Neristan herättää eloon laivanvarustaja- ja kauppiassukujen tarinat: Osa 1

Talvilomani Kalajoelle mahdollisti tutustumisen noin tunnin ajomatkan päässä olevaan Kokkolaan, joka paljastuikin varsinaiseksi historian aarreaitaksi.

Pohjanmaa on ollut muinoin Suomen talouselämän keskus, jossa valmistettiin komeita valtamerialuksia ja käytiin ulkomaankauppaa meriteitse.

Kokkolan Neristanissa pääsin kokemaan 1600-1800-luvun tunnelmia äveriään laivanvarustajasuvun kristallikruunujen alle, leipurimestarin taloon ja hyvin ainutlaatuisena säilyneeseen rakennukseen, jossa on vallinnut ankara kuri ja järjestys.

Lomallani ehdin vielä nauttia Kalajoen talvimaisemista: hiljaisista metsätaipaleista, lumikummuiksi muodostuneista dyyneistä ja kaukana tyrskyävästä merestä. Sydäntalven viimoja vastaan oli pukeuduttava erityisen lämpimästi, sillä meren läheisyydessä oli se kääntöpuoli, että ilma tuntui kosteuden tähden hyytävän kylmältä.

Kultaisen leikkauksen Neristan

Suomessa kaupunkirakenteelle tyypillinen piirre on ollut 1600-luvulta lähtien ruutuasemakaavoitus, jossa kadut muodostavat säännöllisen ruudukon. Ruutuasemakaavoilla Ruotsin kruunu ja myöhemmin Venäjän hallitsijat tavoittelivat yhtenäistä ja edustavaa kaupunkikuvaa. Yksi syy ruutuasemakaavoitukseen olivat myös tulipalot, jotka saattoivat hetkessä hävittää helposti syttyviä puutaloalueita ja kokonaisia kaupunkeja. Ruutuasemakaavoituksen ansiosta kaduista tuli leveämpiä, jolloin sammutustyö mahdollisen tulipalon syttyessä lienee ollut paremmin hallittavissa. Tuhoisista tulipaloista huolimatta asukkaat halusivat monesti säilyttää kaupunkien vanhat tontti- ja katurajat.

Poikkeuksellisen hyvin säilynyt suurvalta-ajan kaupunkikokonaisuus on vuonna 1665 laaditun asemakaavoituksensa säilyttänyt Kokkolan vanhakaupunki Neristan, jonka asemakaavassa toteutuu muun muassa Leonardo da Vincin hyödyntämä, esteettiseen harmoniaan tähtäävä kultaisen leikkauksen perussääntö.

 

Arvokas koulutalo

Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, Neristanin rakennuskanta on peräisin 1800-luvulta, jonka alussa Kokkola eli loistoaan yhtenä Suomen tärkeimpänä merikaupan keskuksena. Täällä Neristanissa sijaitsee tiettävästi Suomen vanhin kaupungissa sijaitseva puurakennus. Nykyisin museona toimiva entinen koulutalo Pedagogio on peräisin 1600-luvulta.

Varmaksi ei tiedetä missä on sijainnut Kokkolan ensimmäinen koulutalo. Kuitenkin 1600-luvun lopulta säilyneiden tietojen perusteella väitetään silloisen koulumestarin valittaneen koulun lattian, seinien ja kattojen kaltevuudesta. Koulu kärsi myös vesi- ja lämpövuodoista. Entisen huonokuntoisen koulun tilalle päätettiin rakentaa suuri ja edustava koulurakennus.

Maaherra ja piispa pitivät ensin uuden koulun rakennushanketta kustannuksiltaan liian raskaana, mutta kauppiaiden ja laivanrakentajien myötävaikutuksella uusi koulutalo valmistui lopulta Pitkänsillankadun ja Läntisen Kirkkokadun kulmaan vuonna 1696. Koulurakennus mukaili sen aikaista muotia italialaisine säterikattoineen ja torneineen. Se piti sisällänsä koulusalin, kamarin ja synodaalisalin, jonne Pohjanmaan papisto kokoontui vahvistamaan opillista tasoaan.

 

Luokaton Pedagogio

Pedagogio on vastannut opetukseltaan lähinnä kansakoulua, joskin ainemäärältään suppeampana. Opiskelun tärkeimmät painopisteet  olivat muun muassa luku- ja laskutaito, kristinoppi sekä kirjoitustaito.

Luokattomassa Pedagogiossa oli kaksi linjaa, joista toisessa opeteltiin latinaa ja toisessa kirjoitusta. Mahdollisesti sen aikaisen kasvitieteilijän Karl Von Linnen innoittamana siellä harjoiteltiin myös yrttien tuntemusta 1700-luvun puoliväliltä lähtien.

