Lottien tarina – suomalaisnaisten voimannäyte: Osa 2

Lääkintäjaoston lotat toimivat sota- ja kenttäsairaaloiden henkilökuntana. Muistelmaromaanissa (Kenttäsairaalan lotat, WSOY) Aune Hämäläinen kuvailee työtänsä sairaalassa talvisodan aikaan:

” Yö oli vasta alussa. Potilaat olivat saaneet teensä, lääkkeensä ja pullonsa. Talo valmistautui ambulanssien tuloon. Me neljä istuimme poliklinikalla rullaamassa ja steriloimassa pesusta tulleita sidetarpeita. Navakka itätuuli sieppasi mukaansa linjan äänet ja eritteli ne: vihollisen jymeä, yhtämittainen taustarummutus ja oman tykistömme lyhyet sarjat pitkin väliajoin. Se oli murheellista rummutusta, aivan kuin SOS-merkki. Ylitse lentävä pommilaivue hukutti molemmat aika ajoin omaan mahtavaan pauhinaansa.”

Lottia työskenteli myös kaatuneiden evakuointikeskuksissa. Toisen maailmasodan aikana Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka toimitti sankarivainajat siunattavaksi kotipitäjän hautausmaille.

Hoitotyön lisäksi lottia työskenteli kenttäapteekeissa ja laboratorioissa. Lotat auttoivat myös potilaita kuljetuksissa ja kirjeiden kirjoittamisessa. Lottamuseossa on esillä muistokirja vuodelta 1941. Siinä on nähtävillä potilaan kiitossanat lotalle:

”Lotta Tyyne Halla. Kiitän teitä palvelevasta, epäitsekkäästä rakkaudesta, jolla olette hoitanut minua neljän kuukauden ajan 3. sotasairaalassa. Teitä kaipauksella muistaen. A.L. Lipponen, Valtimo.

 

Singerit kovassa käytössä

Varusjaoston tehtäviin kuului varusteiden valmistus ja huolto. Lottien käsissä valmistui tuhansittain vaatteita, patjanpäällisiä ja tyynyliinoja. Lotat ja kotirintaman naiset valmistivat myös loimia ja huopia sotahevosille. Arkiseen varushuoltoon kuului varusteiden paikkaus ja pesu. Lotat lähettivät myös sotilaiden iloksi lahjapaketteja rintamalle.

Jatkosodan aikana Suomeen perustettiin useita ompelimoja. Yksi näistä ompelimoista teki töitä lääkintöhallituksen tilauksesta ja valmisti lakanoita, tyynyliinoja, leikkausliinoja sekä potilaspusseja. Neulomo työllisti 150 lottaa, jotka työskentelivät kolmessa vuorossa.

 

Vaarallinen ilmavalvonta

Toisen maailmansodan aikaan Helsingin ilmatorjunnan johtaminen ja henkilöstökoulutus oli korkeatasoista, mutta sitä vaivasi henkilöstöpula. Ilmatorjuntaan jouduttiin värväämään alaikäisiä sotilaspoikia ja Lotta Svärd -järjestöön kuuluvista ylioppilaista alettiin kouluttamaan valonheitinlottia.

Vaikka Lotta Svärd -järjestön toiminta oli aseetonta, valonheitinlotat saivat tehtävän luonteensa tähden poikkeuksena aseenkanto-oikeuden. Valonheitinlottien tehtävänä oli etsiä yötaivaalta viholliskoneita valonheittimillä ilmatorjunnan mahdollistamiseksi.

Ilmavalvonta oli yksi vaarallisimpia lottien tehtävistä. Lottien ilmavartiointivuoro oli useimmiten kaksituntinen. Heidän työtään oli tarkkailla lentotoimintaa korkeista rakennuksista käsin tai varta vasten rakennetuista torneista. Työ edellytti teknistä osaamista ja oli hyvin vastuullista, koska ilmatorjunta suoritettiin valvojien ilmoitusten perusteella. Ilmavalvonta vastasi myös sääpalvelusta, kulovalvonnasta sekä raportoi viholliskoneiden pudotetuista paketeista sekä miehistöstä. Se tähtäsi siihen, että viesti vihollisen lähestyvästä koneesta olisi 150 kilometriä edellä, jotta ilmavalvonta-aluekeskus, ilmapuolustus ja väestösuojelu ehtisivät reagoida ajoissa.

Käsittämätön ilmatorjunta

Helsinki kärsi jatkosodan aikana 1944 suurpommituksista, joiden tavoitteena oli murtaa suomalaisten puolustustahto. Lotta Kyllikki Villan kirjoittamat päiväkirjamerkinnät paljastavat hyvin ajan kiperyyden:

17. helmikuuta, 1944.

” Tänä aamuna kuulimme, että Helsinkiä on taaskin pommitettu. Koko yön, klo 20.30-05.30 ja yli 400 konetta. Kuitenkin ilmoitetaan vain 12 henkilön kuolleen. Luulisi, ettei Helsingin kaltaisesta kaupungista jäisi mitään jäljelle, kun 400 konetta pommittaa sitä 9 tunnin ajan”.

