Maaseudun elinvoiman salaisuus: Osa 1.

Syyskuun 29. päivänä on vietetty perinteisesti mikkelinpäivää ja samalla siitä alkoi sadonkorjuujuhla kekri, joka kesti pyhäinpäivään asti. Unohduksissa ollutta kekriperinnettä herätetään näin syyskuussa henkiin eri puolella Suomea markkinoiden ja muiden tapahtumien muodossa.

Ennenmuinoin kekri oli vuoden suurin juhla, jota juhlittiin muun muassa syömällä yltäkylläisesti, jotta vältyttäisiin seuraavan vuoden niukkuudelta. Karjan kasvun varmistamiseksi tuli syödä paljon lihaa ja oluen juonnilla taas pyrittiin turvaamaan ohran kasvu.

Koska maan ajateltiin kuuluvan esi-isille, uskottiin, että kekrinä vainajat tulevat katsomaan miten tilaa on hoidettu. Kekrinä juhlittiin paitsi sadonkorjuuta myös vuoden vaihtumista.

Syyskuisessa, lämpimässä poutasäässä matkustin Loimaalle, Suomen maatalousmuseo Sarkaan selvittämään miten maanviljelyskulttuuri on Suomessa alkanut, millaisia vaiheita maaseudun historia pitää sisällään ja minkälaisia välineitä ennen käytettiin, jotta ruoka saatiin pellolta pöytään.

 

Maanviljelyn esihistoria

Jääkauden alta paljastuneisiin graniittikallio-, soraharju- ja niittymaisemiin saapuivat noin 10 000 vuotta sitten ensimmäiset metsästäjät, joita seurasi viidentuhannen vuoden päästä alkeellista karjanhoitoa ja maanviljelystä harjoittavia kaskenpolttajia.

Länsi-Suomesta löydetyt varhaisimmat ja pysyvästi viljellyt muinaispellot ovat peräisin noin 600 jälkeen ajanlaskun alkua. Lounais-Suomalaisesta merovinkiaikaisesta uhrikuopasta , joka ajoittuu noin 700 jälkeen ajalaskun alkua, on löydetty muun muassa pölkkyvehnää, emmervehnää, leipävehnää ja kuorellista ohraa.

Edessä vasemmalla näkyy Espoosta ja Taipalsaaresta löydettyjä piisirpin teriä. Keskellä näkyvä luuteräinen kuokka ja kivikautinen kirveen varsi ovat entisöityjä. Lasivitriinin takaosassa on esillä useammasta löytöpaikasta peräisin olevia, rautakautisia viikatteen ja sirpin teriä.

 

Väestökehityksen vaikutukset

Väkiluku alkoi kasvaa 1100-1300-luvuilla. Peltoa jouduttiin raivaamaan lisää ja kylät laajenivat.

Tuona aikana kaksivuoroviljely omaksuttiin Ruotsista. Siinä peltoalasta pidettiin puolet kesantona ja puolet viljelyssä.

Ruotsin valtakunnassa myönnettiin tuolloin myös rälssi eli verovapaus niille, jotka suostuivat sotapalvelukseen ratsain. Monista ratsutiloista tulikin mahtiasemaan kohonneita suurtiloja, joiden asema on kestänyt vuosisatoja. Suotuisan väestö- ja talouskehityksen katkaisi kuitenkin paiserutto, mustasurma. Muualla Euroopassa se johti pitkään kestäneeseen maatalouden taantumaan ja pulaan työvoimasta.

 

Viljelyn alkuaikoina käytettiin vasemmalla näkyvän kaltaista kuusennäreistä tehtyä risukarhea kaskimaan möyhentämiseen. Takavasemmalla lasivitriinissä on esillä vakkoja, joista levitettiin käsin jyviä maahan. Kylvämisen teki kunniatehtävänään yleensä talon isäntä tai vanhin mies.

 

Skotlantilaisen mallin mukaisia kaksikurkisia, kääntösiivellä varustettuja auroja valmistettiin Mustialassa jo vuodesta 1850 lähtien. Fiskars alkoi valmistaa niitä vuonna 1858. Kääntöaura muutti olennaisesti maanmuokkausta, koska sillä pystyttiin helpommin raivaamaan niittyjä pelloiksi. Kääntöaura viilutti ja käänsi maan. Kääntämisestä murtuneiden viilujen huokoset helpottivat kasvin juurien kasvua, sillä ne lisäsivät maaperän ilmavuutta ja sitoivat kosteutta. Vilkastuneen pieneliötoiminnan johdosta kasvit saivat myös paremmin ravinteita.