Valtaosa kokkolalaisista kauppiaanpojista suoritti pelkästään kirjuriluokan opinnot. Varakkaammat saattoivat antaa lastensa jatkaa koulua yliopistokaupungeissa.

Suomessa tyttöjen koulunkäynti mahdollistui vasta 1800-luvulla, jolloin kirkko alkoi toteuttaa alkeisopetusta. Suomeen perustettiin myös valtiollisia tyttökouluja, joiden toiminta joutui kuitenkin aikalaistensa arvostelun kohteeksi. Tytöille opetettiin niissä lähinnä kieliä ja käsitöitä. Julkiset tyttökoulut olivat kuitenkin siinä mielessä käänteentekeviä naisille, että ne mahdollistivat naisten toimimisen valtion viroissa, tyttökoulujen johtajina.

Ankara kouluopetus

Päivät Pedagogiossa olivat pitkiä, aamuviidesta alkuiltaan asti. Kouluissa ei ollut aluksi pulpetteja ja melu on ollut todennäköisesti kova, sillä läksyjä luettiin suureen ääneen. Jokainen oppilas sai opettajalta tehtävän, jota palasi paikalleen lukemaan. Kun oppilas sitten koki osaavansa läksyn, hän joutui opettajan kuulusteltavaksi. Jos hän selvisi siitä, hän sai uuden tehtävän. Mikäli ei, seurasi ruumiillinen rangaistus. Oppilaita ei siis rankaistu pelkästään tottelemattomuudesta, vaan myös osaamisen puutteesta.

Aina ei koulussakaan alistuttu kurin edessä. Vanhoista tuomiokirjoista löytyy merkintöjä, kuinka vanhemmat olivat syyttäneet opettajia liiallisesta väkivallasta. Erään pojan vanhempien kerrotaan tulleen koulutalolle puukon ja kirveen kanssa vapauttaakseen lapsensa, hänelle rangaistuksena asetetusta jalkapuusta. Osa vanhemmista halusi ottaa lapsensa kokonaan pois koulusta, koska pitivät kuria aivan liian ankarana.

Ankarasta koulukurista huolimatta, oppimistakin ilmeisesti tapahtui. Kerrotaan, että kokkolalaispoikien siirtyessä Vaasaan kahdeksanvuotiseen triviaalikouluun, he saivat hypätä kahden alemman luokan yli. Koulu sai myös tunnustusta Pohjanmaan parhaasta latinan opetuksesta.

 

Elinkeinonvapauden ja demokratian esitaistelija

Käänteentekevä merkitys kaupankäynnin kehittymiselle Kokkolassa oli kirkkoherra ja taloustieteilijä nimeltä Anders (Antti) Chydenius. Chydenius oli sanan- ja uskonnonvapauden sekä työläisten oikeuksien puolustajana aikansa kapinallinen niin papiston kuin porvaristonkin keskuudessa. Chydeniuksen aseman yhteisössä pelasti kuitenkin kuninkaan suosio. Kuningas Kustaa kolmannen kerrotaankin sanoneen ” Olenhan minäkin rohkea, mutta en olisi milloinkaan uskaltanut sitä, minkä Chydenius uskalsi”.

Antti Chydenius edisti keskeisellä tavalla lehdistönvapauslain toteutumista vuonna 1766. Hän puolusti erityisesti elinkeinonvapautta ja Chydeniusta onkin kiittäminen siitä, että Kokkola sai tapulikaupungin oikeudet vuonna 1765. Kauppaa voitiin tehdä sen jälkeen vapaasti ulkomaille. Vientitavaraa täynnä olevilla laivoilla matkustettiin Välimerelle syksyisin ja paluumatkalle lähdettiin kevätsulien aikaan, mukana muun muassa suolaa, viiniä, hedelmiä ja tupakkaa. Suomesta vietiin etenkin tervaa ulkomaille ja sen vienti oli huipussaan Amerikan vapaussodan aikana.

Suurliikemiehiä ja laivanvarustajia

Kokkolan keskustassa Pitkänsillankadulla sijaitsee mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen rakennus, Roosin talo. Sen on rakennuttanut kauppias Anders Oskar Roos vuonna 1813. Anders Roos ja hänen samanniminen isänsä olivat molemmat menestyneitä suurliikemiehiä ja laivanvarustajia. Menestyksekäs liiketoiminta toi tullessaan myös varallisuutta ja Roosit olivatkin Suomen rikkaimpia miehiä 1700-1800-lukujen vaihteessa.

