Suomen sotahistoriaan tutustumassa

Lähestyvän kansallisen veteraanipäivän kunniaksi lähden tutustumaan, miten Suomen maanpuolustus on toiminut eri aikakausina. Matkani aikana saan tutustua tarinoihin, jotka johdattavat minut linnoitusten varjoista merten syvyyksiin ja ilmojen halki. Pääsen kurkistamaan korsuun, tutustumaan eri aikakausien sotakalustoon- ja varusteisiin sekä kokeilemaan lentotaitojani Messerschmitt -lentosimulaattorissa.

Matkani alkaa aamuvarhain merimatkalla Suomenlinnaan. Noin 15 minuutin lauttamatkan päätteeksi astun ulos kirpeään kevätsäähän ja lähden patikoimaan kohti merilinnoitusten muureja. Vaikka huhtikuu on edennyt jo pitkälle, lumihiutaleet leijailevat mukulakiviselle kadulle. Pienen kävelymatkan päässä näen yläpuolellani kohoavan vallisarven, bastionin. Bastionilinnoitus on nelisivuinen tykkiasema, jonka kyljet muodostavat ulospäin suuntautuvan kärjen. Bastionit rakennettiin bastionirintamiksi niin, että ne pystyisivät tukemaan viereisen bastionin taisteluja ja ettei linnoituksen edustalle jäänyt katvealuetta, jonne puolustuksen tuli ei olisi yltänyt.

Suomenlinnan merilinnoitus on peräisin jo 1700-luvulta, jolloin Ruotsi menetti suurvalta-asemansa Hattujen Sodassa Venäjää vastaan. Tappion johdosta Ruotsin valtakunnassa koettiin tarpeelliseksi vahvistaa itäistä puolustusta. Ruotsin ajatuksena oli saada valtakunnan itärajalle oma rannikkolaivasto ja tukikohta, koska Karlskronasta tai Tukholmasta ei mahdollisten hyökkäysten estämiseksi olisi ehditty lähettää aluksia tarpeeksi nopeasti. Vuonna 1747 käydyillä valtiopäivillä päätettiin rakentaa keskuslinnoitus ja laivastotukikohta Helsinkiin.

Linnoituksen rakentaminen käynnistettiin Helsingin edustalla sijaitsevalle Susiluodolle ja siitä tuli Ruotsin valtion suurin rakennushanke 1700-luvulla. Suomenlinna sai nimen Sveaborg, joka suomeksi kääntyi Viaporiksi. Linnoitus ei koskaan täysin valmistunut ja linnoitustöiden aktiivinen vaihe päättyi runsas 40 vuotta sen alkamistöiden jälkeen.

Suomen sodan aikana 1808, venäläisten onnistui miehittää iso osa Etelä-Suomea. Myös Viaporia piiritettiin ja kaksi kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen linnoitus antautui. Kun Suomesta tuli osa Venäjää, venäläiset jatkoivat linnoituksen rakentamista omien suunnitelmiensa pohjalta.

Linnoituksen muurien vieressä on muistomerkki, johon on kirjattu nimi Ruotsinsalmi. Ruotsinsalmen taistelu oli kaikkien aikojen suurin Itämerellä koskaan käyty meritaistelu.

Vuonna 1756 Viaporiin perustettiin maavoimien alaisuudessa toiminut saaristolaivasto. Viaporissa oli myös saaristolaivaston korjaustelakka ja se osaltaan vaikutti siihen, että Ruotsi voitti Ruotsinsalmen meritaistelun Venäjää vastaan heinäkuussa vuonna 1790. Voitto oli tärkeä, sillä se antoi Ruotsille paremmat lähtökohdat Värälän rauhanneuvotteluihin, jossa Ruotsi ja Venäjä neuvottelivat sodan päättymisestä 1790. Rauhansopimuksessa kumpikaan osapuoli ei joutunut kokemaan alueluovutuksia.

Kymmenen vuotta Suomen itsenäistymisen jälkeen, vuonna 1927, eduskunta hyväksyi laivastolain. Sen myötävaikutuksesta syntyneen pienen, mutta iskukykyisen laivaston ytimen muodostivat panssarilaivat ja sukellusveneet.

