. Syynä siihen oli erityisesti kruunun puuttuminen ulkomaankauppaan. Silloin Suomesta vietiin ulkomaille erityisesti tervaa, pikeä ja traania eli hylkeen rasvaa, joiden arvo vuosisadan lopulla oli noin puolet koko maan viennistä. Raumalta vietiin maailmalle lautoja ja puuastioita. Ulkomailta taas sai paluulastina tuoda ainoastaan rahaa taikka suolaa.
Vuonna 1669 Nordbottenin ja Suomen asukkaille annettiin lupa tuoda viljaa sieltä, mistä he parhaiten kykenivät sitä saamaan. Vuosisadan lopulla viljasadot jäivät kuitenkin niukoiksi tai niitä ei saatu lainkaan. Tästä seurasi hirvittävä nälänhätä. Ihmiset joutuivat lähtemään kerjuulle ja sen myötä tartuntataudit, kuten lavantauti alkoivat levitä. Ihmisiä kuoli niin tauteihin kuin nälkäänkin.
Kesällä 1682 Raumaa oli kohdannut vielä erityinen epäonni. Kaupungissa syttyi tulipalo, jonka vaikutuksesta ulkomaankauppa seisahtui. Tuolloin purjelaivakausien aikana satamasta lähti matkaan ainoastaan muutama alus puutavaralasteineen.
Tullitilastojen ja annettujen määräysten perusteella merenkulun perusrakenteet säilyivät Raumalla samankaltaisina myös 1700-luvulla. Tätä vuosisataa leimasi erityisesti pohjoisen tervakauppa Tukholmaan. Raumalla tervan vienti oli kuitenkin vähäistä ja kauppa-alueita menetettiin kasvavalle Porille. Virtaavan vesistön puute esti myös sahalaitoksien perustamisen ja puutavarat piti sahata ja veistää käsin.
Kun Pori sai tapulioikeudet, Rauma, Uusikaupunki, Naantali, Tammisaari ja Porvoo saivat oikeudet kuljettaa puutavaraa ja esineitä Suomenlahden sekä Itämeren satamiin. Koska talonpoikaissääty oli antanut hyväksyntänsä tapulikaupunkien puolesta, he saivat vuorostaan purjehtia kauppamatkoille Tukholmaan. Nämä kauppapoliittiset uudistukset vähensivät sekä Tukholman että vanhojen tapulikaupunkien merkitystä.
Kompassipylväs kompensoi magneettisuutta
Rauman Merimuseon aulassa on esillä kompassipylväs, jota käyn ihmettelemässä.
Kompassia on käytetty merenkulussa apuvälineenä navigointiin. Sen toimintamekanismi perustuu magneettiseen neulaan, joka maan magneettikentän vaikutuksesta pysyy pohjois- ja eteläsuunnassa. Puualuksilla kompassi oli käyttökelpoisempi apuväline, mutta laivojen kehittyessä, niihin tehdyt metalliosat alkoivat häiritä magneettisen kompassin toimintaa. Sen tähden laivan kompassi alettiin sijoittaa pylväskaappien sisään. Pylväässä käytettiin kahta meltorautapalloa kompensoimaan laivan omaa magneettisuutta ja laivan metallista lastia.
Kronometrien merkitys merenkulussa
Astronomisessa navigoinnissa laivan sijainti määritettiin taivaankappaleiden avulla. Laivakronometri oli tarkkakäyntinen kello, jota voitiin merellä käyttää astronomiseen navigointiin, määrittämään pituusaste eli pisteen itä-länsisuuntainen sijainti Maan pinnalla.
Kronometrin kehittäminen oli aikanaan tärkeä tekninen saavutus, koska pitkillä merimatkoilla ajan määrittäminen tarkasti oli navigoinnin tähden välttämätöntä. Ensimmäisen kronometrin kehitti keksijä nimeltä John Harrison. Hänen keksintönsä ja elämäntyönsä mullisti merkittävällä tavalla merenkulkua ja edisti tutkimusmatkoja sekä siirtomaiden valloituksia.