 

Meren aarteita

Vaikka vanhempi Anders Roos omisti laivanveistämön ja vähintään seitsemän valtamerilaivaa, kaikkia ei hänen liiketoiminnassa onnistuminen silti hymyilyttänyt. Nopeasti menestykseen kiitänyt laivanvarustaja oli uhka vanhoille kauppiassuvuille. Yrityksestä huolimatta he eivät kuitenkaan kyenneet horjuttamaan Roosin saavuttamaa asemaa. Kun Anders Roos kuoli, laivat olivat viidesosa hänen kaikesta omaisuudestaan. Niillä purjehdittiin aina Intian valtamerellä saakka.

Laivanrakennustoiminta loi tarpeen myös monille muille ammatinharjoittajille, kuten köydenpunojille, purjeiden kutojille, sepille ja väkipyöräntekijöille.

Merenkulkuhistoriasta muistuttavat Roosin talossa esillä olevat, meren syvyyksistä löydetyt kultarahat. Ne ovat peräisin Ruotsia hallinneen kuningatar Ulrika Eleonooran ajalta 1719.

 

Oskar Roos

Anders Roos ajatteli pojastaan Anders Oskarista työnsä jatkajaa ja antoi tämän opiskella valtiopäivämies Johan Vilhelm Snellmanin johdolla. Snellman oli filosofi, kirjailija ja sanomalehtimies, joka vaikutti aikanaan merkittävällä tavalla suomen kielen asemaan.

Ylioppilastutkintonsa jälkeen Anders Oskar suoritti kaupallisia opintoja ulkomailla. Hänen kiinnostuksensa taisi kuitenkin olla enemmän kirjallisuudessa ja taiteissa, sillä 1830-luvulla hän liittyi Tukholmassa Thalia-nimiseen teatterikerhoon ja kirjoitti myös itse näytelmiä.

Saman vuosikymmenen lopulla Anders Oskar osti Tukholman lähistöltä maatilan, jossa järjesti suuria seurapiirikutsuja. Hän joutui kuitenkin luopumaan tilastaan taloudellisista syistä vuonna 1845. Anders Oskar muutti takaisin Suomeen ja alkoi pitää majataloa Himangan Uunilassa. Neljä vuotta Suomeen muuttonsa jälkeen hän kuoli naimattomana miehenä.

Otto Roos

Anders Oskarin peri hänen nuorempi veljensä Otto, joka sai perinnönjaossa 80 000 hopearuplaa.

Otto oli alaikäinen jatkaessaan isänsä ja veljensä viitoittamalla tiellä. Hän ei ollut saanut yhtä hyvää koulutusta kuin veljensä ja kokemattomana johtajana hänellä oli suuria vaikeuksia saattaa suunnitelmiaan käytännön tasolle. Lopputulos oli se, että hänen johtajakautensa jäi lyhyeksi.

Aikakaan ei tosin ollut Otolle otollisin. Kaupungin kauppa oli kärsinyt 1853 alkaneesta Krimin sodasta ja sitä seuranneista katovuosista. Myös purjelaivakausi alkoi olla höyrylaivojen tulon myötä ohi. Otto Roos joutui vararikkoon, jonka jälkeen hän muutti Helsinkiin ja sieltä edelleen Uppsalaan, jossa eli elämänsä loppuun asti.

 

Keltainen förmaaki

Roosin talon keltaisen eteisen kalusteet ovat ajan tyylin mukaisesti sijoitettu seinien vierustalle. Huone yhdistelee sulavasti eri tyylejä: kattokruunu empirelinjaa, pitkä penkki kustavilaisuutta ja kaappi taas rokokoota.

Rokokoossa keskeinen huonekalu oli peili, jolla saatiin heijastettua valoa huoneeseen. Peilit olivat pitkään kalliita ylellisyysesineitä. Suomeen peilejä tuli pääsääntöisesti Ruotsin kautta, mutta peilintekijöitä on ollut 1700-luvun loppupuolella myös Suomessa ainakin Turussa ja Helsingissä. Hienoimmat peilit valmistettiin valetusta ja hiotusta lasista.

Keltaisen eteisen huoneenpeili on jaettu kahteen kappaleeseen, jolloin on jouduttu maksamaan vähemmän ylellisyysveroa.

 

Seuraelämä 1800-luvulla

Kauppaporvariston elämään kuului töiden ohella myös huvit. Roosin talo toimi 1800-luvun alussa Kokkolan seuraelämän näyttämönä. Juhlatilaisuuksien viettoon varattiin talon ylin kerros, kun taas alakerta oli suunniteltu asumista varten.

Kotikutsujen lisäksi järjestettiin tilattuja illanviettoja, tanssiaisia ja naamiaisia. Yläluokan seuraelämään kuuluivat myös salonkitapahtumat, joita järjestettiin eri taiteenlajien kuten kirjallisuuden ja musiikin ympärille.

