Viime keväinen mökkimatkani Kalajoelle tarjosi tilaisuuden tutustua Hiekkasärkkien lisäksi myös uusiin ympäristöihin. Tällä kertaa suuntasin autoni nokan kohti pohjoista, Suomi-neidon vyötäisille. Arkeologisten löytöjen, pienoismallien ja museoesineiden kautta saan kokea pienen pintaraapaisun siitä, millaista elämä on ollut Meri-Lapissa menneinä aikoina. Pääsin ihmettelemään myös sarjakuvataidetta, kirkkoarkkitehtuuria ja kohtaamaan Euroopan suurimman vapaana virtaavan joen.

Mökkimatkani Kalajoelle alkoi mukavassa säässä. Tulopäivää seuraavana päivänä tilanne kuitenkin muuttuu nopeasti. Tuuli yltyy navakaksi ja puuskaiseksi. Sääennustuksessa oli luvattu maa-alueillekin tuulta noin kolmetoista metriä sekunnissa. Merellä tuuli todennäköisesti vielä kovemmin.

Dyyyneillä kävely on ilmassa lentävän hiekan tähden hankalaa. Vastaavaa ”hiekkamyrskyä” en muista täällä ennen kokeneeni. Lopulta on pakko antaa periksi ja kääntyä takaisin metsäisemmälle reitille. Tuuli jää ulvomaan takanani, kun jatkoin luontokävelyäni metsän poikki.

Arkeologisia löytöjä

Seuraavana päivänä lähden ajamaan runsaan kahdensadan kilometrin päässä sijaitsevaan Kemiin. Aloitan kaupunkiin tutustumisen vuonna 1993 perustetusta Kemin historiallisesta museosta.

Noin kolmetuhatta vuotta sitten, Itämeren maankohoamisen seurauksena, Kemin rannikkoseutu nousi esiin merestä. Vesi vetäytyi jääkauden jälkeen maa-alueilta verrattaen myöhään. Tämä seikka on osaltaan vaikuttanut siihen, että Kemin kaupungissa sijaitsevista arkeologisista kohteista vain pieni osa voidaan tulkita esihistoriallisiksi.

Maankohoaminen nosti Kemin rannikkoseudun esiin kivi- ja varhaismetallikauden vaihteessa. Varhaismetallikaudella ihmiset oppivat hyödyntämään metalleja; aluksi pronssia ja noin tuhat vuotta myöhemmin rautaa.

Pronssikaudella yleistä oli kiviröykkiöihin hautaaminen. Röykkiöt oli tapana rakentaa merenrannalle tai saarelle. Näitä pronssikautisia röykkiöhautoja on löydetty myös Kemin alueelta.

Yksi Kemin historiallisessa museossa esillä olevista arkeologisista esinelöydöistä on yllä näkyvä, historialliselta ajalta peräisin oleva piilukirves. Piilukirveellä pystytään veistämään hirren pintaa ja tekemään puusta säänkestävämpi. Hirsirakentamisesta on löydetty Suomessa jäännöksiä, jotka on voitu ajoittaa jo rautakauden loppupuolelle, 1000-luvulle.

Ahdin antimien perässä

Jo vuosisatojen ajan, nykyisen Perämeren kansallispuiston karikkoinen vesialue on tarjonnut otolliset olosuhteet silakan ja lohen kalastukseen. Maankohoamisen muodostamat saaret ovat toimineet tukikohtana kalastus- ja metsästysmatkoilla.

Tuulastus eli pistokalastus on jo ainakin satoja vuosia vanha kalastusmuoto. Kuvassa vasemmalla on tuulastushanko, jossa on pidetty pimeän aikaan tulta, kun kaloja on pyydetty atraimella.

Suolaus on yksi ihmiskunnan vanhimmista säilömismenetelmistä. Lohia suolattiin suurissa puisissa ammeissa, joihin saattoi mahtua kalaa peräti kolmesta neljäänsataa kiloa.

