Luontoseikkailu Kurussa

Naantalin kaupungin lounaisosassa, Saaristomeren rannalla sijaitsee Luonnonmaan saari, josta löytyy 80 hehtaarin suuruinen Kurun ulkoilureitistö. Tarkoituksenani on tänään lähteä retkeilemään saarelle.

Yleensä saaristoluonnosta pääsee nauttimaan ainoastaan mereltä käsin. Kurun ulkoilureitistöllä saaristolle ominaista luontoa pääsee kokemaan hiukan eri näkövinkkelistä.

”Kurun luonto tarjoaa uskomattoman monipuoliset tuntemukset aisteille, kunhan on valppaana”, kertoi minulle yli kaksikymmentä vuotta eräoppaana toiminut Rami Heinäluoto.

 

Kurulle saapuminen

Kuparivuoren tunnelitöiden tähden Naantalin Luonnonmaan saarelle on ensi maaliskuuhun asti ajettava Uolevi Raaden katua pitkin Kuparivuorentielle ja sieltä edelleen Rymättylän suuntaan.

Luonnonmaalta Kurun ulkoilureitistölle löytää, kun ajaa Naantalissa sijaitsevalta Särkänsalmentieltä Kultaranta Resortin ohi Rymättylän suuntaan. Särkänsalmentien varrella tulee Virventie-kyltti, josta käännytään oikealle. Virventien varrelta löytyy tilava parkkialue, jonne voi jättää autonsa. Loppumatka tien päähän taitetaan jalan.

Tien päästä ylitetään Rymättylään menevä maantie Kalliotielle. Vilkasliikenteisen tien ylityksessä on oltava erityisen varovainen. Kalliotie kaareutuu vasemmalle, josta jatketaan kävellen noin puoli kilometriä. Kurun-reitin aloituspiste tulee näkyviin tien oikealta puolelta.

 

Ilveskalliolta Legendaariselle ketunlenkille

Lähden kulkemaan luontopolkua kohti Ilveskalliota ja tarkoitus on jatkaa sieltä matkaa Legendaariselle ketunlenkille. Matkaa tulee yhteensä noin viiden kilometrin verran. Ulkoilureitistöllä maasto on vaihtelevaa kosteasta kuusimetsästä karuihin kallioihin ja suon reunustamiin mäntymetsiin. Ilveskallion reitti on arvioitu keskivaativaksi, kun taas ketunlenkin osuus on helpompaa maastoa.

 

Jääkauden järkäle

Metsässä kulkiessani huomaan valtavan kiven puiden suojassa. Tämä kivenjärkäle on irronnut kalliosta jääkauden aikana, jäätikön tai jäävuoren kuljetettua sen nykyiselle paikalleen. Suomen suurin tunnettu siirtolohkare sijaitsee Pohjois-Karjalassa ja sen pituudeksi on arvioitu sata metriä. Se on kuitenkin isolta osin maan sisässä. Isokokoisin näkyvissä oleva siirtolohkare löytyy Turun Ruissalosta. Kukkarokivi-niminen siirtolohkare on noin 30 metriä pitkä ja rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä. Tämän kaltaisia siirtolohkareita tiedetään käytetyn rajakivinä jo keskiajalla.

 

Jäkäläpeitteinen Ilveskallio

Ilveskallion päälle tullessani huomaan maan olevan jäkäläryppäiden peittämä. Ylhäällä kallion päällä on hyvä hengittää ja ilma tuntuu raikkaalta. Jäkälä onkin hyvä ilman puhtauden mittari.

Sienestä ja levästä koostuvia jäkäliä on Suomessa noin 1500 eri lajia. Toisin kuin moni muu kasvillisuus, jäkälät pärjäävät äärimmäisissä olosuhteissa, kuivilla, vähäravinteisilla paikoilla.

