Erämaan kätköistä paljastui lumoava luonto

Eräänä päivänä lehtiä selatessani törmäsin uutiseen, jossa brittiläislehti The Guardian oli rankannut Euroopan kymmenen parhainta kansallispuistoa. Mukana joukossa oli myös Oulangan kansallispuisto, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntien alueella. The Guardian -lehdessä kehuttiin alueen monipuolista luontoa, muun muassa sen kasviharvinaisuuksia sekä hyviä vaellusreittejä. Lehdessä mainittiin myös Karhunkierros, Suomen suosituin vaellusreitti, joka kulkee juuri Oulangan kansallispuiston maisemia halki. Siitä se idea sitten lähti ja pian huomasin istuvani autossa matkalla Kuusamon ja Sallan kunnissa sijaitsevaa luontokohdetta.

Ajoreittini kulki Salon kautta Mikkeliin ja Kuopioon ja edelleen Kajaanista Kuusamoon. Melkein kahdentoistatunnin ajomatkan jälkeen metsätaival alkoi vaihtumaan tunturimaisemaksi.

Kuusamossa on yli 300 metrin korkeuteen yltäviä huippuja lähes kaksikymmentä ja miltei puoleen kilometriin kohoavia kuusi; Valtavaara, Iivaara, Rukatunturi, Konttainen, Kuntivaara ja Pyhävaara.

Loppumatkaani hidastaa poronhoitoalue ja aika ajoin joku tokka päättää ottaa kulkuväyläkseen maantien. Osan matkasta etenen miltei kävelyvauhtia.

Poronhoitoalue on laajuudeltaan noin 36 prosenttia Suomen pinta-alasta ja siihen kuuluu 56 paliskuntaa. Paliskunnat ovat poronhoitoalueen paikallisorganisaatioita.

Vähän ennen Oulangan kansallispuistoa näen poroperheen, joka antaa tulla yllättävän lähelle, vaikka mukana on pieni vasa.

Illalla väsyneenä ja viluisena saavun lopulta Oulangan kansallispuistoon, jossa majapaikkani on hirsimökki seuraavat kaksi päivää. Kun saan vilpoisaan mökkiin lämmityksen päälle, keitän ensimmäisenä kahvit. Sitten on levon aika, sillä huomenna tarkoituksenani on tehdä pieni vaellusretki Kuusamon korpimaisemiin.

Aamu valkenee sateisissa merkeissä ja tummat pilvet ovat värittäneet taivaan kauttaaltaan harmaaksi. Ilmoista huolimatta marssin Oulangan Luontokeskukseen kysymään ohjeita päivän vaellusretkelle.

Minulle suositellaan päiväretkeksi Hiiden hurmoksen reittiä. Saan neuvoksi myös poiketa reitin varrelta Könkään keinolle. Se pidentää vaelluksen kokonaiskestoa kolmeen tuntiin, mutta on kuulemma maisemien tähden ehdottomasti sen arvoista.

Hiiden hurmoksen vaellusreitti ohjaa minut tyynenä virtaavan Oulankajoen viertä syvälle metsään, läpi poroerottelualueen ja pitkospuiden ylittävän suon. Lopulta päädyn peilityynen Hiidenlammen varrelle.

Tämän näköistä hahmoa en onneksi täällä lammella näe. Kuvan otus on tietysti itse hiisi, metsässä asuva eläinten valtias, joka on mitä kummallisempien selittämättömien asioiden takana. Se kantaa suuria kiviä metsän keskelle, tekee kallionpintaan syviä kuoppia tai sitten se tekee kivistä isoja latomuksia. Näillä tekosilla se samalla merkitsee oman valtakuntansa rajat. Näin ainakin ennen uskottiin.

Ennen vanhaan hiidellä saatettiin tarkoittaa myös paikkaa, jossa voitiin lepyttää metsän jumalia eli hiisi oli mahdollisesti myös pyhä palvontapaikka. Tällaista kosteikkoa on saatettu käyttää myös uhripaikkana.