Tukinuiton pitkät perinteet

Kemijärven ja Rovaniemen kautta Pohjanlahteen laskeva Kemijoki on viisisataaviisikymmentä kilometriä pitkä ja näin ollen Suomen pisin joki. Kemijoen vesistöalueen pinta-ala, noin viisikymmentäyksituhatta neliökilometriä, kattaa puolet Lapin maakunnan pinta-alasta.

Kemin alueelle on syntynyt puunjalostusteollisuutta pitkälti juuri Kemijoen vesistön ansiosta. Joessa on harjoitettu tukinuittoa yli kahdensadanvuoden ajan, 1700-luvun lopulta aina 1991-luvulle asti.

Puutavaraa maailmanmarkkinoille

Kemin kaupunki perustettiin aikanaan vientisatamaksi puuteollisuuden tarpeisiin. Vuonna 1859 oululainen Kauppahuone Bergbom oli saanut luvan rakentaa höyrysahan noin kilometrin pituiseen ja parisataa metriä leveään Laitakarin saareen. Sahan toiminta käynnistyi Kemissä kesällä 1862.

Kemijokea pitkin tukit uitettiin jalostettavaksi rannikon teollisuuslaitoksiin, joista laivakuljetuksin edelleen maailmanmarkkinoille, muun muassa Englannin kaivosteollisuuden käyttöön. Laitakari oli tuolloin yksi Euroopan suurimmista höyrysahoista.

Sahaustoiminta Laitakarissa kesti talvisodan käynnistymisvuoteen 1939 asti. Yllä Laitakarin sahan pienoismalli.

Uusi kaupunki herätti epäilyjä

Vuonna 1856, Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööri, kreivi Friedrich von Berg pyysi Oulun läänin maaherralta lausuntoa uuden kaupungin perustamisesta Oulun ja Tornion väliin. Kaupungin asemakaavan suunnittelu annettiin lääninarkkitehti Ludvig Linqvistin tehtäväksi.

Kun sanomalehdet alkoivat kirjoittaa uudesta, Perämeren pohjukkaan perustettavasta kaupungista, kävi selväksi, että uusi kaupunkisuunnitelma ei miellyttänyt kaikkia. Satamapaikan soveltuvuus kyseenalaistettiin ja monia ihmisiä huoletti myös naapurikaupunkien läheisyys.

Kenraalikuvernööri Berg päätti lähettää adjutanttinsa tutkimaan asiaa tarkemmin. Tutkimuksissa vahvistui Sauvosaaren niemen olevan Kemijokisuun oivallisin paikka kaupungin perustamiselle, sillä sinne pääsivät suuretkin laivat rantautumaan.

Lopullisen sinetin asialle antoi keisarillisen majesteetin, Aleksanteri toisen asetus. Kemin kaupunki perustettiin Sauvosaaren niemelle, viides maaliskuuta 1869. Kemi sai tällöin myös tapulioikeutensa eli oikeuden harjoittaa ulkomaankauppaa.

Yllä näkyvä pienoismalli kuvaa Kemin kaupungitaloa, joka rakennettiin vuonna 1896. Rakennus toimi lisäksi melkein kolmekymmentä vuotta yhteiskouluna, kunnes se otettiin jälleen alkuperäiseen käyttöönsä vuonna 1931. Vuosi oli kohtalokas, sillä rakennus tuhoutui samana vuonna tulipalossa.

Majakkalaiva Kemi

Majakkalaivoja on käytetty Suomessa meripaikoissa joihin ei ole ollut mahdollista rakentaa majakkaa. Ne osoittivat merenkulkijoille turvallisen väylän satamaan. Majakkalaivoja on ollut aikanaan käytössä viisitoista, yhteensä kahdessatoista asemapaikassa. Ensimmäinen majakkalaiva valmistui Suomessa vuonna 1868.

Majakkalaiva Kemi suunniteltiin alun perin Helsinkiin johtavan tuloväylän turvallisuuden kohentamiseksi. Se valmistui vuonna 1901 Porin konepajalta ja kantoi ensialkuun nimeä Äransgrund sen ensimmäisen asemapaikan mukaan. Sitä käytettiin luotsivartiopaikkana, varamajakkana ja merenmittaustukialuksena. Merenmittauksen avulla saadaan selville syvyystietoja, joita voidaan käyttää muun muassa merikarttojen laatimista varten.