27. helmikuutta, 1944.

”Eilen olimme Siskon luona. Ilmavaroituksia oli pitkin iltaa ja hälytys kymmen ja yhdentoista välillä. Oli hassunkurinen elämys istua raitiovaunussa, jonka akkunat olivat peitetyt, ja kolistaa pilkkopimeän kaupungin läpi – kuljettaja huusi katujen nimiä – siinä oli jotain unenomaista. Aamu-uutissa sitten sanottiin, että Helsinkiä on pommitettu koko yön, kaksitoista tuntia”.

 

Juhlahetkien lottakruunu

Sodan melskeestä huolimatta suomalaiset solmivat 1940-luvulla avioliittoja lisääntyvään tahtiin. Kun kuoleman uhka oli läsnä ei asioita ehkä haluttu viivästyttää. Toisaalta avioliiton solmiminen toi myös naisille taloudellista turvaa, sillä sotilaan vaimolle maksettiin kuukausipalkkaa.

Lottamuseossa esillä oleva heraldisten ruusujen ja lasisten kivien koristama lottakruunu oli tarkoitettu lotalle hänen elämänsä tärkeimpänä juhlapäivänä. Kruunua sai käyttää omissa häissään lotta, joka oli ollut järjestötoiminnassa mukana vähintään viisi vuotta ja jonka sulhanen oli toiminut maanpuolustustehtävissä. Lotta Svärd -järjestö on saanut sen lahjoituksena vuonna 1933 tukholmalaiselta konsulilta Jakob Hedgreniltä. Sen yhdeksän kiveä symbolisoivat Suomen yhdeksää maakuntaa.

Lottapuvun käyttö

Lottapuvut laadittiin järjestön vahvistamien ohjeiden ja kaavojen mukaan joko itse tai ompelijalta tilattuna. Jatkosodan aikana niitä valmistettiin tosin myös tehtaissa. Valkokauluksinen puku tehtiin harmaasta puuvilla- tai villakankaasta ja siihen kuului jaostonauha ja kalvosimet. Muonitus- ja lääkintälotat käyttivät sen lisäksi valkoista tai harmaata esiliinaa ja huivia. Lottapukuun pukeutuminen toi mukana myös käyttäytymissäännöt. Lottapuku päällä ei saanut tupakoida eikä tarjoilla tai nauttia alkoholia ja käytöksen tuli olla hillittyä ja huomiota herättämätöntä. Puvun kanssa ei käytetty koruja, vihkisormusta lukuun ottamatta.

Käsivarsinauha

Lottien käsivarsinauhaan kirjailtiin vinoraidoin maakuntien värejä. Oikealla alhaalla näkyi paikallisosaston nimi.

Nykyisin lottapukua voi käyttää isänmaallisissa juhlissa ja tilaisuuksissa sekä järjestön esittelyyn ja muisteluun keskittyneissä tapahtumissa. Pukua voi käyttää järjestön jäsen, joka on toiminut joko aikuislottana tai lottatyttönä.

 

Entisestä lottaopistosta museoksi

Lotta Svärd -järjestön lakkauttamisesta tuli marraskuussa kuluneeksi 73 vuotta. Järjestö lakkautettiin Moskovan välirauhan ehtojen perusteella, Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta.

Vähän ennen tuota lakkautusta järjestö oli perustanut Suomen Naisten Huoltosäätiön muun muassa rintamalottina toimineiden auttamiseksi. Paikallisyhdistykset olivat lahjoittaneet Huoltosäätiölle varoja, joita säätiö sittemmin hyödynsi muun muassa perustamansa osakeyhtiön kautta jälleenrakennustyömaiden muonittamiseen. Säätiö ylläpiti myös sotien jälkeen toipilas- ja lepokoteja eri puolella Suomea. Huoltosäätiö on lisäksi tarjonnut kuntoutustukea veteraani- ja sotainvalidijärjestöille. Vuonna 1996 tänne Tuusulan Syvärantaan, entisen lottaopiston paikalle rakennettiin lottien ja Lotta Svärd -järjestön historiasta kertova lottamuseo.

Lottien merkitys

Lotilla on ollut sodasta selviytymisen ja maanpuolustuksen kannalta äärimmäisen tärkeä merkitys. Yllättävää on se, miten organisoidusti ja laajasti lottatyö pystyttiin toteuttamaan hankalista olosuhteista huolimatta. Lottien toimiminen poikkeusolosuhteissa, suuren epävarmuuden ja pelon keskellä on vaatinut rohkeutta, periksiantamattomuutta ja neuvokkuutta. Ennen muuta se on edellyttänyt hyvää yhteistoimintakykyä. Tuon arvokkaan työn tuloksista päästään nauttimaan 6. joulukuuta, jolloin tuhansissa suomalaiskodeissa syttyvät kynttilät Suomen sadannen itsenäisyyspäivän kunniaksi.