Erityislaatuinen vieras

Vuonna 1819 Roosin perhe sai nauttia hyvin erityislaatuisen vieraan läsnäolosta. Keisari Aleksanteri I vieraili Suomessa läpikulkumatkallaan ja pistäytyi myös Kokkolassa. Keisari halusi nähdä Suomen sellaisena, kuin se todellisuudessa oli, eikä halunnut itseään varten tehtävän mitään erityisvalmisteluja. Keisarin toiveesta huolimatta valmisteluja kuitenkin tehtiin, eikä Roosin talokaan ollut poikkeus.

Keisaria vastassa olivat papisto, porvaristo, virkamiehet, maistraatti ja tietysti talon isäntä ja emäntä. Talon ulkoportailla seisoi kuusi nuorta naista iltapuvuissaan sirotellen kukkia keisarin jalkojen juureen. Kerrotaan, että Anders Roos ei ollut säästellyt kustannuksissa saadakseen talon huoneet edustavaan kuntoon. Myös keisarin yöpymiseen oli varauduttu laivan muotoon valmistetulla mahonkisängyllä. Kaikkien suureksi pettymykseksi ruhtinas tahtoi jatkaa matkaa miltei heti juotuaan kupin kahvia. Muistoksi ja kiitokseksi lyhyestä vierailustaan hän ojensi kuitenkin talon emännälle briljanttikaulakorun.

Roosin suvun edustajista on tullut aikojen saatossa liikemiehiä, merenkulkijoita, virkamiehiä ja pappeja. Ominaista suvun jäsenille on ollut myös kiinnostus kirjallisuutta ja taiteita kohtaan.

 

Roosin talon taidekokoelma

Roosin talossa esillä olevat taulut ovat suomalaisen taiteen kultakaudelta. Ne on saatu lahjoituksena Karl Herman Renlundilta. K.H Renlund oli menestyksekäs rautakauppias ja suurlahjoittaja. Hänen johtamansa rautakauppa oli 1900-luvun alkupuolella Suomen suurin. Hän toimi myös öljyntuontiliikkeen johtajana ja oli osakkaana useissa suomalaisyrityksissä. Renlund lahjoitti taidekokoelmansa Kokkolan kaupungille ja testamenttasi aikanaan 500 000 markkaa K.H. Renlund säätiölle, joka tukee geologian tutkimusta Suomessa.

 

Avaritia (lat. ahneus) ympäristön asialla

Roosin talon alakerrassa on valokuvaajien Kasper Dalkarlin ja Stefanie Blomqvistin Avaritia-kuvasarja, jonka ajatus perustuu kulutusyhteiskunnan kritisoimiseen muotimaailman kuvakielen ja kierrätysmateriaalien kautta. Valokuvaajat ovat käyttäneet visuaalisen materiaalin luomiseen muun muassa kertakäyttöpulloja ja kierrätysmuovia.

Alakerran näyttelytilassa on esillä myös Johanna Överforsin kuvia pohjalaisesta luonnosta ja harvinaistuvasta vanhasta metsästä.

Suomessa suojelualueiden ulkopuolella on hyvin vähän luonnontilaisia metsiä, joiden hakkuilla saatetaan menettää pysyvästi niin arvokkaita luontotyyppejä kuin myös niissä eläviä ja niistä riippuvaisia eliölajistoja. Kuvasarja Eppur si muove (se liikkuu sittenkin) kertoo kaiken elävän kiertokulusta ja ottaa kantaa kestävän kehityksen puolesta.

 

Patikointi talvimaisemissa

Illan suussa Roosin talolta palattuani lähden loma-asunnoltani vielä patikoimaan Kalajoen hiekkasärkkien suuntaan. Päätän kävellä polkua pitkin, sillä dyynien päällä oleva lumimassa ei vaikuta riittävän kantavalta. Pahimmassa tapauksessa saattaisin vielä jäädä kiinni lumihankeen.

 

Puolessa välissä patikointiani pysähdyn pitämään pienen breikin kahvilaan, jonka pihalle on rakennettu kookas lumiukko. Luminen talvi on täällä Kalajoen suunnalla kuulemma aika harvinainen.

Lunta alkaa tuiskuamaan vielä takaisintulomatkalla lisää. Tuiskulumi pyryää suoraan kasvoihin; hyvä, jos näen kulkea eteenpäin. Kun vihdoin selviydyn takaisin, keitän ensitöikseni kupillisen kuumaa ja alan valmistautua seuraavan päivän ohjelmaan. Tarkoitukseni on huomenna vierailla Ruotsin vallan aikaisessa 1700-luvun kauppiaskodissa, jonka säilyminen on ollut varsin täpärällä. Ja kuten melkein kaikissa vanhoissa ja historialtaan värikkäissä taloissa, myös siellä väitetään kummittelevan.

Osa 2. julkaistaan torstaina 1. helmikuuta 2018.