Viisikymmenluvulla Suomessa alettiin rakentaa merenpohjaan niin kutsuttuja pohjamajakoita ja vähitellen ne syrjäyttivät majakkalaivat.

Kemin historiallisessa museossa on esillä pienoismalli majakkalaiva Kemistä. Tänä kesänä voit päästä tutustumaan aitoon majakkalaiva Kemiin, Kotkassa, Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa.

Salakuljettajat liikkuivat jokireittejä pitkin

Toisen maailmansodan jälkeiset vuodet olivat salakuljetuksen kannalta vilkasta aikaa. Ruotsista Suomeen tuotiin tavaraa muun muassa yhteisen rajajoen Tornionjoen kautta, sillä valvonta oli vaikeaa. Suomesta Ruotsiin salakuljetettiin muun muassa voita, lihaa ja turkkeja. Ruotsista Suomeen taas jopattiin erityisesti elintarvikkeita, kuten kahvia, sokeria ja teetä. Kuvassa ylhäällä teen salakuljetusarkku.

Kruunaamattoman kuninkaan kruunu

Suomen valtiomuodosta alettiin käydä kiivasta keskustelua maamme itsenäistymisen jälkeen. Asiasta ei päästy kuitenkaan yksimielisyyteen. Sisällissodan jälkeen, oikeisto uskoi perustuslaillisen monarkian olevan paras ratkaisu poliittiseen epävakauteen. Niinpä Suomen eduskunta valitsi Suomen kuninkaaksi vuonna 1918 saksalaisen Hessenin prinssin Friedrich Karlin. Koska Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, monarkiahaaveista jouduttiin luopumaan. Kesällä 1919, eduskunnan vahvistuksella, Suomesta tuli tasavalta. Kuninkaan varalta oltiin kuitenkin tehty jo suunnitelmia. Ne saivat hautautua arkiston kätköihin pitkäksi aikaa.

Seitsemänkymmentä vuotta ehti kulua, kunnes kemiläinen kultaseppämestari Teuvo Ypyä löysi piirustukset, jotka Akseli Gallén-Kallelan oppipoika Eric O. Ehrström oli tuolloin laatinut. Suunnitelmien pohjalta syntyi yllä näkyvä kruunaamattoman kuninkaan kruunu. Kuninkaan kruunulla on painoa kaksi kiloa.

Jäänmurtaja Sampo

Suomen meriliikenteen toimivuus myös talviaikaan on kriittistä kansainvälisen kilpailukyvyn näkökulmasta. Arktisissa olosuhteissa tarvitaan jäänmurtajia, joiden tehtävänä on pitää väylät avoimina erityisesti kauppa-aluksille.
Kemin historiallisessa museossa on esillä jäänmurtaja Sampon pienoismalli. Sen ollessa vielä toiminnassa, kolmekymmentäviisi prosenttia Suomen merikuljetuksista tehtiin talviseen aikaan.

Jäänmurtaja Sampo rakennettiin Helsingissä, Wärtsilän telakalla vuonna 1960. Jäänmurtamisen lisäksi Sampo toimi tarvittaessa myös meripelastustehtävissä.

Sampo oli käytössä kaiken kaikkiaan kaksikymmentäseitsemän vuotta, jonka jälkeen sen oli väistyttävä kehittyneempien jäänmurtajien tieltä. Vuodesta 1988 lähtien jäänmurtaja Sampo on toiminut Kemissä matkailukäytössä. Runsas kolme tuntia kestävään, arktiseen jäänmurtajaristeilyyn kuuluu muun muassa jääkelluntaa sekä opastettu kierros itse aluksella.

Jäänmurtajat ovat olleet viime aikoina esillä Yhdysvaltain ilmaistessa kiinnostuksensa niiden rakennuttamiseen. Maailman jäänmurtajista valtaosa on suunniteltu Suomessa. Jää nähtäväksi, toimiiko se kilpailuetuna uusien jäänmurtajahankkeiden saamisessa Suomeen.

