Olen matkannut tänään Suomen länsirannikkoa pitkin Yyterin hiekkarannalle, joka sijaitsee Meri-Porin kaupunginosassa. Kaupunki kylpee muun Suomen tavoin auringossa ja kauan odotettu kesä saatiin sittenkin, vaikkakin jälkijunassa niiden kannalta, joilla loma oli jo heinäkuussa.
Saatuani auton parkkiin lähden nousemaan korkeata puista porrasmuodostelmaa pitkin rannalle. Vastaan tulee ihmisiä rantapyyhkeineen ja uimarenkaineen. Potkin pois sandaaleihin muodostuvaa hiekkaa ja ihailen näkemääni. Edessäni kimmeltää meri ja minua ympäröi kuusi kilometriä pitkä pehmeäsantainen hiekkaranta.
Yyterin hiekkarannasta tekee ainutlaatuisen sen laaja dyynialue. Dyyneiksi kutsuttuja hiekkamuodostelmia syntyy, kun tuuli kuljettaa hiekkaa ja hiekan tiellä olevien esteiden tähden se alkaa vähitellen kasaantua. Aavikoilla ja rannikoilla esiintyvien dyynien rinteet muodostuvat tuulen alkaessa siirtämään hiekkaa tuulen puolelta suojan puolelle.
Upotan varpaani hiekkaan ja kiipeän dyynin päälle. Sen huippu on peittynyt kasvillisuuden alle. Dyynien säilymisen kannalta pensailla ja ruohoilla on oma tärkeä tehtävänsä; ne sitovat hiekkamuodostelmia. Yyterissä hiekansitojakasvina toimii erityisesti rantavehnä. Dyyni, jolla nyt seison, tuntuu korkealta, mutta Saharan autiomaassa tällaiset dyynimuodostelmat voivat olla yli neljänsadan metrin korkuisia. Täällä Yyterissä korkein dyynivalli on kaksikymmenmetrinen Keisarinpankki.
Pehmeässä sannassa kävely käy työstä ja lopen väsyneenä laskeudun alas hiekkarinnettä.
Ranta täyttyy vähitellen ihmisistä. Kaikki eivät kuitenkaan tule Yyteriin pelkästään ottamaan aurinkoa ja uimaan. Täällä voi sen lisäksi esimerkiksi pelata rantalentopalloa, ratsastaa, golfata tai lähteä luontoretkelle. Erilaisia retkeilyreittejä ja lintutorneja on alueella runsaasti. Minä en kuitenkaan tänään etsi aktiivisempaa tekemistä kuin rannalla istumista ja meren kohinan kuuntelua.
Hanko
Hanko on kaupunki, jonne on päästävä vähintään kerran kesässä.
Suomenlahden rannikolla sijaitsevaa Hankoa ympäröi meri kolmelta suunnalta. Juuri meri, valkeat hiekkarannat ja rantoja vierustavat koristeelliset pitsihuvilat tekevät kaupungista erityisen.
Hangossa rantaviivaa on 130 kilometriä ja hiekkarantaa löytyy kolmenkymmenen kilometrin pituudelta. Hangon Kolalahden rannalla sijaitsee rauhallinen ja matala Bellevuen ranta. Ranta jatkuu itään päin muuttuen Långsandan luonnonsuojelualueeksi. Hangosta löytyy myös dyynipintainen hiekkaranta, joka sijaitsee eteläisellä Tulliniemellä. Tuulen tähden virtaukset saattavat olla kuitenkin alueella kovia ja ranta syvenee nopeasti. Vesiurheilun harrastajalle, kuten purjelautailijoille ranta on kuitenkin oivallinen. Plagenin vesikaruselliranta on suosittu erityisesti lapsiperheiden keskuudessa.
Hangolle ja Raaseporille kuuluvan Hankoniemen historia on myös kiintoisa. Niemenkärki on ollut tärkeä pysähdyspaikka purjelaivoille niiden joutuessa odottamaan suotuisempia tuulia.