Jatkan matkaani eteenpäin ja tulen viimein jyrkän hiekkapolun päähän. Laskeudun polkua alas katselemaan vauhdilla soljuvan puron vesimassaa.

Puroillakin on oma tärkeä merkityksensä luonnon monimuotoisuuden säilyttäjinä. Jos ne onnistutaan pitämään vedenlaadultaan puhtaina ja ylläpitämään niiden pieneliöstöä, se takaa sekä kalalajeille että linnustolle suotuisat elinolosuhteet.

Ilma täällä on ainakin sateiden ansiosta raikas. Myös kasvillisuus on vehreää viime päivien vesikylpyjen ansiosta. Puron pohjalle kurkatessani mietin mahtaako kansallispuiston alueella esiintyä harvinaista jokihelmisimpukkaa.

Jokihelmisimpukka eli raakku on merkillinen nilviäinen, joka saattaa elää jopa parisataa vuotiaaksi. Se tarvitsee kehityskiertonsa varmistamiseksi lohikaloja sekä luonnontilaisen jokiympäristön. Simpukat elävät toukkavaiheensa lohien kiduksissa ja lopulta ne putoavat ja kaivautuvat joen pohjasoraan. Jokihelmisimpukoista vain harvat yksilöt tuottavat helmen ja helmen kehittyminen kestää usein vuosikymmeniä. Siksi helmenkalastajan ammatti ei taida olla nopea keino rikkauksiin eikä edes laillinen, sillä laji on rauhoitettu.

Aikani puroa ihmeteltyäni kiipeän hiekkapolkua takaisin päin ja jatkan puuaskelmia pitkin ylös mäenrinteelle. Suunnittelin aluksi tekeväni tänään Pienen Karhunkierroksen vaelluksen, mutta sen kesto olisi ollut noin viisi tuntia ja pituus 12 kilometriä. Se ei sinänsä tunnu matkana valtavan pitkältä, mutta vaihteleva maasto tekee reitistä paljon raskaamman mitä kilometrit antavat olettaa.

Mäen päällä istuudun puupölkyn päälle katselemaan alla virtaavaa Oulankajokea. Oulankajoen virtaukset ovat lohkaisseet matkallaan maa-ainesta mukanaan ja aikojen saatossa niistä on muodostunut saaria. Jokimaisema muuttuu siten koko ajan.

Täällä on levollista ja rauhoittavaa istuskella, eikä sitä levollisuutta vähennä edes se, että paikkana Kuusamon ja Sallan seutu on patikoitsijoiden lisäksi mieluinen alue myös karhuille. Olen ison osaa elämästäni asunut lähellä metsää ja kulkenut avojaloin metsäpolkuja ilman huolen häivää. Ihmisen ja petojen elinpiirien läheneminen on kuitenkin alkanut mietityttämään enemmän nyt kun kotikaupunkinikin rajalla tiedetään elävän susilauma. Onneksi pedot kyllä normaalisti pyrkivät karttamaan ihmistä.

Kun kevyt tihkusade alkaa rummuttamaan joen pintaa, on aika jatkaa matkaa pitkin jokimaisemaa myötäilevää mäenpengertä. Taustalta kuuluva veden kohina voimistuu, mitä pidemmälle patikoin.

Saavun lopulta dolomiittikallioiden vierustamalle Kiutakönkäälle. Kiutaköngäs on noin kolmen sadan metrin pituinen koski, jonka nimi johtaa saamenkielen sanaan giuuhta. Se tarkoittaa syvää, rotkomaista laaksoa. Köngäs taas tulee sanasta keävngis, joka merkitse suurta vesiputousta. Kiutaköngäs on jyrkkien koskien sarja, josta vesi putoaa noin neljäntoistametrin matkan.
Laskeudun jyrkkää mäkeä alas katsomaan, kuinka vesi tyrskähtelee kallion kiviainesta vasten.