Patentoitu keksintö

Kassakoneen kehitti aikanaan yhdysvaltalaismies nimeltä James Ritty. Motiivina keksinnölle oli Rittyn halu estää omistamansa saluunan työntekijöitä varastamasta rahaa kassasta. Idea syntyi laitteesta, joka laski höyrylaivan potkurin kierrokset. Yhdessä veljensä kanssa hän patentoi kelloa muistuttavan keksintönsä vuonna 1883. Aluksi kone oli vain mekaaninen yhteenlaskukone, jossa myyntitapahtumat piti erikseen tallentaa kassakoneelle. Kassakoneen rahalaatikko avautui summanäppäintä painamalla ja koneen kilahtaessa esimies pystyi toteamaan myynnin tapahtuneen. Vuotta myöhemmin Rittyn innovaatio täydentyi vielä kuitinkirjoitustoiminnolla.

Kuvassa näkyvä kassakone on ollut käytössä Kemin ensimmäisessä apteekissa, joka toimi apteekkari Petter Lemanin johdolla vuodesta 1860 alkaen.

Sarjakuvataidetta Kemissä

Kemin historiallisen museon vierestä löydän yllättäen myös sarjakuvanäyttelyn, jossa päätän pistäytyä.

Kemin Sarjakuvakeskus on ollut olemassa jo miltei neljänkymmenen vuoden ajan. Yhdistys tuottaa sarjakuvanäyttelyitä- ja tapahtumia, ylläpitää sarjakuvakirjastoa ja harjoittaa myös kustannustoimintaa.

Vuoteen 2016 asti Kemissä järjestettiin myös sarjakuvapäiviä sarjakuvakilpailuineen. Paikallinen tapahtuma sai osakseen myös kansainvälistä kiinnostusta.

Kemin kulttuurikeskuksessa olevassa näyttelytilassa on esillä sekä ulkomaisia että kotimaisia sarjakuvateoksia. Täältä löytyy monelle tuttuja hahmoja, kuten vaikka tämä, korokkeelle hypännyt Hämähäkkimies.

Hahmototeutusten lisäksi yllättävää näyttelyssä oli myös saamani tieto siitä, että Kemin kaupunkikin on esiintynyt useissa sarjakuvissa, paitsi täällä kotimaassa myös ulkomailla.

Kemin omaleimainen kirkko

Jos satut vierailemaan täällä Kemissä, kannattaa käydä katsomassa myös vuonna 1902 valmistunutta Kemin kirkkoa. Kirkkorakennus on arkkitehti Josef Stenbäckin käsialaa.

Stenbäck oli aikanaan varsin tuottelias kirkkoarkkitehti, joka suunnitteli uransa aikana yli kolmekymmentä kirkkoa eri puolelle Suomea. Kemin kirkon lisäksi arkkitehti on suunnitellut muun muassa Mikkelin tuomiokirkon, jossa voi havaita hiukan samoja piirteitä kuin Kemin uusgoottisessa kirkossa. Molempien kirkkojen ilmettä hallitsevat suuret holvi-ikkunat.

Persoonallista vaikutelmaa Kemin kirkolle tuo pääsisäänkäynnin ylle suunniteltu, näyttävä pyöröikkuna sekä kansallisromantiikkaa henkivät pyörötornit.

Kirkon pihamaalla sijaitseva graniittireliefi ”Ja toiset saivat kutsun” on vuodelta 1949 ja se esittää talvisodan sotilaita. Reliefi on suomalaisen kuvanveistäjän Emil Filenin tekemä. Filen oli paitsi kuvanveistäjä myös kuvanveiston opettaja. Hänen käsistään syntyi erityisen paljon sodassa kaatuneiden muistomerkkejä. Tällä sankarimonumentilla halutaan kunnioittaa talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden kemiläisten muistoa.

Kukkolankoskella

Kemistä matkani jatkui eteenpäin runsaan kahdenkymmenentuhannen asukkaan naapurikuntaan Tornioon.

Noin viisisataa kilometriä pitkä Tornionjoki on Euroopan suurin vapaana virtaava joki.