 

Kaskiviljelijät kansoittivat erämaita

Viljan jauhamiseen alettiin 1460-luvulla käyttää Ruotsista tulleita tuulimyllyjä, mutta itäisellä kaskialueilla käytettiin viljan jauhamisessa edelleen vesimyllyjä ja käsikiviä. Seuraavan vuosisadan puolivälissä asutus erämaissa lisääntyi, kun savolaisia kaskiviljelijöitä alkoi saapua Keski- ja Pohjois-Suomen alueelle. Yhtenä syynä tähän oli uudisasukkaiden saama määräaikainen verovapaus.

Kokeilin, miltä tuntuu pyörittää museossa esillä olevaa käsikiveä. Ihan kevyttä puuhaa se ei vaikuta olleen.

 

Verorasituksen ja katovuosien taakka

Venäjää vastaan vuosina 1570–1595 käyty 25-vuotta kestänyt sota, pitkä viha, kasvatti talonpoikien verorasitusta ja kapinamieltä. Tilanne kärjistyi vuonna 1596 alkaneeseen nuijasotaan. Siinä Pohjanmaan, Hämeen ja Ylä-Satakunnan talonpojat nousivat kapinaan linnanleirejä vastaan. Syy kaunaan oli se, että talonpojat olivat joutuneet elättämään ja majoittamaan luonaan sotilaita sotaretkien aikana. Kapina johti talonpoikien häviöön ja 2500-3000 talonpojan kuolemaan.

Ankarien katovuosien aikana, 1600-luvulla, olkia alettiin käyttää leipäviljan jatkeena. Talot autioituivat, koska sotarasitus oli tuonut mukanaan kiristyneen verotuksen. Jos veroja ei kyennyt maksamaan, tila merkittiin autioksi. Mikäli kolmena vuonna tila oli merkitty autioksi, se otettiin kruununtilaksi ja isäntä menetti omistusoikeutensa. Niillä isännillä, jotka veroja eivät kyenneet maksamaan oli suuri riski joutua sotaan, jota Ruotsi kävi Keski-Euroopassa. Vain kolmasosa sotilaista pääsi palaamaan sodasta takaisin kotiin. Toistuvat katovuodet huipentuivat kuolonvuosiin 1695-1697. Silloin melkein kolmasosa väestöstä menehtyi nälkään ja tauteihin.

 

Kohti uusjaon aikaa

Seuraava vuosisata toi myös murheita tullessaan, sillä venäläiset miehittivät Suomen suuressa pohjan sodassa 1700-1721. Miehityksen ansiosta kylät autioituivat ja pellot jäivät viljelemättä. Suuri pohjan sota päättyi lopulta Uudenkaupungin rauhaan ja Ruotsin tappioon. Sodan menetykset olivat valtaisia. Venäjälle vietiin 20 000-30 000 ihmistä, joista osa joutui orjiksi ja osa vangittiin tai pakotettiin armeijaan. Kymmeniätuhansia kuoli surmattuna, tauteihin tai nälkään.

Kyky varautua tuleviin katovuosiin parantui 1720-luvulla, jolloin perustettiin Loimaalle ja Huittisiin ensimmäiset pitäjänmakasiinit. Tarkoitus oli hyvinä satovuosina varastoida viljaa, jota voitiin sitten katovuosien sattuessa käyttää.

Samalla vuosisadalla Suomeen tuli myös uusi viljelyskasvi, peruna. Se oli saapunut Suomeen, Inkoon Fagervikin kartanoon, saksalaisten seppien matkassa. Samalla vuosisadalla alettiin toteuttaa maanviljelyssä myös niin kutsuttua isojakoa. Siinä kylien yhteismaat piti jakaa talojen omiksi peltolohkoiksi, mikäli joku talollisista niin vaati. Osa yhteismaista otettiin liikamaana kruunun haltuun, joka lohkoi ne edelleen uudistiloiksi.

Maaseudun elinvoiman salaisuus: osa 2. julkaistaan perjantaina 29. syyskuuta 2017.