Lottien tarina – suomalaisnaisten voimannäyte: Osa 1

Miksi lottajärjestö perustettiin juuri 1920-luvulla, keitä lottina toimineet naiset olivat ja mikä oli heidän merkityksensä sodasta selviytymisen ja maanpuolustuksen kannalta? Aihetta tutkiakseni matkustin Keski-Uudellemaalle, jossa pääsin tutustumaan Tuusulanjärven rannalla sijaitsevaan lottamuseoon. Vierailu museossa avarsi käsityksiäni siitä, millaisten vaikeuksien läpi nämä naiset ovat jaksaneet taistella ja miten tuo taistelu on vaikuttanut meidän jokaisen suomalaisen kohtaloon.

Pari vuotta ensimmäisen maailmasodan päätyttyä Suomeen perustettiin naisille vapaaehtoisuuteen perustunut maanpuolustuksellinen tukijärjestö, joka nimettiin Lotta Svärdiksi. Järjestön nimi pohjautuu Johan Ludvig Runebergin kirjoittamaan, Suomen Sodan aikaan sijoittuneeseen runoon. Siinä Lotta Svärd oli nainen, joka seurasi sotilasmiestään taistelukentille. Sukunimi Svärd sopikin hyvin sota-aiheeseen, sillä suomeksi käännettynä se tarkoittaa miekkaa.

Lotta Svärd -järjestö perustettiin alun perin suojeluskuntien tueksi. Suojeluskunta toimi vapaaehtoisena maanpuolustusjärjestönä ja kansalliskaartina. Yhteiskunnallisesti levottomat olot vuonna 1917 olivat saaneet sekä porvareita että työläisiä perustamaan omia vapaaehtoisia suojelujoukkoja. Suojeluskunnista muodostui Suomen sisällissodassa työväestöstä koostuneiden punakaartien vastajärjestö.

Taustastaan huolimatta Lotta Svärd -järjestö toimi itsenäisenä, oman keskushallintonsa alaisena järjestönä eikä osana paikallisia suojeluskuntia, joskin se toimi yhteistyössä suojeluskuntien kanssa.

 

Kuva: Lottamuseo, Tuusula.

Lottalupaus

Lotta Svärdin jäsenet opetettiin puolustamaan kristillisiä ja siveellisiä arvoja ja järjestön sisäinen kuri oli tiukka. Komennukselle lähtevät lotat antoivat yleensä juhlallisen lottalupauksensa, joko kirkossa tai muussa arvokkaassa tilaisuudessa.

”Minä N.N lupaan kunniasanallani, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan suojeluskuntajärjestöä sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata ja täytän minulle uskotut maanpuolustustehtävät noudattaen Lotta-Svärd järjestön sääntöjä”.

Lottien rinnalla toimi myös suuri joukko työvelvollisia. Kesäkuussa 1939 vahvistetun lain mukaan jokainen 18-59-vuotias on velvollinen tekemään sodan aikana maanpuolustuksen etua välittömästi tai välillisesti tarkoittavaa työtä. Pakko-otetulle työvoimalle tuli maksaa työpanoksesta palkkaa.

Sisällissodan jättämällä jäljellä oli vaikutuksensa siihen, miten näitä työvelvollisia työläisiä kohdeltiin. Syrjintä ei tuona aikana ollut mitenkään tavatonta, eikä suhtautuminen lottiinkaan aina ollut asiallista.

 

Kuva: Lottamuseo, Tuusula.

Lottaorganisaatio

Sotavuosien aikana järjestön merkitys korostui, sillä naisten astuminen maanpuolustusta tukeviin tehtäviin vapautti tuhansia miehiä sotilaallisiin tehtäviin. Jäsenmäärä nousi talvisodan alun 105 000 jäsenestä 1943 loppuun mennessä 220 000 jäseneen.

Kolmitasoinen lottaorganisaatio jakaantui keskusjohtokuntaa ja sen alaisuudessa toimiviin piiri- ja paikallisosastoihin. Työ organisoitiin jaostoihin ja jokainen lotta toimi vähintään yhdessä näistä jaostoista. Kaikilla jaostoilla oli oma tärkeä tehtävänsä.

 

Vaativa muonitusjaostotyö

Näkyvin järjestötyön muoto oli muonitus, joka oli lottien suurin tehtäväkenttä. Rauhan aikana muonitustehtävät kohdistuivat suuriin tapahtumiin, juhliin ja suojeluskuntalaisten harjoituksiin. Ennen talvisotaa lottia lähetettiin muonittamaan linnoitustyömaille sekä kertausharjoituksiin. Rauhan aikana saatu kokemus tuli tarpeeseen sodan sytyttyä.