Olemme nyt runsaan kolmen kilometrin pituisella Kukkolankoskella, jolla on putouskorkeutta noin neljätoista metriä. Kukkolankosken ympärillä sijaitsee myös Kukkola-niminen kylä. Kylän Suomen puoleinen osa kuuluu Tornioon ja vastarannan puoleinen osa taas Ruotsin Haaparantaan.

Kukkolankoskella on jo vuosisatojen ajan harjoitettu siian ja lohen kalastusta. Siitä muistona on vielä jäljellä punahirsiset kalastusaitat. Kukkolankoskesta kerrotaan paikalla seuraavaa:

”Arvelhaan, että siikaa on Kukkolankoskesta lipottu 1200-luvulta lähtien ko kosken rantoja asutethiin. Siltä ajalta peräisin olevat tilat omistava siian pyyntioikeu’et koskessa. Kala on aina leimanu Kukkolan elämää. Se on ollu porinoitten aihe, siitä on tingattu. Se on ollu tärkeä tulon lähe. Se on tuonu pöythiin rikhaan ja terhveelisen ravinnon. Vuonna 1809 suomalaiset jou’uit Ruottin alamaisuuesta Venäjän vallan alle. Väyhlään tuli valtakuntien raja.”

Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna 2017 nimennyt Tornionjoen perinteisen koskikalastuksen Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Valinta tähän luetteloon on tunnustus perinteiden parissa toimiville yhteisöille.

Kukkolankosken varrelta löytyy myös yllä näkyvä, kuvanveistäjä Ensio Seppäsen tekemä veistos ”Lauttamies”.

Meänmaa — yhteinen kulttuurialue

Kukkolankoski sijaitsee Meänmaan sydämessä. Meänmaa on kahden valtion, Suomen ja Ruotsin yhteinen kulttuurialue Tornionjokilaaksossa. Alueella puhutaan Tornionjokilaakson murteen lisäksi meänkieltä, joka on Ruotsin vähemmistökieli.

Meänmaan katsotaan maantieteellisesti ulottuvan Perämeren rannikolta ylös, Suomen käsivarteen ja Ruotsin pohjoisimpaan osaan asti. Maantieteellinen rajaus on tehty yhteisen murrealueen pohjalta.

Meänkieli alkoi syntyä Suomen tullessa osaksi Venäjää vuonna 1809. Silloin valtakunnan rajaa ei asetettu Suomen ja Ruotsin kielirajalle. Osa suomenkielisistä jäi tuolloin Ruotsin puolelle. Kun Tornionjoen itäpuolen asukkaiden suomen kieli kehittyi suomen yleiskielen suuntaan, länteen jäävät alkoivat saada vaikutteita ruotsin kielestä. Ruotsin kansakouluissa alkoi ruotsalaistamispolitiikka 1890-luvulla. Se johti siihen, että kouluissa ei opetettu suomen kieltä. Suomen kieli kuitenkin säilyi puhuttuna Ruotsin puolelle jääneessä Tornionjokilaaksossa, joka on yhä edelleen osittain kaksikielinen.

Meänkielen asemaa on pyritty vahvistamaan muun muassa kehittämällä sen kielioppia sekä kirjakieltä. Nykyisin verkosta löytyy jopa meänkielen sanakirja. Meänpäivää juhlistetaan aina 15. heinäkuuta ja silloin myös Kukkolankoskella nostetaan Meänmaan lippu salkoon.

Valtakuntien rajalla

Ruotsissa sijaitsevaan Norrbottenin lääniin kuuluu sekä Norrbottenin maakunta että Ruotsin Lapin pohjoisosa. Pinta-alaltaan Kiiruna on läänin kunnista suurin, kun taas Haaparanta pienin.

Haaparannan kunta sijaitsee ainoastaan sillan ylitettävän matkan päässä Torniosta. Rajan ylittyessä siirrytään myös toiselle aikavyöhykkeelle ja kello onkin yhtäkkiä tuntia vähemmän kuin Suomen puolella.

Runsaan yhdeksäntuhannen asukkaan Haaparanta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että asukkailla on lakisääteinen oikeus asioida kunnan kanssa suomeksi. Hallintoalueeseen kuuluvien kuntien asukkailla on myös oikeudet suomenkieliseen esikouluun ja vanhustenhuoltoon.