Suomen laivastoon kuului torpedoin ja miinoin varustetut sukellusveneet, Vetehinen, Vesihiisi, ja Iku-Turso. Lisäksi pieni kokeiluvene Saukko sekä torpedoaseistuksella varustettu rannikkosukellusvene Vesikko, joka on sittemmin entisöity ja on nykyisin yksi suosituimmista käyntikohteista Suomenlinnassa. Kesäisin on mahdollista päästä katsomaan miltä sukellusveneen sisällä näyttää. Olen tehnyt sen kerran ja täytyy vain todeta, että erittäin ahtaissa oloissa miehistö on joutunut toimimaan.

Vuonna 1941 Vesikon onnistui torpedoimaan ja upottamaan Suursaaren itäpuolella neuvostoliittolaisen kauppalaiva Vyborgin 700 metrin etäisyydestä. Kohteeseen ammutuista kahdesta torpedosta jälkimmäinen meni ohi, mutta ensimmäinen laukaisu osui suoraan laivan peräosaan, jonka ansiosta alus upposi. Tämän jälkeen kolme neuvostoliittolaista vartiomoottorivenettä ajoi Vesikkoa takaa ja yritti tuhota sen syvyyspommein. Vesikko pääsi kuitenkin takaisin Vahterpään tukikohtaansa.

Sodan aikana sukellusveneiden keskeisin tehtävä oli turvata meriyhteydet Ruotsiin ja Saksaan. Tehtävässään ne onnistuivat erinomaisesti. Täpäristä tilanteista huolimatta, yhtään suomalaista sukellusvenettä ei menetetty sotien aikana.

Sotamuseo Maneesin avatessa ovensa, lähden tutustumaan museon näyttelyyn, jossa on kuvattu Suomen armeijan vaiheita menneiltä vuosisadoilta nykypäivään. Esillä näyttelyssä on muun muassa sotakalustoa ja sotilasunivormuja.

Museon lattialla lepää kaksi pronssikanuunaa. Nämä 1500-luvulla valetut kanuunat ovat olleet painuksissa merenpohjassa aina vuoteen 1968 asti, jolloin Merivoimien sukeltajakurssi löysi ne läheltä Jussaröä. Ne ovat kuuluneet tykkipurren aseistukseen.

Pysähdyn museon käytävälle katselemaan suurta ilmantorjuntakanuunaa, jonka tykkiputki osoittaa kohti taivasta. Tällaisen raskaan ilmantorjuntakanuunan tykit olivat käytössä jatkosodan aikana Kotkan, Turun ja Helsingin ilmapuolustuksessa. Näitä tykkejä käytettiin rannikkotykistön koulutuksessa vielä 1990-luvulla.

Museosta löydän myös puusta rakennetun jalkaväkipataljoonan viestikorsun, jonka sisään kuljen ahdasta ja matalaa käytävää pitkin.

Korsua käytettiin sodassa miehistön suojarakennelmana ja se kaivettiin joko osittain tai täysin maan alle. Haarakiikaria käytettiin tykistön optisena tähystyslaitteena. Optisten välineiden etuna on se, ettei niiden käyttöön tarvita sähköä, vaan niitä voidaan käyttää kaikissa olosuhteissa. Haarakiikaria käytetään puolustusvoimien tulenjohtotehtäviin koulutettujen tunnuksena.

 

Korsun viereen on sijoitettu meritorjuntaohjus MTO-66. Ohjus kehitettiin 1950-luvun Neuvostoliitossa, josta sitä myytiin kahteenkymmeneen maahan. Suomessa sitä käytettiin ohjuslautta Iskussa, neljässä Tuima-luokan ohjusveneessä sekä rannikkotykistössä 1970-1980-luvuilla. Ohjuksen kantama on noin 80 kilometria.

Yhdessä museon lasivitriineistä on kuva nuoresta sotilaasta. Tämä sotilas paljastuu Lauri Törniksi. Törni oli sotilas, joka sai kapteenin arvon kolmen eri maan armeijassa: Suomessa, Saksassa sekä Yhdysvalloissa. Hän kuoli Vietnamin sodassa ja sai kuolemansa jälkeen ylennyksen Yhdysvaltain armeijan majuriksi.