Kuvassa Englannissa valmistettuja kronometrejä 1800- ja 1900-luvuilta.
Lähivesiltä kaukomaille
Vuodesta 1830 raumalaiset saivat oikeuden purjehtia kaikkialle maailman merille.
Raumalla alettiin 1860-luvulta alkaen rakentaa suuria aluksia, pyrkimyksenä päästä valtamerien rahtimarkkinoille. Suuremmilla laivoilla voitiin saada myös suurempia tuottoja. Tällä vuosisadalla myös talonpoikaispurjehdus kasvoi, kun rannikolla ryhdyttiin rakentamaan laivoja Itämeren puutavararahteja varten. Talonpojista tuli laivanomistajia, jotka pystyivät saamaan parempaa tuottoa puidensa viennistä kuljettamalla niitä omilla aluksillaan.
Ensimmäiset kaukomatkoille suunnitellut alukset olivat Norden ja Sovinto. Gabriel Granlund rakennutti kahdensadanviidenkymmenen lästin Hoppet-parkkinsa vuonna 1872. Alus kuitenkin haaksirikkoutui ja sen tilalle rakennettiin uusi, samanniminen alus.
Meriliikenteessä oli myrskyn lisäksi myös toinen riskitekijä; sankka sumu, joka saattoi edesauttaa laivan ajautumista karille. Erilaisissa haaksirikoissa menetettiin vuosisadan puolivälin tienoilla noin neljä prosenttia laivastosta. Vaarallisia paikkoja olivat erityisesti Gotlanti ja Bornholm, joiden rannoilla tuhannet laivat ovat vuosisatojen aikana kokeneet kohtalonsa.
Kuningasalbatrossi
Tämä museon vitriinissä esillä oleva kookas lintu on vuonna 1912 pyydystetty kuningasalbatrossi. Kuningasalbatrossi painaa keskimäärin yhdeksän kiloa ja linnun siipien kärkiväli voi yltää kolmeen ja puoleen metriin. Se onkin lähes yhtä suuri kuin siipien kärkivälin perusteella maailman suurimmaksi lintulajiksi laskettu jättiläisalbatrossi. Arvellaan, että kunigasalbatrossi saattaisi elää jopa 80-vuotiaaksi asti. Vanhan uskomuksen mukaan albatrossissa asuu hukkuneen merimiehen sielu.
Keulakuvat
Laivojen keulakuva koristi 1800-luvulla yleensä jokaista Euroopassa rakennettua purjealusta. Kaikki keulakuvat eivät suinkaan esittäneet tämän Rauman Merimuseossa nähdyn sinihelmaisen neidon kaltaisesti naista, vaan veistoksissa oli myös paljon miehiä. Usein niihin saatiin inspiraatio ihan todellisista henkilöistä. Lisäksi keulakuvina voitiin nähdä myös eläinhahmoja.
Puista veistosta tuettiin yleensä sen sisään asetettujen rautaisten kierretankojen avulla, jotka estivät veistosta halkeilemasta. Kauppalaivojen keulakuviin käytettiin hyvin pihkapitoista, verkkaisesti kasvanutta mäntypuuta. Veistokset kiinnitettiin laivan runkoon vahvoilla, metallista tehdyillä kierretangoilla.
Kirjeitä merten takaa
Gabriel Granlundin rakennuttamien alusten päälliköiden lähettämiä kirjeitä on säilynyt paljon nykypäivään. Merkillepantavaa niissä on samantyyppinen kaava. Kirje aloitetiin aina suurella kunnioituksella ja vuolaasti valittaen vastatuulta ja merivirtoja, vaikka matka olisikin sujunut mallikkaasti. Syntyneitä kustannuksia myös kritisoitiin monisanaisesti, sillä Granlund oli kertoman mukaan hyvin tarkka rahoistaan.