Tornion museo

Haaparannassa tein ainoastaan pienen kiertoajelun, sillä seuraava vierailukohteeni sijaitsee Tornion puolella.

Tornion museo on siinä mielessä ainutlaatuinen paikka, että se on maailman ainoa museo, joka on vuodesta 2014 asti toiminut yhteistyössä kahden eri maassa sijaitsevan paikkakunnan kesken. Museotoimintaa rahoittavat yhdessä sekä Tornion kaupunki että Haaparannan kunta. Viime vuosi oli museon juhlavuosi ja sen teema kantoi nimeä Vårt gemensamma museum – Meän museo.

Muinaishistoriaa

Noin kymmenen kilometriä Tornion keskustasta kaakkoon sijaitsee merkittävä arkeologinen paikka, Rakanmäki.

Rakanmäki on rautakautinen muinaisjäännösalue. Siellä sijaitsee kahdeksan rautakauden aikaista hautaröykkiötä. Alueelta on myös löydetty mystinen, pentagonin muotoon tehty keskeltä avoin kivilatomus, joka on puolisentoista metriä korkea ja sivuiltansa noin kuusi metriä pitkä.

Röykkiöt on kasattu rakkamaalle, Rakanmäen laelle. Rakanmäen itäpuolelta on löydetty myös merkkejä rautakautisesta asutuksesta ja raudanvalmistuksesta.

Rakanmäen kalmisto ajoittuu rautakauden alkuvaiheille. Arkeologisissa kaivauksissa esille on noussut muun muassa yllä näkyvät naisen puvun koristeena käytetty pronssispiraali, pronssisen kaularenkaan katkelmat sekä norlantilainen rautaharkko.

Myöhäiselle rautakaudelle tultaessa rauta korvasi kiven työkalujen raaka-aineena. Pronssia käytettiin lähinnä korumateriaalina. Ylhäällä oikealla näkyy Torniosta löytynyt, pronssia oleva kupurasolki, joka on pystytty ajoittamaan 1000-luvulle. Solkia on hyödynnetty rautakaudella vaatteiden kiinnittämisessä.

Kaupunki kohosi saareen

Tornion kaupunki perustettiin vuonna 1621, jolloin kuningas Kustaa II Aadolf myönsi sille kaupunkioikeudet. Kaupunkioikeuksien myöntäminen Tornion kauppapaikalle oli osa 1600-luvun alussa tapahtunutta kehitystä, jonka johdosta Perämeren rannikolle perustettiin useita muitakin kaupunkeja. Tornio oli maailman pohjoisin kaupunki aina siihen asti, kunnes 1700-luvun loppupuolella Pohjois-Norjaan perustettiin Hammerfestin kaupunki. Lapin kauppaa hallinneet talonpojat rakensivat Tornion kaupungin Suensaaren eli Svensarön länsirannalle.

Vuonna 1880 Tornion ruotsinkielisistä yli puolet oli vähintään luku- ja kirjoitustaitoisia, kun taas suomenkielisistä vastaavat taidot omasi ainoastaan kaksikymmentä prosenttia asukkaista. Käsityöläiset olivat koko tämän vuosisadan Tornion yleisin väestöryhmä.

Yllä koristeellinen museoesine kyseiseltä vuosisadalta.

Laivanvarustus oli kannattavaa liiketoimintaa

Tornion alueen kauppapurjehdus alkoi yleistyä 1600-luvun lopulla. Laivojen varustuksesta vastasivat kaupungin porvarit. Yksimastoiset jahdit alkoivat korvautua kooltaan suuremmilla kolmimastoisilla kuuteilla.

Vaurainta aikaa Torniossa elettiin 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun. Tällöin tavaran kuljetuksesta vastasivat yksitoista Tukholmaan kulkevaa alusta sekä kolme ulkomaanpurjehdukseen soveltuvaa kauppalaivaa. Tornion kehittymiseen vaikutti merkittävästi vuonna 1766 tehty valtiopäiväpäätös, jonka ansiosta alueen kaupungit saivat alkaa harjoittaa suoraa ulkomaankauppaa. Aikaisemmin tämä onnistui vain tukholmalaisten välityksellä.

