Kesäluonnon kehystämissä maisemissa tyyni joen pinta muuttuu äkisti. Vesi syöksyy putouksesta alas, ottaa vauhtia matkallaan ja törmää kivien reunoihin. Putousvoima saa veden kuohumaan kuin samppanja lasissa.
Seison Aurajoen korkeimman kosken, Nautelankosken ylittävällä sillalla, josta pystyy hyvin seuraamaan jokiveden virtausta matkallaan kohti merta.
Nautelankoskea hyödynnetiin jo keskiajalla
Ensimmäiset Nautelankoskesta löydetyt tiedot ovat peräisin jo keskiajalta. Vanhojen kirjallisten arkistojen perusteella tiedetään, että näillä mailla on sijainnut mylly jo 1400-luvulta lähtien. Osa Nautelankosken näkyvissä olevasta patorakenteesta saattaakin olla jo keskiaikaista perua.
Vuonna 1585, Ruotsin kuninkaan Juhana III:n valtakaudella laadittiin ensimmäinen myllyveroluettelo. Tuolloin myllytoimintaa harjoitti täällä Nautelankoskella Knaapi-niminen tila.
Nautelankosken vesimylly
Nautelan vanhan puisen myllyn lahottua, rakennettiin vuonna 1806 nykyinen harmaakivinen myllyrakennus. Tilan silloisen omistajan, entisen maaherra Ernst Gustaf von Willebrandin toimesta rakennettu Nautelankosken vesimylly oli niin kutsuttu tullimylly, jossa jauhettiin talonpoikien viljaa maksua vastaan. Myllytoiminnan tuloista maksettiin valtiolle veroa.
Myllytoiminta kasvaa
Myllytoimintaa laajennettiin 1800-luvun lopulla sahalla sekä pärehöylällä. Konevoimalla toimineella pärehöylällä saatiin valmistettua nopeasti kattopäreitä. Myllyn vesirattaat korvautuivat myöhemmin turbiinilla, joka kykeni hyödyntämään tehokkaammin veden voimaa. Toiminnoiltaan monipuolinen Nautelan mylly oli kihlakunnan kuudenneksi suurin 1900-luvulle tultaessa ja asiakkaita saapui myllylle aina naapuripitäjistä asti.
Myllytoiminta loppui Nautelankoskella vuonna 1968, kun Nautelan kartano siirtyi Turun kaupungin omistukseen. Liedon kunta lunasti myöhemmin Nautelan myllyalueen ja mylly avautui uudelleen museokäyttöön vuonna 1992.
Vierailun ajoitus
Nautelankosken maasto on minulle jo ennestään tuttu paikka. Paras aika tulla tänne on suurten sademäärien jälkeen, jolloin vettä on runsaasti virrattavaksi. Silloin 600 metriä pitkän ja putouskorkeudeltaan noin 17 metrisen kosken luonne tulee parhaiten esiin.
Yllättäviä löytöjä
Keväällä 1935 täällä Liedossa tehtiin yllättävä löytö. Nuoren, paikallisen ylioppilaan huomio kiinnittyi silloin varastorakennuksen siivouksen yhteydessä pois heitettyyn, vääntyneeseen metalliesineeseen. Esine päätyi lopulta tutkittavaksi Suomen kansallismuseoon, jossa sille saatiin varmistus. Kyseessä oli rautakaudelta peräisin oleva miekan katkelma.
Rautakaudella miekat asetettiin vainajan hautaan väännettyinä, koska uskottiin, että tällä tavoin vainajat eivät pääse enää palamaan tuonelasta ja vahingoittamaan eläviä. Eipä siis ihme, että Nautelan kartanon mailta löytyneen esineen alkuperää ja arvokkuutta ei heti ymmärretty.
Ottopojaksi Nautelan kartanoon aikanaan päätyneelle Lauri Nautelalle löydöllä oli tärkeä merkitys. Vaikka geologiaa opiskellut Nautela toimi myllyssä punnitsijana ja kassana yhteensä 16 vuotta, suurta osaa hänen elämässään näyttelivät myös arkeologian harrastaminen ja keräily.
Nautelankosken ympäristössä on asuttu jo kuitenkin paljon ennen Liedon miekan takomista. Siitä todiste saatiin vuonna 1957. Lauri Nautelan onnistui löytää Kukkarkosken itärinteeltä kivikautinen asuinpaikka.
Alueelta on löydetty kaiken kaikkiaan kaksi kivikautista asuinpaikkaa ja 12 kivikautista hautaa käsittävä kalmisto. Arkeologiset löydöt ajoittuvat aikaan 3500–2500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Silloin elettiin neoliittista kivikautta, joka tunnetaan kivikauden viimeisenä vaiheena.