Kesäkuussa 1944 Suomi menetti Viipurin. Neuvostoliitto hyökkäsi Aunuksessa, Karhumäessä ja VKT-linjalla, joista jälkimmäinen oli Viipurin-Kuparsaaren-Taipaleen linja. Se oli suomalaisten kolmas ja viimeinen puolustusasema Karjalankannaksella jatkosodan aikana.
Jotain suomalaissotilaiden urheudesta kertoo seuraava tarina, joka on kirjattuna Suomen lipun sisällään pitävään lasivitriinin seinään:

Kun Viipurin puolustus murtui 20. kesäkuuta vuonna 1944, kaupunkia puolustaneen 20. prikaatin komentaja, eversti Armas Kemppi käski jonkun mennä laskemaan siniristilippu alas Viipurin linnasta. ”On vahinko jättää lippu viholliselle” oli Kemppi todennut. Tehtävää lähti suorittamaan IV pataljoonaan 15. kompaniassa joukkuuenjohtajana toiminut vänrikki Eelis Mäkinen. Hän jätti oman konepistoolinsa lähetilleen ja lähti juosten suorittamaan tehtävää. Hänen noustuaan torniin ja katkaistuaan puukolla lipunnarut, alkoivat venäläiset häiritä toimitusta ampumalla panssaritorjuntatykillä linnan kylkeen. Suomen lippu laskeutui alas Viipurin linnasta klo 16.45.

Samaan ajanjaksoon liittyvä sotilaan kirjoittama kirje rintamalta morsiamelleen kuvaa hyvin ajan tunnelmia. Kirje on ote WSOY:n kirjasta ”Huomenna sinä saavut”, johon on koottu Paavo- ja Vuokko Hiltusen kirjeenvaihto (noin 200 kirjettä) sodan ajalta.

Rakas oma morsiameni

Olen nyt täällä Viipurin liepeillä. Tulin eilen autolla Lappeenrannasta. Sitä ennen olin täydennyskeskuksessa Kouvolan lähellä. Ja nyt sitten nojailen aseveljen selkään pienessä teltassa Saimaan kanavan varrella. Edessä en ole vielä toistaiseksi ollut, mutta pauke on kova täälläkin. Ryssä vain aikoo päästä eteenpäin, mutta viime päivinä se on ollut hitaapuoleista. Vastarinta on lujittunut. Vaikeata on kuvata tätä, sanon vain, että tämä on sotaa. Tällainen rauhallinen telttaelämä on harvinaisuus, mistä nämäkään pojat eivät kahden viikon aikana ole kertaakaan nauttineet.

Kävin juuri kuuntelemassa uutiset, jotka olivat melko hyvät. Painopiste on tästä vasemmalle, ja hyökkäykset on torjuttu. Rakas, ymmärrät, että mitään romaaneita entiseen malliin en voi kirjoittaa, riittää, että pistän kortin silloin tällöin, että tiedät minun vielä hengittävän. Mutta vaikka niitä et saisikaan, älä hermostu. Posti ei kulje tänne ollenkaan. En siis ole saanut ainotakaan kirjettäsi, mutta tiedät minun muistelevan sinua ja usein katselen kuviasi. Nyt on parasta nukkua, silloin kun saa, ja odottaa, mitä tuleman pitää. Koska tahansa voimme joutua lähtemään. En osaa kirjoittaa tämän enempää. Pääasia on, että jotain saat minulta, että tiedät minun olevan terveenä.

Tapaamme pian,
oma Paavosi

Sodan jälkeen Vuokko ja Paavo avioituivat ja saivat yhteensä viisi lasta, joista yksi menehtyi hyvin nuorena. Vuokko valmistui voimistelunopettajaksi ja Paavosta tuli tuomari. Paavo Hiltunen toimi Helsingin hovioikeuden tuomarina aina eläkeikäänsä asti.

Sotamuseo Maneesista päästyäni lähden odottamaan Suomenlinnan lauttaa, jolla pääsen takaisin mantereelle. Rantaan on lipunut nykyaikaista meripuolustusta edustava ohjusvene Hamina. Kokoonsa nähden alus on kevyt. Sen runko on valmistettu alumiinista ja yläpuoliset kansirakenteet ovat hiilikuidulla vahvistettuja komposiittirakenteita. Hiilikuitu ei päästä lävitsensä radioaaltoja. Tämä ominaisuus suojaa aluksen laitteita ulkoapäin tulevalta elektromagneettiselta pulssilta ja estää samalla laitteiden tuottaman radiosignaalien pääsemisen ulospäin.