Torniolaiset alkoivat varustaa omia valtamerilaivojaan. Niillä tehtiin matkoja erityisesti Välimerelle, josta kyytiin otettiin muun muassa suolaa. Torniosta ulkomaille kuljetettiin eritoten sahatuotteita ja tervaa. Laivat lastattiin täyteen ja määräsatamassa saatettiin lastin lisäksi myydä myös laiva.

Ulkomaankauppa loi myös uuden elinkeinon, laivanrakennuksen. Varallisuus alkoi jakaantua suuren kauppiasjoukon sijaan laivanvarustajille.

Vilkas elinkeinoelämä miltei kaksinkertaisti Tornion asukasmäärän runsaassa neljässäkymmenessä vuodessa. Tornion alueelle alkoi myös kasvaa kokonaisia laivuri- ja merimiessukuja.

Sähkösanomia

Samuel Morse oli Yalen yliopistosta valmistunut, yhdysvaltalainen keksijä ja taidemaalari. Vuonna 1825 hän oli maalaamassa markiisin muotokuvaa Washingtonissa, kun hän sai hevoslähetiltä tiedon vaimonsa sairastumisesta noin viidensadan kilometrin päässä Connecticutissa. Hänen päästessään paikalle, vaimo oli jo haudattu.

Murheellisen hidas tiedonkulku sai Morsen ottamaan asiakseen nopeamman viestintävälineen kehittämisen.

Vuonna 1837, Morse saattoi ilokseen esitellä yhdessä keksijä Alfred Vailin kanssa kehittämän ja myöhemmin patentoidun laitteen, lennättimen. Vuotta myöhemmin syntyi myös uusi viestintäjärjestelmä, jossa viestit välitettiin pisteistä ja viivoista koostuvin merkein, niin kutsuttuina morsenaakkosina.

Lennättimien avulla pystyttiin välittämään jopa neljäkymmentä sanaa minuutissa. Keksintö mahdollisti nopean tiedonvälityksen pitkienkin etäisyyksien päähän.

Yllä VR:n käytössä ollut lennätin. Niitä käytettiin VR:n asemilla 1860-luvulta lähtien aina 1950-luvulle asti. Lennätin välitti viestit morsenaakkosin. Lyhyet tai pitkät naputusten sarjat merkitsivät kirjaimia. Viestit kulkivat sähköisesti kaapelia pitkin asemien välillä ja koodi kirjautui piirturin avulla paperinauhalle.

Vapaan liikkumisen symboli

Tämä kiiltävä menopeli on Volvo PV 544 vuodelta 1965. Näitä autoja on valmistettu Ruotsissa 250 000 kappaletta vuosina 1958-1965.

Suomi autoistui myöhään. Syrjäinen sijainti, huono teiden kunto sekä 1960-luvun alkuun asti voimassa ollut tuontisäännöstely olivat omiaan vaikuttamaan tähän. Kolmessakymmenessä vuodessa Suomen autokanta kuitenkin kymmenkertaistui, joten autoistuminen tapahtui nopeasti.

Alkuperäiskuntoinen Volvo on saatu museoon Haaparannan kunnalta lahjoituksena. Se on ollut historiansa aikana ainoastaan yhdellä omistajalla ja on edelleen täysin ajokunnossa.

Olympiatulet yhdistyivät Torniossa

Kahdeksas heinäkuuta, vuonna 1952 oli merkittävä päivä Torniolle. Silloin Torniossa, Pohjan Stadionin kentällä yhdistyivät olympiatulen maahantulojuhlassa Pallastunturilla sytytetty Lapin tuli ja Kreikasta matkaan lähtenyt Hellaan tuli.

Hellaan tuli saapui Tornioon Haaparannan kautta ja sen kuljetti stadionille Suomen ja Ruotsin väliseltä sillalta, kuulantyönnön olympiakultamitalisti Ville Pörhölä. Lapin tulen kantajana toimi SM-mitalisti, juoksija Tauno Kontio. Tapahtuma sai tuolloin koko Tornion liikkeelle. Paikan päällä tapahtumia seurasi noin kymmenentuhatta katsojaa.