Olisi mielenkiintoista tietää onko Oulangan alueelta huuhdottu ja löydetty kultaa. Parinkymmenen kilometrin matkan päässä kansallispuistosta sijaitsevalta Juomasuolta on ainakin tehty kultaesiintymiä muutama vuosi sitten. Yllättävää muuten, että geologian tutkimuskeskuksen mukaan Suomessa tehdyt yli satakolmekymmentä kultalöydöstä eivät rajoitu pelkästään Lapin alueelle, vaan kultaa löytyy melkein koko Suomesta ja lähes kaikista kallioperän kivilajeista.

Köngäksen ihastelun jälkeen paistuu ja maistuu makkara. Makkaran syönnin jälkeen jatkan takaisin lähtöpisteeseeni Luontokeskukseen.

Varasin leirintäalueen respasta saunan etukäteen. Nyt patikointiretken päätteeksi on mukava mennä lämmittelemään väsyneitä jäseniään kuuman kiukaan ääreen. Saunan jälkeen menen suorinta tietä petiin, koska huomenna on pitkä ajomatka takaisin kotiin. Tarkoitukseni on vielä huomenna kotimatkalla pistäytyä Suurpetokeskuksessa.

Kotimatkani alkaa hiukan paremmassa säässä, mitä tullessa, jolloin satoi melkein koko ajan. Alkumatkasta pistäydyn katsomaan Kuusamossa sijaitsevan Kitkajoen kuohuja.

Kitkajärvestä alkava Kitkajoki laskee vetensä Oulankajokeen vain muutama kilometri ennen Venäjän rajaa. Se on lähes neljänkymmenen kilometrin pituisena alueena suosittu kalastuspaikka, josta lähijärvien taimenet nousevat kutemaan. Kitkajoelta jatkan matkaani Kuusamossa sijaitsevaan Suurpetokeskukseen.

Noin tunnin ajomatkan päässä Oulangasta sijaitsevassa suurpetokeskuksessa on juuri alkanut yleisökierrätys, joten ehdin vielä mukaan.

Meille vierailijoille esitellään suurpetokeskuksen asukkaat porot, ketut, ilvekset, koirasudet ja tietenkin karhut. Karhuja on aidatulla alueella kolme: uroskarhu Vyöti, naaraskarhu Reetta sekä tämä otso tässä. Hän on Juuso, 500 kiloa, pelkkää iloa. Juusoa on kuitenkin alkanut rypäleiden syönti väsyttämään ja pienet kauneusunet traktorin renkaan päällä näyttävät maistuvan. Juuso puuskuttaa uniaan ja on täysin tietämätön siitä miten maailma makaa.

Ihan tarkkaan en tunne kaikkien karhujen taustaa, mutta ainakin osa näistä hunajasuista on tuotu tänne orpoina. Näitä eläimiä olisi katsellut, vaikka kuinka pitkään, mutta pakko palata tien päälle, sillä ajomatkaa on jäljellä melkein 900 kilometriä.

Kuusamosta Saloon ajan Jyväskylän kautta, jossa pysähdyn katselemaan kaunista järvimaisemaa.

Seuraavan kerran kun tulen Oulankaan, aion kokeilla muitakin kansallispuiston vaellusreittejä. Esimerkiksi Pohjois-Oulangan maastossa risteilevä Kanjonin kurkkaus kuulostaa mielenkiintoiselta. Joskus olisi hienoa myös tehdä Karhunkierros. Silloin pitää olla kuitenkin kunto kohdallaan, koska reitin kokonaispituus on 80 kilometriä eli 72 kilometriä pidempi mitä eilen tein.
En yhtään ihmettele sitä, että ihmiset tulevat Kuusamoon aina uudestaan ja uudestaan. Suurien maanpinnan vaihteluiden muokkaamasta maastosta, vesistöistä ja kasvillisuudesta löytää aina uusia elämyksiä, jotka antavat voimia arjen aherrukseen ja pilvisiin päiviin.