Kuvassa näkyy teräsparkki Favellin päällikkönä toimineen Karl Strömstenin kirjoitusteline, joka sisälsi kaksi säiliötä mustepulloille sekä säilytysrasian mustekynien teriä varten. Vuonna 1895 rakennettu Favell oli Englannin Bristolissa rakennettu valtameripurjealus.
Fregatti Osmo
Suomen viimeinen puurakenteinen fregatti oli nimeltään Osmo ja se rakennettiin valtameriliikennettä silmälläpitäen.
Fregateissa on vähintään kolme mastoa. Niissä on lisäksi laivan kulkusuuntaan katsottuna poikittain ripustetut raakapurjeet. Raakapurjeiden käsittely oli raskaampaa kuin esimerkiksi parkilla tai kuunarilla. Siitä syystä fregatti vaati suuremman miehistön. Tämä taas tuli laivanvarustajille kalliimmaksi. Fregatin valtti oli sen nopeus, joka korostui aluksen ollessa myötätuulessa.
Osmo seilasi kaukana, muun muassa Burmassa, Jemenissä ja Sri Lankassa saakka. Se kiersi kaikki maanosat ja alus miehistöineen oli pitkiä aikoja poissa kotoa.
Fregatti Osmo valmistui Rauman Salmensuun telakalla vuonna 1869. Alus takiloitiin parkiksi 1885, jolloin miehistökokoa voitiin pienentää. Vuonna 1909 raumalainen laivanvarustaja John Nurminen osti Osmon. Alus alkoi kuljettaa puutavaraa Suomesta Tanskaan, Saksaan ja Englantiin. Useiden omistajavaihdosten jälkeen se päätyi lopulta kotimaahansa. Viimeinen purjehdus tapahtui Lontooseen, josta se palasi koksilastissa Helsinkiin vuonna 1923.
Rauman giäl
Merimuseossa on esillä myös Aku Ankka -lehti, joka on kirjoitettu Rauman giälel. Rauman giäl on lounaismurre, joka on saanut vaikutteita ainakin ruotsin, viron ja englannin kielistä. Rauman giältä on tehnyt tunnetuksi muun muassa 1860-luvulla syntynyt Frans Hjalmar Nortamo. Nortamo oli professori, lääkäri ja murrekirjailija, jonka käsistä on syntynyt muun muassa kokoomateos Raumlaissi jaarituksi.
Rauma eli merestä
Oli aika, jolloin puolet työikäisistä raumalaismiehistä työskenteli merellä. Heidän poissa ollessaan vaimojen tehtäväksi jäi huolehtia perheistään. Kaupungin porvarit saivat myös tulonsa merenkulun ansiosta. Maihin jääneet veistelivät tuvissansa kymmeniä tuhansia puuesineitä, joita sitten vietiin laivoilla ulkomaille myyntiin. Kaupan vapauduttua matkat suuntautuivat yhä kauemmas maailman merille. Jokainen satamasta lähtenyt laiva rakennettiin oman kaupungin telakalla. Hyvällä syyllä voi sanoa Rauman eläneen merestä.
Purjelaivakauden loppu, 1800-luvulla oli Vanhalle Raumalle menestyksen aikaa. Raumalla oli Suomen suurin purjelaivasto 1890-luvulla. Valtameripurjehdus toi alueelle vaurautta. Siitä huolimatta kaupunkilaiset eivät halunneet muuttaa alueeltaan pois. Vanhaan Raumaan ei saanut rakentaa uutta ilman erillistä lupaa, joten vanhaa rakennuskantaa korjattiin uusrenesanssihengen mukaiseksi. Kun kuusi- ja seitsemänkymmenluvulla Vanhaan Raumaan alettiin suunnitella korkeita betonirakennuksia ja tasakattoisia liiketaloja, asukkaat nousivat vastustamaan suunnitelmia ja suojelemaan historiallista aluettaan. Vuonna 1974, rakennushistoriallisten arvojen vaalijaksi perustettiin Vanha Rauma Yhdistys.