Olympiasoihdun perinne pohjaa antiikin Kreikan soihtujuoksuun, jossa viestijuoksijat kantoivat palavaa soihtua. Soihdussa piti säilyä tuli aina maaliin asti.

Lapin sodan muistomerkki

Pohjoisesta takaisin Kalajoelle ajaessani huomaan maantien vieressä kyltin ”Lapin sodan muistomerkki”. Olemme tulleet Iin kuntaan kuuluvalle Olhavalle.

Muistomerkki liittyy Olhavan taisteluun, joka käytiin syyskuun 29. päivä vuonna 1944.

Kun jatkosota päättyi, Suomi solmi sopimuksen Neuvostoliiton kanssa aselevosta. Rauhanehdot edellyttivät Suomea katkaisemaan viralliset suhteensa Saksan kanssa ja saksalaisten sotilaiden karkoittamista pois maasta. Suomi solmi saksalaisten kanssa kuitenkin salaisen vetäytymissopimuksen, jossa saksalaiset lupautuivat vetämään joukkonsa pois ennalta ilmoittamassaan aikataulussa, suomalaisten seuratessa tilannetta matkan päästä. Aluksi sopimus pitikin, kunnes Neuvostoliiton valvontakomissio alkoi vaatia saksalaissotilaiden aseellista karkoittamista.

Olhavassa suomalaisjoukot pyrkivät estämään vetäytyviä saksalaissotilaita räjäyttämästä Olhavajoen ylittävää maantie- ja rautatiesiltaa. Suomalainen luutnantti Georg Mandelin oli juossut sillalle yhdessä taistelulähettien Ludvig Peltovuoman ja Aarno Takkusen kanssa yrittäen katkaista räjähteissä kiinni olevat sytytyslangat. Saksalaisten tajutessa tämän, he räjäyttivät sillan. Kaikki kolme suomalaista sotilasta kuolivat. He olivat ensimmäiset Lapin sodan suomalaisuhrit.

Tuulet kääntyvät

Tuuli on jo onneksi tyyntynyt palatessani takaisin Kalajoelle. Meri-Lapissa käydessäni toivoin, että olisin nähnyt vilahduksen porosta, sillä matkan varrelle sijoittunut Simon kunta kuuluu poronhoitoalueeseen. Tuuli on sielläkin omalla tavallaan tapetilla. Simoon suunnitellaan nimittäin yhtä Suomen suurinta tuulivoimapuistoa.

Tuulivoiman sanotaan tuottavan energiaa, joka ei aiheuta suoria päästöjä ilmaan, maahan tai vesistöihin. Se tuo myös tuloja kunnille ja maanomistajille. Siitä huolimatta tuulivoiman vaikutukset eläimistöön, metsiin ja kasvistoon mietityttävät ihmisiä. Tuulivoimapuistot voivat viedä laiduntilaa myös poronhoitoa elinkeinonaan harjoittavilta, jolloin ammatin jatkuvuus seuraaville sukupolville voi olla uhattuna. Huolta aiheuttavat myös mahdolliset rakennusvaiheen häiriöt ja vaikutukset kiinteistöjen arvoihin.

Vaikka tuulivoima parantaa Suomen energiaomavaraisuutta, herää kuitenkin kysymys, minne ja kuinka tiheästi tuulivoimaloita voidaan sijoittaa niin, että niiden haitat ovat vielä kohtuullisia ja toisaalta kenelle kuuluu ensisijaisesti niistä saatava hyöty. Kun tuulivoimatuotanto kasvaa voimakkaasti tulevaisuudessa, myös sen vaikutukset ulottuvat laajalle niin hyvässä kuin pahassakin.

Tasapaino puhtaan energiatuotannon ja ympäristön huomioimisen välillä on tärkeää myös siksi, että luonto on hyvinvointimme perusta ja sen ohella yksi Suomen tärkeimmistä matkailuvalteista.

Retkihetki.fi -Matkailublogi ja retkiblogi kotimaan kohteista.