Punamultahautojen aarteita
Valtaosa haudoista on niin kutsuttuja punamultahautoja. Punamultaa saatiin suo- ja järvimalmia polttamalla. Vain noin 40–80 senttiä syviin hautoihin on laskettu mukaan esineitä, joita vainajan on arveltu tarvitsevan tuonpuoleisessa, muun muassa piikivisiä nuolen- ja keihäänkärkiä, talttoja ja meripihkakoruja. Näistä tunnetuin koru, ”Liedon äijä” on riipus, johon on kaiverrettu ihmisen kasvot. Kukkarkosken varrelta löydetty muinaismuistoalue on yksi Suomen merkittävimmistä kivikautisista muinaisjäännöksistä.
Ansiokkaan kotiseututyön ansiosta Lauri Nautela sai elinaikanaan kaksi tunnustusta: Lieto-seuran Pietarin avaimen sekä Varsinais-Suomen liiton Aurora-mitalin.
Nautelankosken luontopolku
Nautelankosken alueesta 80 prosenttia on rauhoitettua luonnonsuojelualuetta. Kosken ympärillä kiertää arviolta noin kaksi kilometriä pitkä luontopolku.
Nautelan luontopolulla astellessani kuulen yhtäkkiä satakielen visertävän. Vaatimattoman näköisen varpuslinnun ääni kantaa varsin pitkälle, sillä satakielen äänenvoimakkuus saattaa parhaimmillaan olla jopa 100 desibelin luokkaa. Harmi vain, että itse lintu on kätkeytynyt jonnekin metsän syvyyksiin.
Koska Nautelankosken luonnonsuojelualue on lintujen pesintäaluetta, lemmikkien ulkoilutus on täällä kielletty. Pesivistä linnuista Nautelankoskella on tavattu muun muassa peippoja, kirjosieppoja, pajulintuja, käkiä, lehtopöllöjä ja nuolihaukkoja.
Koskiluonnon erikoisuudet
Nautelankosken luonnonsuojelualue on laajuudeltaan runsas kuusi hehtaaria kattava alue. Täällä voi harrastaa perhokalastusta kalastusluvalla, erikseen merkityistä paikoista. Jokivedessä uiskentelee istutettua kirjolohta ja koskeen nousee lisäksi mereltä taimenia, jotka onnistuvat Halistenkosken kalaportaan ansiosta nousemaan Nautelankoskeen asti.
Nautelankosken luonnonsuojelualue tarjoaa elintilaa myös rauhoitetulle lettosiemenkotilolle. Öiseen aikaan joen päällä saattaa tehdä havaintoja hyönteisiä saalistavista lepakoista.
Nautelan luonnonsuojelualueella risteilevä luontopolku on helppokulkuinen. Reitin varrella on kuitenkin yksi jyrkkä, mutta lyhyt nousu, jossa koskimaisemia pääsee tarkkailemaan ylhäältä rinteestä käsin. Rinteessä ei ole erityistä putoamisvaaraa, kunhan pysyy polulla, kuten alueen ohjeistuksessa suositellaan. Nousun pääsee tekemään rakennettua portaikkoa pitkin.
Kasvi- ja perhosloistoa
Nautelankosken luontopolun varrella vastaani tulee kesäinen näky. Joen varrella ketoa laiduntavat lehmät ja lampaat, jotka tuntuvat nauttivan täysillä kesäpäivästään. Niiden rauhaa ei tunnu rikkovan edes pässit, jotka käyvät vieressä kiivasta kamppailua voimistaan.
Nautelankosken luonnonsuojelualueella kasvaa uhanalaisia kasvilajeja, muun muassa ahdinsammalta ja peurankelloja sekä keltakukkaista maarianverijuurta. Jälkimmäisen kasvin nimi viittaa Neitsyt Mariaan. Maarianverijuurta on muinoin hyödynnetty lääkinnällisessä tarkoituksessa sen verta tyrehdyttävän vaikutuksen tähden. Täältä on löydetty myös yhtä maailman maineikkaampaa lääkekasvia, kalmojuurta. Sen sitruksilta tuoksuvasta juurakosta tislattiin entisaikoina aromaattista öljyä, jonka uskottiin tepsivän vatsavaivoihin.
Nautelankosken niityt arvokkaine lehto- ja ketokasveineen vetävät puoleensa satunnaisten kulkijoiden lisäksi myös kasveista mettä imeviä perhosia. Tänään onnistun näkemään lajeista kaksi, sitruunaperhosen ja auroraperhosen. Jälkimmäinen on helppo tunnistaa perhosen oranssin värisistä siivistä. Aurora-sana juontaa juurensa latinan kieleen, jossa se tarkoittaa aamunkoittoa. Kieltämättä auroraperhosen siivet muistuttavatkin vähän väritykseltään taivaan aamuruskossa esiin nousevia sävyjä.