Vuonna 1991 Vanha Rauma sai ensimmäisenä Suomessa Unescon maailmanperintökohteen arvon. Valintaperusteeksi nähtiin Vanhan Rauman olevan Pohjoimaiden laajin puukaupunkialue, joka on elinvoimainen paitsi kauppapaikkana myös asuinalueena.
Meren merkitys ei ole Raumalla kadonnut mihinkään. Pitkä, 1500-luvulta alkanut laivanrakennusperinne elää ja voi hyvin yhä tänäkin päivänä.
Seminaarin puutarha
Raumalla Satamakadun varrella sijaitsee myös tutustumisen arvoinen paikka, Rauman Seminaarin puutarha. Se on Suomen ainut kasvatustieteellinen puutarha. Seminaarin puutarha on avoinna vierailijoille ympäri vuoden.
Seminaarirakennukset on suunniteltu 1898-99-luvuilla arkkitehti Johan Jacob (Jac) Ahrenbergin johtamana. Miesopettajien käyttöön tarkoitettu päärakennus valmistui alueelle elokuussa 1898. Vuonna 1905 seminaarialueeseen kuului jo yksitoista rakennusta. Seminaari toimi Raumalla vuoteen 1974 asti, jolloin tilat sai käyttöönsä Turun yliopisto.
Seminaarin puutarha toimi aikanaan paitsi opetustarkoituksessa, myös kauppapuutarhana. Kasveja saatiin Eurajoella sijaitsevalta Vuojoen kartanolta sekä kaupunkilaisilta. Puutarhan pinta-ala oli aluksi noin neljä ja puoli hehtaaria ja se toteutui oppilaiden rakentamana.
Rauman Seminaarin puutaha on toiminut yhtäjaksoisesti täällä näihin päiviin asti. Nykyisin puutarhaa hyödynnetään opetuspuutarhana luokanopettajakoulutuksessa ja normaalikoulun oppilaiden opetuksessa.
Puutarhassa kukoistavat lukuisat kesäkukat ja perennat. Lisäksi täällä kasvaa vihanneksia sekä monia mauste- ja yrttikasveja.
Puut tarjoavat puutarhassa varjopaikkoja ja suojaavat paahtavalta auringolta. Rauman seminaarin puutarhasta löytyy viisikymmentä eri puulajia, joiden joukossa ovat muun muassa mongolianvaahtera, helmipihlaja, pilvikirsikka ja siperianlehtikuusi.
Tuulimyllyn varjossa
Seminaarin puutarhasta löydän vanhan tuulimyllyn, jonka lavat lepäävät hievahtamatta paikallaan.
Ennen Seminaarin rakentamista, tämä alue oli pääsääntöisesti metsää, niittyä ja avokalliota. Kalliolla sijainneiden myllyjen mukaan paikka sai nimekseen Myllymäki. Lähistöllä on sijainnut myös samanniminen tila.
Seminaarin puutarha on ollut Rauman kaupungin ensimmäinen julkinen puutarha. Kerrotaan, että puutarhalla on ollut aikanaan tärkeä merkitys kaupunkilaisille. On oletettavaa, että ruokahuollon ja kaupankäynnin lisäksi puutarhalla on ollut arvoa myös virkistysalueena. Kaupunkien puutarhat ja muut viheralueet ovat olleet, ja ovat yhä tänäkin päivänä paikkoja, joissa luonnon hyvinvointivaikutukset tulevat myös kaupunkilaisten kokemuspiiriin.
Raumalla meren läheisyys tarjoaa lisäksi uniikkeja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Kaupunkiseutua voi lähteä tutkailemaan mereltä käsin esimerkiksi hyppäämällä Syväraumanlahdelta kulkevan reittiliikenteen kyytiin. Määränpääksi voi ottaa esimerkiksi Kylmäpihlajan majakkasaaren. Majakassa voi kesäisin myös yöpyä ja nauttia rauhassa Selkämeren kauniista saaristoluonnosta!
Retkihetki-blogi – Matkailublogi ja retkiblogi kotimaan kohteista!