Hangosta tehdään retkiä mutkittelevaan salmeen, Hauensuoleen, josta löytyy ”vieraskirja”; 640 kallioihin kaiverrettuja nimeä ja vaakunakilpeä, jotka kertovat alueella vierailleiden aateliston, sotilaiden ja kauppiaiden matkoista jo 1500-luvulta lähtien. Hauensuolen kalliopiirrokset ovat ehdolla UNESCON maailmanperintöluetteloon. Tänä kesänä Hauensuoleen tehdään retkiä enää tilauksesta. Elokuussa täältä pääsee vielä risteilemään Russarön- ja Bengtskärin majakkasaarille.
Tänään ajattelin tehdä retken Uddskatanin luonnonsuojelualueelle. Reitti lähtee liikkeelle Hangon Vapaasatamasta, josta on noin 300 metrin matka meren rantaan ja reitin alkupäähän.
Merenkäyntiä ei ole tänään käytännössä yhtään, vaan vedenpinta on lähes peilityyni. Tulliniemen luontopolulle tulee pituutta arviolta seitsemän kilometriä. Jos tulet tänne kesäaikaan, niin kannattaa varata mukaan ainakin juotavaa.
Luonto näyttäytyy Tullinimen luontopolulla moninaisena. Täällä on lehtoja, merenrantaniittyjä ja lahtia sekä kasveja, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Monin paikoin rantaviivaa värittävät erikoisennäköiset merikaaliryppäät.
Tulliniemen luontopolun alkupäästä löytyy lisäksi toisen maailmasodan aikana saksalaisten rakentamia sotilasparakkeja, joissa on kuulusteltu sotavankeja. Paikka on toiminut myös naisten työsiirtolana, johon passitettiin yleisimmin rattijuoppouden tai irtolaisuuden tähden.
Matkani Suomen eteläkärkeen etenee aluksi pitkospuita pitkin. Vähitellen maasto muuttaa muotoaan. Petäjäinen, rannikkomäntyjen vierustama merimaisema vaihtuu lehtipuiden ympäröimäksi metsiköksi. Polku johdattaa minua vähitellen yhä syvemmälle sen siimekseen.
Reilun tunnin kävelyn jälkeen saavun Suomen eteläisimpään kärkeen Uddskatanille. Aava meri loistaa vihreyttään ja istuudun kalliolle katselemaan taivaalla kaartavia varpushaukkoja.
Uddskatanilla pesii myös useita uhanalaisia lintulajeja. Tämä luonnonkaunis alue on osa Tulliniemen linnustonsuojelualuetta ja rauhoitettu lintukohteeksi jo vuonna 1933. Uddskatanin kautta kulkee myös yksi lintujen päämuuttoväylistä. Siksi linnuista kiinnostuneen kannattaa ottaa ehdottomasti kiikari mukaan patikointiretkelle.
Loppupään reitti on hiukan vaikeakulkuista ja liukasta kalliomaastoa, joten silopohjaiset, liukkaat kengät eivät ole reitille parhaat mahdolliset.
Tämä kivi löytyi Uddskatanilta. Jos tekstiin on uskominen, se on tehnyt pitkän matkan aivan Suomen pohjoisimmalta rajalta eteläisimpään kärkeen.
Tulliniemen luontopolku kulkee samaa reittiä takaisin lähtöpaikalle. Tämä on oikeastaan hyvä asia, koska menomatkalla en kiinnittänyt mitään huomiota suurikokoiseen puukarahkaan, joka lojui rannan tuntumassa. Luontopolun kyltin luettuani minulle selvisi, että kyseessä onkin Palawan-nimisen aluksen hylky.
