Kaupunkiluonnon eksoottinen yllättäjä: Osa 1

Helsingissä sijaitsevan Keskuspuiston virkistysalue- ja ulkoilureitit ulottuvat aina Helsingin keskustasta kaupungin pohjoisosaan asti. Tämän noin 1000 hehtaarin laajuisen puiston ensimmäinen karttapiirros syntyi jo vuonna 1911 arkkitehti Bertel Jungin kynästä.

Keskuspuisto on kasvanut merkittävästi alkuperäisestä suunnitelmastaan. Se pitää sisällään sekametsiä, ulkoiluteitä, viljeltyjä peltomaisemia, siirtolapuutarhoja ja puistoja eksoottisine puineen ja perennoineen. Alueella on myös useita ulkoilureittejä ja sen rauhoitetut koski- ja lehtoalueet rajautuvat Vantaanjokeen.

Keskuspuistossa sijaitseva Haltialan metsä, jonne lähdin viettämään lauantaipäivää, on noin 300 hehtaarin kokoisena alueena Helsingin laajin yhtenäinen metsäalue.

Haltiavuoren luontopolulle

Haltialan laajin avokallioalue, Haltiavuori kohoaa noin 53 metriä merenpinnan yläpuolelle. Tämän päiväinen retkeni suuntautuu Haltiavuoren kautta kulkevalle luontopolulle, joka alkaa Paloheinän ulkoilumajalta ja kiertää ulkoilureittejä pitkin Haltialan aarnialueelle. Sieltä reitti jatkuu Vantaanjoen varrella sijaitsevalle Pitkäkoskelle ja edelleen takaisin Paloheinään. Reitti on noin seitsemän kilometriä pitkä ja oikealla reitillä pitäisi pysyä seuraamalla ruskeita käpymerkkejä.

Haltialassa yhtenäinen metsä jatkuu Pitkäkosken rinnelehdon kohdalla aina jokivarteen asti. Etelässä se rajautuu Paloheinän golfkenttään ja täyttömäkeen ja lännessä Hakuninmaan asuinalueelle ja Pitkäkosken vesilaitokseen. Haltialan metsää ympäröivät pohjoisosassa ja idässä peltoalueet, joita on viljelty jo 1400-luvulta alkaen.

 

Perinneympäristön kasvillisuus

Suomen kasvillisuuden monipuolistumiselle perinteinen maatalous, karjatalous ja laidunnus ovat olleet oleellisia. Maatalouden myötä syntyneiden ahojen, ketojen, niittyjen ja niillä viihtyvien alkuperäisten ja vieraslajien suojelu tukee omalta osaltaan suomalaisen luonnon monimuotoisuutta. Kaupunkiluonto voi tarjota katoavan perinneympäristön lajeille uutta elintilaa.

 

Luontomaailman huilisti

Tämä mustarastas seurasi minua retkipolulla ja lensi aina hiukan edelläni. Mustasta höyhenpuvusta, keltaisesta nokasta ja silmärenkaasta tunnistettavalla mustarastaalla on laaja äänivalikoima. Laulutaitonsa se oppii lajitovereiltaan ja sen erikoisen viserryksen sanotaan muistuttavan huilun ääntä.

Mustarastas on taitava matkimaan erilaisia ääniä. Äänien matkiminen ei ole sille kuitenkaan niin tavanomaista, kuin muille rastaslinnuille. Mustarastas rakentaa korsista, sammalista ja lehdistä pesänsä maan tasalle, juurakkoon, puun tai pensaan tyveen taikka esimerkiksi risukasaan.

 

Haltialan aarnialue

Aarnialueille on ominaista tuulten kaatamat puut, jotka tarjoavat tärkeätä elintilaa muun muassa kääville, hyönteisille sekä kolopesijöille. Haltialan aarnialue on kasvanut ilman ihmiskäden kosketusta yli puoli vuosisataa.

Metsä kasvaa täällä tiheänä ja kasvutilaa on vähän. Ainoa kasvusuunta on ylöspäin. Haltialassa puusto kohoaa parhaimmillaan jopa yli 30 metrin korkeuteen. Aarnialueen valtapuuksi on muodostunut kuusi.

 

Kuusi kansanperinteessä

Pohjolan metsävyöhykkeen luonnonuskomuksiin on liittynyt käsitys, että kosketus sellaisiin kasveihin, jotka jonain vuodenaikana viestivät suuresta elämänvoimasta, antoi elinvoimaa myös ihmisille.

Talvella valekuolleen luonnon keskellä, kuusi näyttää yhtä kirkkaanvihreältä kuin keskellä kesää. Ymmärrettävästi ihmisen huomio on kohdistunut silloin tähän, noin 5000 vuotta sitten idästä levinneeseen puuhun, jonka onnistui säilyttää elinvoimansa luonnon kannalta vaativimpanakin aikana. Polkua pitkin kulkiessani tämä erikoinen koukun muodostava kuusi näyttäytyy täydellisenä kaikessa epätäydellisyydessään.

Osa 2. julkaistaan perjantaina 1. kesäkuuta 2018.