Aurajokea pitkin
Nautelankosken luontopolun jälkeen suuntaan Aurajoen korkeimmalta koskelta kohti sen matalinta. Matkalla pääsen nauttimaan tyynestä jokimaisemasta, joka on houkutellut ihmisiä paitsi kävelemään myös melontaretkelle.
Aurajoki on kansantarinoiden mukaan saanut alkunsa jättiläisen kyntämien härkien pillastuttua. Vauhkoontuneet eläimet karkasivat etelän suuntaan aura perässään ja näin härkien kyntämässä vaossa alkoi virrata joki.
Aurajoki on 70 kilometrin pituinen joki, joka virtaa kuuden eri paikkakunnan kautta kohti Saaristomerta. Aurajoen melontareitti Liedosta Turkuun Halistenkoskelle kulkee viiden eri kosken kautta, maaseudulta kohti kaupunkia. Lähes 20 kilometrin melontaretkellä täytyy ottaa huomioon Aurajoen voimakkaat vedenvaihtelut, sillä koskipaikat ovat hankalasti laskettavissa vähävetisinä aikoina. Melontaretkellä on huomioitava padotut kosket, jotka pitää ohittaa maastoon merkittyjä ohituspolkuja käyttäen. Kanootin alle sijoitettavat kärryt helpottavat kanootin vetämistä koskialueiden ohituspoluilla. Melontareitti kannattaa tutkia ja suunnitella etukäteen maissa.
Hyvin istuvia melontaliivejä ei melontaretkellä sovi unohtaa!
Halistenkosken myllyn vaiheita
Täällä Turussa, Halistenkosken varrelle on sijainnut Suomen ensimmäinen vesimylly. Varhaisimmat tiedot Halistenkosken myllystä ovat peräisin jo keskiajalta, vuodelta 1352.
Aurajoki on ollut muinoin tärkeä kalastuspaikka, sillä Halistenkoski on pitänyt huolta muun muassa kuninkaan joukkojen muonituksesta. Turun linnan tilikirjojen mukaan, Halistenkoskella on toiminut kruunun kalastamo 1500-luvulla. Täältä on toimitettu linnaan kuivattua kalaa.
Suomen teollinen kehitys otti ensiaskeleensa, kun yksi kosken myllyistä muutettiin 1540-luvulla niin kutsutuksi valkkimyllyksi. Valkkimylly tuotti verkaa eli lyhyt- ja tiheäkudoksista villakangasta kruunun sotajoukkojen tarpeisiin.
Kosken omistus siirtyi Turun kaupungille 1600-luvulla. Myllytoimintaa varten palkattiin aluksi mylläreitä, myöhemmin päädyttiin vuokraamaan myllyoikeuksia. Noin pari sataa vuotta myöhemmin Halistenkoski siirtyi Turun porvarien hallintaan. Vuokrahuutokaupan voittaneen apteekkari Erik Julinin aikakaudella, kosken teollisuuskäyttö oli laajimmillaan.
Myllytoiminta päättyi täällä Halistenkoskella vuonna 1942, viimeisen myllyn tuhouduttua tulipalossa. Nykyisin kosken itärannalla toimii Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo, joka on rakennettu myllärin asunnoksi vuonna 1832. Kosken länsirantaa reunustaa kalaporras, jonka ansiosta joessa kutevat vaelluskalat pääsevät nousemaan ylävirtaan.
Aurajoessa onkiminen on sallittu koski- ja virta-alueiden ulkopuolella. Koskialueista ainoastaan Halistenkoskelle ja Nautelankoskelle myönnetään kalastuslupia.
Halistenkoskella on Aurajoen koskista monipuolisin kalalajisto. Kosken alapuolelta on saatu saaliiksi muun muassa siikaa, ahventa ja meritaimenta. Kalastusluvan kanssa voi kalastaa täällä Halisten kävelysillasta alavirran suuntaan Martinsillalle asti joko uistimella tai perholla.
Tuli tänne sitten kalastamaan, melomaan tai ihan vain oleilemaan, on Halistenkoski hyvä virkistys- ja lepopaikka kuumana kesäpäivänä. Samalla pääsee näkemään kaupunkia taas hiukan uudesta näkövinkkelistä. Aurajoen varrella, tässä aika lähellä sijaitsee muuten myös Virnamäen kuppikivialue. Kuppikivet ovat olleet pääsääntöisesti rauta- tai pronssikaudella kallioon tai kiven pintaan hakattuja uhrikiviä. Kiveen päätynyttä sadevettä on saatettu hyödyntää erilaisissa parannustaioissa. Ehkä uhrikiviä on käytetty ennen muinoin myös pakanallisessa Ukon juhlassa, josta voi löytää samankaltaisuutta nykyisin vietettävän juhannuksen kanssa.
Tähän onkin hyvä lopettaa ja toivottaa samalla kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista juhannusta 2022!