Itämeri on jo yli tuhat vuotta muodostanut vilkkaan kauppareitin idän ja lännen välille. Hangon edustalta löytyy useampia haaksirikkoutuneiden alusten hylkyjä. Kohtalokkaasta Palawan-aluksesta kerrotaan seuraavaa:
Heinäkuun 14. päivä vastaisena yönä vuonna 1932 syttyi puulastia kuljettanut Palawan-niminen alus palamaan. Aluksen takaosa paloi vesirajaan saakka, mutta keula selvisi vähemmällä. Aluksen pelättiin uppoavan, joten se hinattiin seuraavana päivänä karille Tulliniemelle. Vuonna 1940 alukseen törmäsi ajomiina ja se halkaisi sen kahteen osaan. Palawanin osat ovat aikojen saatossa huuhtoutuneet mereltä maihin.
Tulliniemestä löytyy myös vedenalaisia riuttoja ja hiekkasärkkiä. Niillä on tärkeä merkitys ekosysteemissä, sillä ne ylläpitävät elämää meressä. Alueen merenalaiseen maailmaan voi tutustua esimerkiksi Hankoon sijoittuvilla sukellusretkillä.
Saavun Kotkaan sunnuntaina noin kahden aikaan iltapäivällä. Kaupunkien puistot ovat kuumina kesäpäivinä hyviä vilvoittelupaikkoja, joissa voi vaikka lueskella kirjaa tai nauttia piknik-hetkestä. Minä olen täällä tänään ainoastaan ohikulkumatkalla, keräämässä voimia kotimatkalle.
Kotkassa on runsaasti kauniita ja hyvin hoidettuja puistoalueita. Yksi niistä on Sapokan vesipuisto, jonne olen tullut jaloittelemaan pitkän ajorupeaman jälkeen.
Noin viiden hehtaarin puistoalueelle on istutettu nimilapuin varustettuina yli 300 kasvilajia ja lajiketta, yli 20 000 koristekasvia sekä kymmeniä tuhansia kukkasipuleita. Auringon laskeutuessa Sapokan kasviloistoa valaisevat puiston kaksisataa erikoisvalaisinta.
Kävelen kukka- ja pensasistutusten vierustamaa puistoa pitkin ja astun Sapokanlahden ylittävän valkean kaarisillan päälle katselemaan maisemia. Kaarisillan toisella puolella on paikka, joka on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen, Sapokan vesiputous.
Alue ei ole kuitenkaan aina ollut tällainen, vaan kauneuden esiin tuominen on vaatinut varmaan ennen muuta halua ympäristön kehittämiseen.
Sapokan lahdenpoukama oli aikaisemmin pahoin saastunut ja sen parannustyöt aloitettiin keväällä 1990. Lahti imuruopattiin ja putouskallio kaivettiin esiin. Putouksen rakentamisessa hyödynnettiin maamassojen alta kaivettua peruskalliota. Uoman saamiseksi käytettiin runsaasti betonia, joka viimeistelyvaiheessa kätkettiin graniittipintojen alle.
Merivesi tulee kaksikymmenmetriselle putouskalliolle pienvenesataman uloimman aallonmurtajan ulkopuolelta. Vesi kiertää putouksen ja puron kautta Sapokanlahteen. Vettä kiertää putouksessa 115 litraa sekunnissa. Tehoa pystytään säätämään eri vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan.
Sekä vesiputous että puro toimivat yhdessä myös lahden vedenkierto- ja hapetusjärjestelmänä. Happirikas vesi on tärkeä erityisesti karpeille, joita on Sapokanlahteen istutettu kolmea eri lajia. Karpit edistävät myös veden säilymistä puhtaana. Suuremmat karpit ovat jopa kymmenkiloisia.
Sapokan vesipuistossa käyskentely virkistää mieltäni ehdottomasti paremmin kuin vahva kahvi ajomatkojen välillä. Ympäristöllä ja luonnon tarjoamilla esteettisillä elämyksillä on ehkä suurempi merkitys elämäämme kuin osaamme ajatellakaan.