Vesisuihkupropulsion ansiosta alus etenee vedessä suihkuyksiköstä purkautuvan vesisuihkun työntämänä ja se mahdollistaa sille hyvät ohjailuominaisuudet. Ohjusveneen suunnittelussa on hyödynnetty häivetekniikkaa, jonka tarkoituksena on pyrkiä kätkemään haluttu kohde tunnistamiseen pyrkiviltä sensoreilta ja seurantalaitteilta. Hamina-luokan alukset pystyvät valvomaan ilmatilaa 200 kilometriin, ampumaan meritorjuntaohjuksia yli 70 kilometriin ja ilmatorjuntaohjuksia 14 kilometriin. Suomen ilmapuolustukseen pääsen tutustumaan seuraavassa kohteessani, Suomen Ilmailumuseossa. Sitä ennen pistäydyn kuitenkin Malmin lentoasemalla, jonka tarina on sekin osa suomalaista maanpuolustushistoriaa.

 

Lentoaseman perustaminen Malmille

Tarve Helsingin lentoaseman rakentamiseen Malmin Tattarisuolle syntyi, kun Suomi halusi päästä osaksi eurooppalaista lentoreittiverkkoa ja lujittaa kansainvälisiä yhteistyö- ja kauppasuhteitaan. Helsingin lentoaseman yhteyteen rakennetusta lentokenttähallista tuli Euroopan toiseksi suurin. Sinne saatiin mahtumaan kuusi Junkers 52-konetta.

Helsingin lentoasema Malmilla vihittiin käyttöön 15. toukokuuta 1938. Kutsuvieraiden joukossa oli muun muassa silloinen pääministeri A.K Cajander ja marsalkka Mannerheim. Avajaisten ilmailunäytös keräsi runsaasti katsojaa ja avajaisohjelmassa nähtiin muun muassa Skandinavian ainoa autogiro, joka oli potkurivetoinen, helikopteria muistuttava lentokone sekä surmansilmukoita tehnyt pommikone Avro Anson.

Malmista sodan ajan lentotukikohta

Seuraavana vuonna alkanut toinen maailmansota katkaisi siviililiikenteen Malmilla. Helsingin lentoasemasta tuli nyt tärkeä lentotukikohta pääkaupunkiseudun suojelemiseksi. Ilmavoimat yhdessä Saksan Luftwaffenin yksiköiden kanssa toimivat Malmilta käsin sodan loppuun asti. Lentoyksiköiden ansiokkaan työn johdosta pääkaupunki sekä lentoasema säästyivät suurilta pommitustuhoilta.

Lentoaseman käyttö muuttui

Kun elokuussa 1948 kiitotie murtui SAS DC-4- koneen voimasta, kävi maaperän heikko kantavuus selväksi. Kiitotien vahvistaminen ja pidentäminen olisi ollut liian kallis operaatio, jolloin tehtiin päätös nykyisen Helsinki-Vantaan lentoaseman rakentamisesta. Malmin lentokentästä kehittyi Suomen suurin lentäjien koulutuskeskus sekä pääkaupunkiseudun yleisilmailukenttä.

Malmin lentoasemalle useita tunnustuksia

Vuonna 1991 kansainvälinen modernin arkkitehtuurin tutkimus- ja suojelujärjestö DoCoMoMo nimesi Malmin kiitoteineen suomalaisen modernismin merkkiteokseksi 1920-1970 aikakaudelta. Malmin lentoasema listattiin myös Museoviraston ja ympäristöministeriön laatimaan valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luetteloon. Lisäksi World Monuments Fund listasi Malmin lentoaseman maailman sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen listalle.

Lentoaseman tulevaisuus

Finavia on luovuttanut 2017 Malmin Helsingin kaupungin hallintaan ja kaupunki on päättänyt rakentaa tänne asuntoja. Kansalaisaloite Lex Malmi esittää, että valtion tulisi pakkolunastaa kenttä rakennuksineen. Mikäli rakennushanke toteutuu, muuttaa se peruuttamattomasti myös ympäristön tilaa. Kenttäalueen ainutlaatuinen biotooppi hyönteis- ja kasvilajistoineen, useat lepakkolajit ja uhanalaiset lintulajit ovat vaarassa kadota.