Sotaolosuhteissa muonituslotat oppivat selviytymään lähes mahdottomissa olosuhteissa, vähäisinten ruokatarvikkeiden ja puutteellisten välineiden kanssa. Tärkeää virkistystä sotilaiden rintamaelämään toivat lottien ylläpitämät kanttiinit.

”Elämä kanttiinissa oli levotonta, sillä suomalaisten tykistö ampui yli ja taistelulinjat olivat lähellä. Katon tärinästä vuoteeseen valunut hiekka valvotti öisin,” kuvaili etulinjan lähellä kanttiinia johtanut lotta Maj-Liisa Paavolainen Pirkan perintö -julkaisussa.

Kotirintamalotat ja varojen keruu

Miesten ollessa rintamalla, naisten piti selviytyä raskaista töistä sekä vanhusten- ja lastenhoidosta. Elintarvikkeita, vaatteita ja jalkineita säännösteltiin, joten ostosten tekeminen vei aikaa. Kun maataloustyöt olivat kiireisimmillään, lotat organisoivat talkoita, järjestivät lastenhoitoapua, hankkivat polttopuita ja muonittivat talkoolaisia. Kotirintamalla lotat ja pikkulotat leipoivat leipiä rintamalla taisteleville. Talkoihin osallistui myös lottajärjestöön kuulumattomia naisia.

Lotta Svärd -järjestön varojen keruusta vastasi keräys- ja kansliajaosto. Lisäksi se vastasi ammattitaitoisten toimistotyöntekijöiden rekrytoinnista esikuntiin ja huoltolaitoksiin.

Lottatyttöjen arvokas työpanos

Vanhempiensa suostumuksella 8-16-vuotiaat tytöt saivat liittyä vuonna 1931 perustettuun tyttöosastoon. Toiminnan tarkoituksena oli opettaa lapsia kunnioittamaan vanhempia, kotia, uskontoa ja isänmaata.

Pikkulotille opetettiin muun muassa yleishyödyllisiä taitoja kuten ompelua, ruoanlaittoa ja ensiapua. He osallistuivat myös työntekoon aikuisten lottien rinnalla. Sota-aikana lottatytöt joutuivat vaativiin tehtäviin auttaessaan muun muassa sairaaloissa, varusjaostossa ja kanttiineissa. Erityisesti vanhemman ikäryhmän tytöt vapauttivat aikuislottia raskaimpiin ja vaarallisempiin työtehtäviin.

 

Toimisto- ja viestijaoston pikkutarkka työ

Paperitöiden lisäksi toimisto- ja viestijaoston tehtäviin kuului muun muassa radiotiedustelu, säähavaintotyö sekä työ puhelinkeskuksissa. Työ oli teknistä ja pikkutarkkuutta vaativaa.

Keväällä 1941 Suomen ylimmän sodanjohdon päämaja sijaitsi Mikkelissä. Kallioon louhitun työtilan ilmanvaihto ja valaistus olivat puutteellisia ja työtä tehtiin vuorokauden ympäri, kolmessa vuorossa. Monilla oli vaikea selviytyä pitkältä tuntuneista yövuoroista. Hereillä pysyäkseen lääkärit ohjeistivat ottamaan piristeenä, nykyisin huumausaineeksi luokiteltuja Pervitin-pillereitä (Agenttikoulun naiset, Tammi).

Sodan syttyminen keskeytti lotta Kyllikki Villan radistikoulutuksen Tuusulassa ja hän sai komennuksen Suomussalmelle toimistolotaksi. Sieltä hän siirtyi edelleen Sortavalaan Päämajan tiedusteluosaston radiokuunteluyksikköön. Hänen päiväkirjamerkintänsä kuvaa hyvin, miten raskas työ vaati veronsa: (Tyttö sodassa, Otava)

5. joulukuuta 1941

”Minulla on tänään ikävä, sanomattomasti ikävä – kotia, äitiä, rauhaa, unohdusta. En tahtoisi olla maailmalla ja huolehtia itsestäni, olla velvollisuudentuntoinen kansalainen ja tehdä ikävää työtä vieraitten ihmisten keskellä kaukana kotoa… Olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Voin ajatella vain: kunpa pääsisin kotiin! En ole koskaan täysin käsittänyt kodin merkitystä enkä osannut antaa sille arvoa. Nyt olen vaeltanut puoli vuotta, ensi kerran nuoressa elämässäni olen kokeillut maailmaa – ja tiedän, mitä on koti ja koti-ikävä — Ja joulu täällä-. Voi kun se olisi jo ohi, kun edessä olevat kiduttavan pitkät kuukaudet olisivat jo ohi ja olisi rauha!

Osa 2. julkaistaan sunnuntaina 3.12.2017.