 

Erikoinen kivilatomus

Metsässä kulkiessani silmä kiinnittyy erikoisen näköiseen kivilatomukseen. On mahdollista, että tämä latomus on toiminut rajamerkkinä, maanmittauksen apuna tai esihistoriallisen ajan hautana. Kivilatomuksen ikää tai tarkoitusta on maallikon hankala arvioida varmasti. Usein näitä kivilatomuksia löytyy korkeilta paikoilta, kuten kallioilta tai Lapin tuntureilta.

 

Karujen paikkojen selviytyjä

Ominaisluonteista saaristoluonnossa ovat mutkaoksaiset männyt, jonka kaltaisia ei juuri mantereen metsissä näy.

Mänty pärjää parhaiten luontaisessa kilpailussa muille puulajeille juuri tällaisilla karuilla kasvupaikoilla. Sen tärkein kasvuedellytys on riittävä auringon valo.

Mänty voi elää täällä Etelä-Suomessa yli 250 vuotiaaksi. Pohjoisessa ne saattavat kasvaa puolet vanhemmiksi. Vanhimman Lapista löydetyn männyn tiedetään olleen lähes 800 vuotta vanha. Mänty elää usein symbioosissa lakkisienten kanssa, sillä veden ja ravinteiden ottamiseen se tarvitsee sienirihmastoja.

 

Syksyn sienikausi parhaimmillaan

Luontoreitin varrella näen kannon vieressä punaisen kärpässienen. Vanhetessa kärpässienen lakki muuttuu laakeaksi ja se saattaa venyttää pituutensa jopa parikymmensenttiseksi. Kirkkaan punaisessa lakissaan hehkuva sieni on myrkyllisyydestään huolimatta kaunis näky syksyisessä luonnossa.

Syötäviä sienilajeja on Suomessa runsas 500 ja niistä huomionarvoisia ruokasieniä on noin 200. Täällä etelässä syksyn satokausi jatkuu pakkasiin asti, joten sienimetsään saatetaan päästä vielä pitkäänkin. Eri sienilajien tuntomerkkejä voi käydä katsomassa esimerkiksi Luontoportin sivuilta.

 

Mäyräsolan lankonki

Kurun kulkijaa on reiteillä helpotettu muun muassa portaikkojen ja pitkospuiden avulla. Mäyräsolan lankongista kallion ylitys sujuu liukastelematta ja matka voi jatkua turvallisesti eteenpäin.

 

Ohjelmaa reitin varrelle

Kurun ulkoilureitistö on merkitty puihin maalimerkein ja maahan iskettyihin pylväisiin, joten niitä seurailemalla ei pääse eksymään. Vielä enemmän ulkoilusta saa irti eräoppaan johdolla, jolloin saa kuulla tarinaa esimerkiksi alueen historiasta ja tyypillisestä eläimistöstä.

Mikäli tulet virkistäytymään Kuruun isommalla porukalla, niin Kultaranta Resortista voit varata ohjattua tekemistä ja ruokailuhetken reitin varrelle. Luonnossa liikkumiseen voit etsiä uutta kipinää, esimerkiksi tehtäväradalta tai lumikenkäilemällä talvisessa luonnossa tähtitaivaan alla.

 

Karpaloisen laavulla

Savun tuoksun saattelemana saavun suon vierustaman mäntymetsän keskelle. Karpaloisen laavulla pääsen keittämään odotetut retkikahvit ja paistamaan makkaraa. Iltapäivän aurinko paistaa vielä lämpimästi, mutta katoksen alla ei haittaa, vaikka syksyn sateet yllättäisivät.

 

Luonnossa olo palkitsee

Monipuolinen ja puhdas saaristoluonto on jo itsessään nähtävyys, jota kannattaa tulla katsomaan. Kurun ympyräreitit ovat hyvin merkittyjä ja päiväretkeilijä voi helposti valita sopivan reitin oman mieltymyksensä ja kuntonsa mukaan. Kun on jaksanut lähteä patikoimaan luontoon, niin paras palkinto siitä tulee usein vasta jälkeenpäin. Rentoutuneena ajatus kulkee ja jaksaa paremmin kohdata sen mitä arki tuo tullessaan.