 

Ilmailumuseossa

Malmin lentoasemalta saavun Ilmailumuseoon puoli kolmen maissa iltapäivällä. Suuntaan kulkuni viileään lentokonehalliin, jossa osa koneista on sijoitettu lattiatasoon, osa kattoon.

Museossa on esillä muun muassa ranskalaisen Caudron-tehtaan kehittämä kaksipaikkainen, puurakenteinen koulukone, joita ilmavoimat tilasi Ranskasta Suomeen 30 kappaletta. Vuonna 1926 Ilmavoimien Lentokonetehdas hankki tyypille valmistuslisenssin. Koneita hyödynnettiin ohjaaja-, tähystäjä- ja taitolentokoulutukseen lentoasemilla ja ilmailukoulussa. Konetyypissä on tähtimoottori eikä sen nopeuden tarkka säätely ollut mahdollista, vaan laskeutumisnopeus sovitettiin oikeaksi sytytysvirtaa katkaisemalla.

Tämä 1922 rakennettu kolmipaikkainen meritiedustelukone Hansa on vanhin Suomessa rakennettu lentokone. Näitä lentokoneita valmistettiin saksalaisen tehtaan lisenssillä 120 kappaletta ja ne toimivat ilmavoimien käytössä vuosina 1922-1936.

Koneen sivussa on nähtävissä hakaristitunnus, joka on vuosituhansia toiminut hyvän onnen tunnuksena. Hakaristin käytöstä luovuttiin Ilmavoimien koneissa, lentomerkeissä sekä ilmatorjunta- ja panssarijoukoissa Liittoutuneiden valvontakomission kehotuksesta vuonna 1945 Lapin sodan aikana. Syynä oli se, että tunnus yhdistettiin toisen maailmansodan hävinneeseen natsi-Saksan tunnukseen. Tämän jälkeen käyttöön otettiin pyöreä sinivalkoinen kokardi-tunnus.

Suomen Ilmavoimien ensimmäiseksi suihkukoneeksi 1953 hankittiin englantilaisia De Havilland Vampire-hävittäjiä. Niillä opeteltiin suihkukonekaluston toimintaperiaatteet ja luotiin pohja toisen maailmansodan jälkeen romahtaneen ilmavoimien taistelukyvyn nostamiselle. Tämä konetyyppi oli ensimmäinen, joka oli varustettu paineohjaamolla ja tykki- ja rakettiaseistuksella.

Suomessa oli talvisodan alkaessa ainoastaan 76 sotalentokonetta. Suomen sotalentokoneista 31 oli hävittäjiä, 17 pommikoneita ja 28 tiedustelukoneita. Koko lentokalusto käsitti 116 konetta. Neuvostoliitolla taas oli 800 konetta, joista 60 prosenttia oli hävittäjiä. Suomen päähävittäjä oli Fokker D.XXI, jonka lentonopeus ylsi 420 kilometriin tunnissa.

Museon pihalla näen nykyaikaisempaa ilmapuolustuksen kalustoa. MiG-21 BIS -suihkuhävittäjät toimivat tiedustelu- ja torjuntahävittäjinä vuosina 1978-1998. Niiden nopeus ylitti 2 Machin nopeuden. Machin luku kuvaa lentonopeuden suhdetta äänen nopeuteen.

Saan kokeilla museossa myös Messerschmitt BF 109-G2 hävittäjän lentosimulaattoria. Helppoa hävittäjälentokoneen ohjaaminen ei näytä olevan, vaan aika nopeasti huomaan koneen olevan ylösalaisin. Yritän suoristaa ohjausta, mutta teen sen liian myöhään, kone syöksyy maahan.

Aikamoista rohkeutta ja huimapäisyyttä on tarvittu puolustustehtävissä, niin maalla, merellä kuin ilmassa. Näitä rohkeita sotilaita on Suomen Sotaveteraaniliiton mukaan vielä keskuudessamme 22 000 ja huominen päivä, 27. huhtikuuta on omistettu heille.